Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

Sisäkukkia ja sisustusta

Pimeys hiipii nurkkiin ja laittaa valon purkkiin. Oho nyt lipsahti pieni runo tähän alkuun. :-)

Viikonloppuna siirsin sisäkasvit asunnon valoisimman ikkunan äärelle ja kipaisin varastosta kasvilampun tuomaan lisää valotehoa. Ostin myös sen viimepostauksessa mainitsemani merilevälannoitteen ja suihkutelin sitä lehtiin ja lisäsin ohjeen mukaan kasteluveteen. Ihan kuin kukat olisivat heti virkistyneet. Ainakin merilevälannoitteen tuoksu sai Otto-kissan piehtaroimaan onnellisena kukkien katveessa.

Talvi on kasveilleni koittelemus länsi-ikkunalla ja vaikka tekisi mitä aina joku onneton jossain vaiheessa talvea riutuu ja delaa. Ainoan itäikkunamme on vallannut kahvipensas ja sekin pudottaa talvisin suurimman osan lehdistöstään. Luonnonvalo on kasveille niin tärkeää. En tiedä voiko kasveja edes opettaa vähään valoon? Jos voi, niin minulle on sattunut aina niitä huonosti oppivia.

Täällä ei ole jouluvaloja vielä viritelty ikkunoihin. Ihailin netissä uusia koristeellisia paperitähtiä, mutta jäi tilaamatta postin lakon vuoksi. Avasin viime jouluna ostamani ison paperitähden laatikostaan ja se etsii vielä paikkaansa asunnosta. Nyt sitä ei uskalla laittaa seinän viereen, ettei joudu Oton käsittelyyn ja ikkunalle se on hieman liian iso.


Olohuoneesen hankin syksyllä kuvan kaislaseinävaatteen ja tykkään siitä kovasti. Aluksi heiman arvelutti miltä se seinällä näyttäisi. Oton myötä sisutus on saanut uutta ilmettä, enkä meinaa, että meillä olisi sisustajakissa :-)), vaan Oton vuoksi meille on tullut aivan uusia sisustusratkaisuja. Kuten nuo Ikeasta ostetut keittiönpöydänjalkoihin kiinnitettävät kissankynsimismatot, jotka ovat kovassa käytössä. :-) Kaikki kissaperheen ratkaisut eivät aina hivele sisustajan silmää mutta nämä keittiönjalkoihin kiinnitettävät raapimamatot ovat minusta ihan ok. Nahkasohvalla täytyy nykyään pitää peittoa ettei siihen tulisi kynnenjälkiä. Onneksi Otto ei ole kiinnostunut kynsimään nahkahuonekaluja, mutta pötköttelee niillä mielellään. Ja mikä parasta, meillä ei enää tarvitse nostaa kissaa pöydälle, vaan hän kipuaa sinne aivan itse. Kuten kuvasta näkyy. :-)


Purkittelin mökillä siemenet ja lakitin ne ilmavilla harsomyssyillä. Vielä olisi ollut puutarhassa paljon purkitettavaa, mutta lumi on peittänyt kaiken allensa. Olisi kuitenkin ihanaa jos lumet pysyisivät maassa ja toisivat valoa pimeää loppuvuoteen.

Lupsakkaa viikonjatkoa.

~Katja~

~Ihana syksy ja matto~

blogiyhteistyö Sukhimatot

Kun kesä alkaa puutarhassa vedellä jo niin sanotusti viimeisiään ja kalenterin mukaan ollaan jo virallisesti syksyssä, vaikka ilma onkin kesäisen lämmin, se tuntuu aivan uskomattomalta ja samalla niin haikealta. Jokin järjen ääni alkaa muistutella tulevista kylmistä säistä siitä "oikeasta" syksystä, mihin täällä suomessa ollaan totuttu. En ole pessimisti en, mutta tämä lämpö tuntuu niin epätodellisen ihanalle ja kylmä pimeä syksy on kuin ilkeä noita joka vaanii jo siellä nurkan takana ja odottaa vain sopivaa hetkeä tulla esiin ja huutaa: "Hähää täältä sitä tullaan! Pue villaista päälle ja muista sateenvarjo, ettet kastu ja vilustu, hihii, hähää ja lakaisee samalla mustaa jäätä autoilijoille, huh!" Mutta et saa kylmyys tulla vielä, ensin pitää kypsytellä loppu sato ja istuttaa kukkasipulit maahan ja tänä syksynä laitankin niitä paljon! :-))

