Sade tuli niin tarpeeseen, en voi kuin kiitellä luontoäitiä. Helleviikot ovat hellineet puutarhuria ja puutarhaa aivan ihanasti, vaikkakin olen viime viikot töiden jälkeen hiki päässä vedellyt kasteluletkua ympäri mökkipihaa vertaimevien öttiäisten piirittämänä, olen myös ehtinyt nauttimaan suloisista suvipäivistä; uimisesta, saunomisesta ja tietenkin kesän kukkaloistosta. Luonto suorastaan kirkui sadetta ja olin jo lopen kyllästynyt "kasteluletkujumppaan", joten sade tuli ihan kreivin aikaan, jes!
Mökkipuutarhasta on onneksi, vuosi vuodelta, tullut helppohoitoisempi. Kitkemistä on vähemmän kun perenna-alueet ovat kasvaneet pikkuhiljaa umpeen. Alkukesällä lannoitan ja kalkitsen ja loppukesällä typistelen runsaimmin kasvavia kasvustoja ja samalla siirtelen kasveja jos tarve niin vaatii.
Kesäkukiksi valitsin tänä kesänä vain helppohoitoisia; ahkeraliisoja, miljoonakelloja ja (jo perinteiset itsekasvatetut) krassit lisäksi auringonkukat ja jänönhännät. Helppohoitoisimmat kesäkukat jaksavat kukkia koko kesän, ilman kuivien kukkien nyppimistä, kunhan muistaa kastella ja hieman lannoitella. Käytän monesti istutusvaiheessa kestolannoitetta joka kukittaa koko kesän.
Mutta ei kesä ilman puutarhatöitä tuntuisi kesältä. Ehei :-) Tänä vuonna siitä pitää huolen uusi kasvihuonekokeilu jossa riittää puuhaa koko kesäksi. Pikkuruinen kasvari on pullollaan, paprikaa, tomaatteja, kurkkua, yrttejä ja sitten on vielä lisäksi hoidettava lavakasvimaata jos mielii satoa saada.
Tänään aion nauttia lokoisasta sadepäivästä, rentoutua ja aika ajoin vain kurkistella mökinikkunoista puutarhan suuntaan miten siellä "kastelu" sujuu. Sadepäivän kunniaksi leivon iltapäiväkahville (kunhan taikina on kohonnut) muutaman pellisen hyvää vehnästä ja nautiskelen lämpimäisiä heti kylmän maidon kera, nam.:-)
Kevät ja alkukesä on varmasti ollut monille stressaavaa ja ehkä ikävääkin aikaa koronan ja kaiken siihen liittyvän vuoksi, mikä pistää ajattelemaan.. Minulla blogailu jäi tauolle, jotenkin ihan huomaamatta. Uusia asioita ja ajattelemista tuli eteen ja oli aikaa pysähtyä, kääntyä sisäänpäin ja kuunnella hiljaisuudessa omia ajatuksiaan.
Onneksi alkukesä on ollut säiden suhteen niin iki-ihana, oikea puutarhaihmisen unelma. Ihanaa kesän viettoa kaikille lukijoilleni siellä töissä tai lomalla parhaillaan oleville. Katsellaan hellepäivien puutarhakuvia ja nautitaan täysillä tästä sateisesta kesäpäivästä.
Kuulumisiin :-)
~Katja~
Ihanat kuvat, siellä on niin kaunista♥ On tosiaan ollut melkoinen kevät ja siksi sitä kovasti toivookin että olisi oikein kaunis kesä ja ihmiset saisivat siitä rauhassa nauttia! On ollut niin mukava pihapuuhia tehdä kun aurinko on paistanut täydeltä taivaalta. Nyt tosin sataa, vaan eiköhän kohta taas paista:) Leppoisaa alkanutta heinäkuuta♥
VastaaPoistaKiitos, tämä lämmin kesäkuu on tehnyt kaikille hyvää ja nyt kun saadaan kaivattua kastelua niin ihan täydellistä.
PoistaVoi, kuinka Kauniita kuvia! Ihanaa kesätunnelmaa!
VastaaPoistaLempeää heinäkuuta!
Niin nätti terassi ja ihanat perinteiset päivänliljat! Kauniita kuvia. :) Minä tykkään tästä sateesta. Meillä oli jo pitkään ollut ihan liian kuivaa ja tukalan kuumaa, joten sadepäivistä tuli todella kiitollinen, onnellinen olo. <3
VastaaPoistaMihinkäs tämä blogimaailma täältä karkaisi, vaikka pitäisikin vähän taukoa välillä :) Niin kauniit kuvat taas mökkipuutarhastasi, ettei voi kuin ihastella. Pidän erityisesti tuosta vesiaiheesta. Lämmin kesäkuu tuli tarpeeseen oudon talven ja jäätävän kylmän kevään jälkeen. Ja viime päivien vesisateet otettiin vastaan yhtä hyvillä mielin. Toivottavasti kesä jatkuisi samanlaisena kunnon kesänä ja sopivasti sadetta välillä. Kukkaisaa heinäkuuta!
VastaaPoistaNuo jänönhännät on niin söpöjä! Pitää muistaa itsekin taas ensi vuonna istuttaa niitä.
VastaaPoistaKauniita kuvia ja ihanoo kukintoo siellä! Mukava kun vettä satel ja kastelu hoituu ihan ihestään! Niin tiälläkin. Sana 'vehnänen' sai vein nousemaan kielelle ja harvemmin sitä sannoo ennee käytetään, vehnästä pitäs miunkin paistoo.
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanille ihanista viesteistänne <3 Niin mihinkäs se blogimaailma täältä katoaisi (niin kuin Hiidenkiven puutarhasta Minna totesi) ja kesäkin vasta aluillaan!
VastaaPoistaHei! Ihanaa kukkaloistoa ja veden solinaa:) Ja sinua ehkä ilahduttaa tämä pieni tieto, että blogiarvonnastasi joskus voittamani kirjan ohjeella (Kodin kaunis vintage-tyyli) tehtiin eilen kakku:) Yksi tytöistä katseli kirjaa joku päivä sitten, ja eilen vartavasten kauppareissulla osti pienen sitruunamehupurkin (sellaisen sitruunanmuotoisen) ihan kakuntekoa varten. Hyvä ja kaunis kakku tulikin:)
VastaaPoistaKiitos ja tosi ihanaa kun kirjasta löytyy inspiroivia ohjeita kesäpäiviin. Suloista suvea sinne myös.
Poista