Sisäkasvien kevät


Mullanvaihto on hyvä konsti saada sisäkasvit elpymään pitkän talven jälkeen, ainakin ne näyttävät heti pirteämmille. 

Tänään siivouksen yhteydessä vaihdoin viherkasveille uudet mullat ja lisäsin juurille lannoitepuikkoja antamaan lisää potkua uuteen kasvuun. Samalla oli korkea aika vaihtaa jo ahtaaksi käyneet ruukut isompiin. 

"Voi vehka parka." kuulin puutarhaguru Aarno Kasvin hihkaisevan mielessäni, kun vetäisen kasvin ulos ahtaaksi käyneestä ruukustaan ja aloin lisäillä uutta multaa sen juurille, "Eikä mitään haperoa." joo, joo ei haperoa herra Kasvi. Eipäs nyt aleta komentelemaan siellä. :-)


Muistaako joku muukin vielä, nuo mieleeni painuneet Arno Kasvin lausahdukset 80-luvun multamainoksesta?


Olen mieltynyt vuosi vuodelta enemmän ihan perinteisiin saviruukkuihin jotka hengittävät, pysyvät viileänä ja näyttävät paremmilta kuin muoviruukut eikä ruukkua tarvitse ihan välttämättä piilotella suojaruukkuun.

Ainut miinus on, että saviruukkua pitää kastella muoviruukkuja tiheämmin, koska huokoinen ruukku haihduttaa nopeasti kosteuden pois. 

Saviruukut ovat myös ekologinen vaihtoehto ja särkyneet ruukunpalaset on kätevää kierrättää uusien ruukkujen pohjilla salaojituksena. 

 

Vihannesten ja kukkien taimet muuttivat kuluneella viikolla mökille, jossa niitä on nyt mahdollista esikasvattaa sopivan viileässä 15-20 asteen lämpötilassa. Vappuun ei näyttäisi olevan kuin kolme viikkoa ja ympärillä on vielä lähes metriset kinokset, huoh. Toivoisin kovasti, että aurinko antaisi kyytiä lumipenkoille, jotta saataisiin nyt tämä pitkä-kylmä-talvi pois puutarhailun tieltä. 

Kasvit kuvissa: Nukkumaija (yllä), tuoksupielus (keskellä) ja unelma (alimmat kuvat).

Aurinkoista viikonloppua!
 💚
Katja










12 kommenttia

  1. Onpa kaunis tuo nukkumaija. :) Ja joo, vähän pitkä talvi on ollut, mutta lumesta olen nauttinut myös. Uskon silti, että kevät tulee nyt ihan hujauksessa, kun lumi alkaa kunnolla sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkumaijan sain keväällä lahjaksi ja ihastuin heti sen erikoisiin lehtikuvioihin. Toivotaan tosiaan, että kevät tulisi nopsaan. 🌱

      Poista
  2. Ihana unelma, harvoin niitä nykyään näkee.

    VastaaPoista
  3. Hieno on tuo unelma, tulloo lapsuus mieleen. Toivottavasti säilyy pitkään. Erikoisen väriset lehet tuolla nukkumaijalla. Saviruukuista tykkeen miekin ja palakuut viihtyy parraiten niissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, unelma tuo mieleen vanhat talot joiden talvisin viileissä huoneissa ne hyvin viihtyivät. Huoneilman kuivuus ja keskuslämmitys tressaa kasvia ja lehden neulaset alkavat karista, joten sumuttelen lehtiä ahkeraan. Nukkumaijan erikoisia lehtikuvioita on moni muukin ihastellut. Pelargonia en voisi kuvitellakkaan muuhun kuin saviruukkuun, sopii jotenkin parhaiten kasvin tyyliin. Mukavaa viikonlopunjatkoa sinne. 🌱

      Poista
  4. Se mullanvaihto olisi täälläkin tarpeen... Se vain on aina yhtä vastenmielistä ruveta siihen. Olen sentään jo sen multapussin ostanut ja yhden ruukunkin. Ruukkuja pitäisi tosin olla vielä muutama uusi lisää. Ihanat nuo sinun kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😀 Se on vain tartuttava toimeen, vaikka sotkuista puuhaa onkin, mutta kasvit kiittävät. Mukavaa viikonvaihdetta. 🌱

      Poista
  5. Siellä ahkeroidaan ihanien kasvien kanssa! Itse odotan, että pääsen parvekkeelle laittelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sisäkasvit tuovat edes hieman ensiapua viherpeukulle joka täälläkin syyhyää jo kovasti puutarhahommiin. 😄

      Poista
  6. Hurmaava nukkumaija ja unelma! Tästä inspiroituneena pitää nyt kyllä itsekin tarttua toimeen ja vaihtaa viherkasvien mullat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ihan paras aika mullanvaihtoon. Aurinkoista viikonloppua. -Katja

      Poista