Viikonloppuna oli aivan ihana sisustusilma, siis sopivan valoisa ja viileä, josta tuli just sellainen mukava leppoisa fiilis, että oli kiva laitella kotia ja kotoilla ihan kunnolla pitkästä aikaa.  Kuten aiemmassa postauksessa jo kerroin ovat kesän aikana lattiat vaihtaneet väriä ja koko sisustus muuttunut sen myötä valoisammaksi. Uusi lattia on antanut lisää potkua ja intoa sisustamiseen. Harmi vaan kun en ole kesän jälkeen "uudessa" kodissa ehtinyt kunnolla elämään,  kun vapaa-aika ja ajatukset ovat pyörineet puutarhassa ja siihen liittyvässä tekemisessä.

Näkyvin sisustusmuutos on ollut tavaroiden raivaaminen ja järjestäminen niin, että kotona on taas helppo olla. Ainut poikkeus on tuo kirjapino joka on muuttanut meille kotoani. En millään raaskisi luopua noista isältä perityistä kirjoista. Joten käänsin kirjojen kirjavat kannet seinään päin niin eivät liikaa räikeile. Kirjapino saa toistaiseksi olla ja toimii samalla jonkinlaisena tasona pikkuesineille tai vaikka sisäkasveille.

Kesällä saapui odotettu lähetys Sukhilta ihana huopapallomatto johon olin itse saanut valita värin ja kuvion lukuisista eri vaihtoehdoista. Uusi upea Sukhi-matto on nyt ollut käytössä parisen kuukautta ja ollaan kovasti tykätty. :-) Maton väriksi tuli maanläheinen, koska monet blogiani pitempään seuranneet ovat ehkä huomanneet, että sisustus täällä aika tiuhaan muuttuu samoin makuasiat joten luonnonvärinen ja kuvioltaan klassinen matto sopi moneen tyyliin. Maton kuvio tuli kuin luonnostaan nahkasohvien nappikuviosta.


Sen villaiset huopapallot ovat niin suloisen pehmukat mutta samalla mukavan napakat jalan alla. Matosta ei lähde villa irti nyppimälläkään ja vaikka sille jotain läikähtäisi kuten kahvia (olen testannut) neste jää pisaroiksi villan pinnalle ja sen ehtii hyvin pyyhkäistä siitä pois ennenkuin se imeytyy mattoon.


Matto kiersi meillä aluksi ympäri asuntoa ja kävi välillä mökilläkin, koskapa se on niin kiva. :-) Se sopi hyvin joka paikkaan ja oli lopulta mahdoton päättää mihin sen lopulta sijoittaisin. Maton päällä kun tekisi mieli tallustella koko ajan. Parhaimmalta se näyttää olohuoneen lattialla jossa se samalla kivasti pehmentää maalattua parkettia. Se oli myös niin ihana parvekkeella pehmentämässä betonilattiaa. Mies puolestaan piti siitä riippukeinun alla mökin terassilla, mutta niin, eihän sitä raaski ulkona käyttää.

