Puutarhaviikonloppu Jyväskylässä

Sunnuntaina suuntasin Jyväskylään avoimet puutarhat tapahtumaan. 
Sää sattui kohdilleen, aurinko paistoi ja ilma oli lämmin vaikkakin pieniä sadekuuroja saatiin. Huolimatta kotimatkan kaatosadekuurosta, joka sai automatkan hetkeksi katkeamaan, sää oli kuin tilattu tapahtumaa.
Muitakin innokkaita puutarhaharrastajia näkyi olevan liikkeellä runsaasti,
olisiko juuri hyvä sää houkutellut liikenteeseen?

Olin valinnut kohteiksi kaksi puutarhaa Vaajakoskelta ja Jyväsjärven rannassa sijaitsevan siirtolapuutarha-alueen jossa oli avoinna seitsämän mökkipihaa.
 Viimeksimainittu teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olisin mieluusti viihtynyt siellä vaikka koko päivän. 
Pienet söpöt mökit ja kauniisti hoidetut kukka ja kasvimaat saivat aivan mykistymään ihastuksesta.
Aluetta tutkaillessani tulin kurkistelleeksi myös ei avoimiin pihoihin. 
Näistä jotkin olisivat kovasti houkutelleet käymään peremmälle, mutta valitettavasti tällä kertaa oli tyydyttävä vain aidantakaa kuvaamaan. Toivottavasti ensi vuonna pääsemme näitäkin ihastelemaan.

Voitte varmaan uskoa, että tällaisen innokkaan harrastajan päivä kului kuin siivillä. 
Omistajat kertoivat innokkaasti puutarhoistaan ja niiden vaiheista ja vastailivat katselijoiden uteliaisiin kysymyksiin ja juttua olisi riittänyt vaikka kuinka. Väenpaljoudesta johtuen kuvaaminen oli välillä hieman haastavaa ja kuvauskulmia täytyi hakea tuon tuosta jottei häirinnyt muita katselijoita.
Varsinkin runsaskasvisissa siirtolapuutarhapihoissa "järkkärin" kanssa pyöriminen oli välillä lähes mahdotonta.
Valkkasin tänne juuri ne kuvat joissa ei näy ohi vilahtavia hahmoja tai juuri puskan takaa tulevaa kättä tai jalkaa, joita sain saaliiksi puoleen kuvista, niin saatte nauttia häiriöttä näkymistä.

Paluumatkalla käväisin vielä virranvarrella taidenäyttelyssä, napsin kuvia maisemista ja tapasin karvaisen ystävän jolla on palkittu häntä, mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa ;-) 

Aurinkoista viikonalkua toivotellen
Katja

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia. Olen itse vieraillut toisessa siirtolapuutarhassa avoimien puutarhojen aikana. Sekin teki vaikutuksen. Tuollaisessa paikassa tosiaan näkee, miten jokaisen puutarha on ihan omanlaisensa, vaikka olisi ihan samankokoinen kuin naapurin puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, harmitti tosiaan kun aika oli niin rajallinen ettei millään ehtinyt kaikkea nähdä. Totta, että kaikkien puutarhat olivat persoonallisia kun jokainen oli tehnyt siitä juuri sellaisen mikä itseä miellyttää.
      ~Katja

      Poista