 
Tomaatti ja kurkku viihtyvät vielä lasitetulla parvekkeella ja minäkin varsinkin silloin kun oli tämä suloinen palleromatto varpaiden alla. Loput tomaatit siirsin kesällä mökille, kun kurkulla oli tapana jatkuvasti niitä käpälöidä kiipeilyrihmoillaan, joten kyllästyin lopulta rihmojen jatkuvaan irroteluun ja siirsin tomaatit mökille pois kurittoman kurkun ulottumattomiin. :-)


Sukhilta voi tilata maton valmiista malleista tai suunnitella värit ja kuviot itse mieleisekseen. Mattomallivalikoima on niin runsas, että aluksi tuli jonkinlainen runsauden pula kun yritin löytää juuri sen minulle sopivan mattomallin josta sitten edelleen voisin suunnitella mieleisen. Lopulta arvoin seuraavien mattojen välillä Beni Ouarain , villamatto , tilkkumatto ja huopapallomatto ennenkuin lopuilta päädyin valintaani. Lisää ihania mattoja löytyy Sukhilta. Eri mattomalleja kurkkaamalla voitte paremmin ymmärtää, että valinta oli vaikea kun olisin mieluusti ottanut ne kaikki. :-)

Kaikki nämä laadukkaat matot on muuten tehty käsityönä. Sukhi tekee yhteistyötä suoraan käsityöläisten kanssa ja tarjoaa heille hyvät työolosuhteet ja he saavat taitavasta työstään ansaitusti kunnon palkan. Joten maton tekijöitä kohdellaan reilusti. Jokainen matto tehdään tilaustyönä ja sen mukana tulee maton valmistajan nimi.


Sukhi on muuten Nepalia ja tarkoittaa onnellista, sillä matot tekevät niin ostajan kuin sen valmistajan onnelliseksi. :-) Siksi näitä mattoja voi ostaa hyvillä mielin.


kuva Sukhi (Nepal)


 kuva Sukhi (Nepal team)

kuva Sukhi (Nepal-Katmandu-mattopaja)

kuva Sukhi (Maya Rai)
Vasemmalla kuvassa minun mattoni tekijä Maya Rai, lämpimät kiitokset hänelle kauniista matosta. ❤
Olen ollut pallomattoon niin tyytyväinen. Plussaa on myös, että se on tosi helppo pitää puhtaana kun villa hylkii tunnetusti likaa, eikä paksu matto tartu imuriin vaan on tosi helppo imuroida.

Eilen testasin sitä myös pilatesalustana ja toimii! Ja siinä on mitä mainioin venytellä puutarhatöiden tai lenkin jälkeen ja onhan se myös kauniimpi kuin tuo muovinen jumppamatto. :-)

 Paljon kiitoksia Sukhimatolle ja siellä Millalle ihanasta ja inspiroivasta blogiyhteistyöstä. <3
Jos ihastuitte mattoon, niinkuin minä, kannattaa käydä kurkkaamassa lisää  Sukhilta . :-)

Paljon raikasta sisustusinspistä kaikille ja nautitaan upeasta aurinkoisesta syysviikosta!
~Katja~



Satokuulumisia ja sisustusajatuksia

(yhteistyössä Sukhimatto)
Mukavaa tiistaita!

Huomasin juuri etten ole laittanut ensimmäistäkään satopostausta tältä kesältä, mutta nyt asiaan tulee pikainen korjaus. Tämä kesä on täällä ollut kaikin puolin onnistunut, ei tuholaisia, eikä kylmyyttä vaan rehevää kasvua koko kesän, kunhan vain on jaksanut kastella. Keväällä perustamani lavakaulusviljelmät ovat tuottaneet paljon syötävää pitkin kesää. Kylvin keväällä laatikoihin papua, hernettä, yrttejä, salaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa ja punajuurta. Nyt suurin osa on jo syöty tai säilötty, mutta vielä siellä pulskistuvat punajuuret ja pituutta kasvaa porkkanat ja salaattikerät saavat kasvaa isoiksi ja rapeiksi.


Jos joku vielä muistaa alkukesästä, kasvatin kaupungissa lasitetulla parvekkeella paprikaa, chiliä ja tomaatteja, mutta kuuman kesän myötä siirsin ne lopulta melkein kaikki ulos mökille ja hyvin menestyivät. Nyt ne ovat olleet siitä asti ulkosalla. Huolimatta muutamista myskytuulista, jotka pyyhkäisivät paprika-astiat kumoon ja mursivat osasta oksia, niin tämä kesä on ollut kaikin puolin hyvä paprikakesä.<3


Erillaiset vihanneskeitot ovat olleet mökkikeittiön kesän hittejä. Varsinkin kesäkurpitsaa on saatu niin paljon, että sitä on syöty heinäkuun lopulta lähes joka aterialla samoin kuin papuja ja herneitä.

Tässä tulee uuden sadon herkullinen vihanneskeitto-ohje Katjan tapaan :-),
määrät ja mitat sen mukaan kuin on kasvimaan antia tarjolla.

kesäkurpitsaa paloina
porkkanaa suikaleina
papua, hernettä, chiliä
hieman makaroonia (kourallinen tai kaksi)
pala (100-200 g) savukinkkua suikaleina
lipstikkaa

Keitellään rakkaudella miedolla lämmöllä hymyillen. :-)

Kun kasvikset ja makaronit ovat kypsiä, lisätään keittoon rasiallinen yrttituorejuustoa ja lisäksi omia yrttejä esim. persiljaa, basilikaa ja ruohosipulia.
Tarkistetaan lopuksi suola ja nautitaan hyvän vaalean revityn leivän kera,
joko upottamalla leipäpalat herkulliseen liemeen tai erikseen voilla sipaistuna, slurps.


Osa paprikasadosta on kypsynyt hitaasti mutta raakileet ovat jo hyvän kokoisia, katsotaan nyt ehtivätkö vielä saada väriä. En aio enää raahata niitä takaisin parvekkeelle joten toivotaan parasta ja vielä lämpimiä syyspäiviä.


Maanantaiaamuna havahduin siihen miten syksyisen tuntuista oli.  Aamu oli viileä ja hämärä ja auton nahkaistuin tuntui niin ikävän kylmältä, että täytyi napsauttaa kiireesti istuinlämmitin ja lisäksi vielä sisälämmityskin päälle jotta tarkeni. Arkisin töiden jälkeen olen rentoutunut kotona ja on ollut vaihteeksi ihan kivaa olla kaupungissa ja totutella loman jälkeen arkirytmiin. Oikeastaan pidän syksyn tulosta, vaikka kesäihminen olenkin, se tuo vaihtelua ja erityisesti kaipaan aurinkoisia kuulaita syyspäiviä ja värikästä ruskaa. Odotan jo reippaita kävelylenkkejä raikkaassa ilmassa, sen päälle lämmin sauna, hyvä elokuva ja sukkapuikot heilumaan, mikä sen ihanampaa.

Koti muutti kesällä ilmettä kun osa lattioista maalattiin valkoisiksi. Se on tuonut tiloihin lisää valoisuutta ja sen myötä minulle aivan uutta sisustusintoa. Valkoinen pinta on minulle kuin puhdas valkoinen paperi mitä täytyy päästä värittämään sisustuksella. :-)

Olohuoneen lattialle olen alkanut kaivata jotain uutta ihanaa mattoa. Vanha persialainen näytti niin nuhjuiselta valkoista vasten, että paketoin sen varastoon odottamaan uutta tulemista tai kenties uutta omistajaa. Remontin myötä raivasin pois paljon turhaa tavaraa ja mietin jälleen kerran mitä oikeastaan tarvitsen.   Kotona pitää olla kaikki tarpeellinen mutta ei yhtään enempää. Mukavuus on minulle tärkeää ja siitä en halua koskaan sisustuksessa tinkiä.

Kerron tässä samalla, että kesällä sain kiinnostavan yhteistyötarjouksen Sukhimatolta. Kävin sen myötä tutustumassa Sukhimattojen maailmaan (KLIK) ja se avasi aivan uuden käsityksen mattojen valmistuksesta. Kaikki nämä Turkissa, Nepalissa, Intiassa ja Marokossa valmistetut laadukkaat ja kauniit matot tehtiin tilaustyönä ja tekijät saivat työstään kunnon korvauksen. Maton tekijöiden ammattitaitoa ja perinteisiä käsityötekniikoita arvostettiin. Tämä kaikki tuntui niin hyvälle ja vaalimisen arvoiselle asialle, että tartuin mielelläni tarjoukseen ja valitsin lopulta monista ihanista mattovaihtoehdoista pitkään tuumittuani itselleni mieluisan huopapallomaton (KLIK) ja siihen sopivan värityksen ja kuvion.  Malttamattomana odotan, että pääsen seuraavaksi esittelemään teille uutta ihanaa mattoa, joten pysykää kuulolla, lisää sisustusasiaa tulossa jo seuraavassa postauksessa!

Vielä loppuun muutama kuva loppukesän kukkijoista, ihanista krasseista.

Tsau, tsau ❤
~Katja



Mökkikeittiö uudistui


Hei taas! Tässä tulla tupsahtaa lupaamani postaus uudistuneesta mökkikeittiöstä jonne sähköistymisen myötä on nyt saatu "nykyaikaisia" mukavuuksia. :-)


Mökkikeittiö on tosi pieni minkä vuoksi remontin suunnittelu aiheutti meille hieman päänvaivaa jotta sinne saatiin mahtumaan kaikki tarpeellinen. Tarkoituksena ei ollut tietenkään tehdä mitään luxuskeittiötä vaan juuri mökin tyyliin sopivan yksinkertainen. Ensin nurkasta piti purkaa pois vanha Siro-liesi jotta keittiöön saatiin mahtumaan tuikitarpeellinen jääkaappipakastin. Vanha liesi tupsautteli savua ja oli siksi tosi harvoin käytössä joten siitä ei ollut vaikea luopua. Vanhan kaasulieden tilalle hankittiin uusi induktioliesi joka on yhtä nopea kuin kaasu ja vielä lisäksi turvallinen ja helppo käyttää. Kaasusta ei kuitenkaan ihan kokonaan luovuttu vaan sillä voi edelleen kokkailla kodalla tai sitten kaasugrillissä ulkona.


Kylmäsäilytyksen ja lieden väliin mahdutettiin pieni häkkikaappi kattiloille, uunivuokille ja pienille keittiökoneille. Mikro löysi samalla passelin paikan hyllykön päältä joten sekään ei rosvoa tilaa työtasolta.Vanhat kattilat ja paistinpannu menivät lähes kaikki vaihtoon, kun eivät toimi uudella liedellä, mutta onneksi niitä voi käyttää vielä kodalla.


Mäntyinen avohyllykkö maalattiin valkoiseksi samoin kuin vanha mäntylipasto työtason alla. Korkea ja leveä lipasto on tosi käytännöllinen. Siihen mahtuvat kaikki aterimet, leivinpaperit, pyyhkeet, matalat vuoat, lautaset, kauhat ja kapustat jne. Tilavat kierrätysastiat sopivat päällekkäin työtason alle. Lisäksi peltinen roskis kätkee sisäänsä kolme erillistä astiaa roskien lajittelua varten. Lieden vasen puoli jätettiin tarkoituksella tyhjäksi jotta sinne voi tarpeen mukaan sujauttaa vaikka ruokakassin, kylmälaukun tai keittiötikkaat tieltä pois.
Hyllykköön hankin lisää lasipurkkeja ruoka-aineille jotta hyllyt pysyvät siisteinä, paperipussit kun tuppaavat usein vuotamaan jostain saumasta.


Viikonloppuna aion sitten testata uutta liettä ja kenties samalla pyöräyttää jonkin marjapiirakan uunissa ihan kokeilumielessä. Vadelmat ja mustikat odottavat jo poimijaa. Mukavaa viikonloppua, tsaudii ihanat..

~Katja~



Kesäarvonta!


Kesäloman kunniaksi järjestän pienen arvonnan lukijoiden kesken. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan kirjan olen kustantanut ihan itse. Kirja sisältää hurjan ihania ja inspiroivia sisustuskuvia ja ideoita sisustamiseen sekä helppoja DIY ohjeita kodin tuunaamiseen ja koristeluun. Kirja on pullollaan silmänruokaa ja kivaa kesätekemistä. Yksi onnekas voi kirjan voittaa, lisäksi toiselle ja kolmannelle lupaan pienen yllätyspalkinnon. ;-) Tule mukaan!
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 12.7.

Arvonta ohjeet tulevat tässä

Yhdellä arvalla mukana 
Liittymällä blogini lukijaksi (klikkaamalla sivupalkissa Lue-nappia.)
Olemalla sitä jo ja jättämällä sen lisäksi komentin tähän postaukseen.
Kahdella arvalla mukana
 Toisen arvan saat seuraamalla ja tykkäämällä blogista Facebookissa.
Muistathan kirjoittaa kommenttiin oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla.
Anonyymit kommentoijat lisäisittekö s-postinne kommenttikenttään,
 niin tavoitan teidät jos arpaonni suosii.


Arvonnan voittajan ilmoitan 13.7.2018.
Huom, en lähetä voittoja ulkomaille.
~Katja~





Sisäkasvien kevät


Mullanvaihto on hyvä konsti saada sisäkasvit elpymään pitkän talven jälkeen, ainakin ne näyttävät heti pirteämmille. 

Tänään siivouksen yhteydessä vaihdoin viherkasveille uudet mullat ja lisäsin juurille lannoitepuikkoja antamaan lisää potkua uuteen kasvuun. Samalla oli korkea aika vaihtaa jo ahtaaksi käyneet ruukut isompiin. 

"Voi vehka parka." kuulin puutarhaguru Aarno Kasvin hihkaisevan mielessäni, kun vetäisen kasvin ulos ahtaaksi käyneestä ruukustaan ja aloin lisäillä uutta multaa sen juurille, "Eikä mitään haperoa." joo, joo ei haperoa herra Kasvi. Eipäs nyt aleta komentelemaan siellä. :-)


Muistaako joku muukin vielä, nuo mieleeni painuneet Arno Kasvin lausahdukset 80-luvun multamainoksesta?


Olen mieltynyt vuosi vuodelta enemmän ihan perinteisiin saviruukkuihin jotka hengittävät, pysyvät viileänä ja näyttävät paremmilta kuin muoviruukut eikä ruukkua tarvitse ihan välttämättä piilotella suojaruukkuun.

Ainut miinus on, että saviruukkua pitää kastella muoviruukkuja tiheämmin, koska huokoinen ruukku haihduttaa nopeasti kosteuden pois. 

Saviruukut ovat myös ekologinen vaihtoehto ja särkyneet ruukunpalaset on kätevää kierrättää uusien ruukkujen pohjilla salaojituksena. 

 

Vihannesten ja kukkien taimet muuttivat kuluneella viikolla mökille, jossa niitä on nyt mahdollista esikasvattaa sopivan viileässä 15-20 asteen lämpötilassa. Vappuun ei näyttäisi olevan kuin kolme viikkoa ja ympärillä on vielä lähes metriset kinokset, huoh. Toivoisin kovasti, että aurinko antaisi kyytiä lumipenkoille, jotta saataisiin nyt tämä pitkä-kylmä-talvi pois puutarhailun tieltä. 

Kasvit kuvissa: Nukkumaija (yllä), tuoksupielus (keskellä) ja unelma (alimmat kuvat).

Aurinkoista viikonloppua!
 💚
Katja