Joulukalenterin luukku 1


Tämä marraskuu on ollut kiireinen, niin kiireinen etten ole ehtinyt vielä ajatella joulua saatika tehdä mitään jouluvalmisteluja, mutta kyllä kyllä, joulu on käynyt mielessä. Kauppojen joulukoristeet ovat vilkutelleet silmiin, että täältä taas tullaan! Hieman huolestuneena ajattelin, että miten ihmeessä tämä vuosi vilahti, jälleen kerran, kuin varkain ohi. 

Päätin tehdä ihka ensimmäisen joulukalenterini blogiini. Jokaiselle päivälle jouluun asti avautuvassa "luukussa" on jokin satunnainen kuva-aihe tai sarja, teidän lukijoiden päivää piristämään. Tekstiäkin saattaa tulla, mutta ihan fiiliksen mukaan ja ilman tressiä joulua kohti mennään. :-)



Joulukuun ensimmäiseen luukkuun olen ängennyt mammutin tuon muinaisten metsien karvaisen norsun jonka soisin vieläkin tömistelevän metsissämme. Jos olisi mitenkään mahdollista niin tämän eläimen henkiin herättäminen olisi mielettömän upeaa!

Tsernobylin räjähdysvuonna 1986 kävin syksyllä perheeni kanssa Leningradissa (nyk. Pietari) tuossa leveiden katujen ja mahtavien aukioiden kaupungissa jossa patsaat oli kullattuja ja kaupungin ulkonäkö antoi kaikin tavoin ymmärtää maan mahtavuudesta. Se teki suuren vaikutuksen minuun pikkutyttönä ja oli samalla ensimmäinen ulkomaanreissuni. (80-luvulla taisi aika moni suomalainen siellä päin reissata.) 

Vierailimme mm. Leningradin suuressa eläinmuseossa. Elävästi on muistoihini jääneet juurikin nuo mammuttien valtavat luurangot mahtavine syöksyhampaineen, joita innoissani ikuistin Yashica kameran filmirullalle. Muistan myös ikijäästä löytyneen pienen suloisen mammutinpoikasen jota ihmettelimme lasivitriinissä. Poikasen ruumis oli kauttaaltaan karvainen ja ihmeen hyvin säilynyt, aivan kuin nukkuva.

Kuvassa Kuopion museon mammutti joka ei valitettavasti ole aito vaan imitaatio tuosta uljaasta otuksesta.

Ihanaa alkavaa joulunodotusta! ❤❤❤

8 kommenttia

  1. Ihan mahtavaa joulukuuta sinullekin!
    Hauska idea tämä kalenteri. Mukava n muiston jaoit kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia oli mukava muistella. Nopsaan on loppuvuosi mennyt ei voi kuin päivitellä. Toivottavasti joulukin pikkuhiljaa hiipii mieliin ja viimeistään sitten kun piparkakkujen tuoksu tulvii uunista. Kivaa viikonloppua.

      Poista
  2. Niin komea mammutti! Mukava on olla mukana "kurkkimassa" mitä kaikkea ihanaa kalenterisi luukkujen takaa paljastuu♥ Leppoisaa alkanutta joulukuuta♥

    VastaaPoista
  3. Minun joulukalenterista ei ole koskaan tullut mammuttia, siksi tämä olikin mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Päden paja, Ansku: Tämän joulukalenterin luukuista voi paljastua ihan mitä tahansa joten kannattaa käydä kurkkaamassa niin voi yllättyä. :-)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tulipa tästä sun jutusta mieleen eräs näkymä muutaman vuoden takaa. (Muistelin ensin, että se olisi ollut täällä Lieksassa, mutta en ole varma siitä, eivätkä lapsetkaan. Joten poistin tuon ekan kommenttini). No, joka tapauksessa, oli täällä tai jossain muualla; oli erään auton perässä ison sorttinen peräkärry ja siinä iso mammutti! Sitäkään emme enää muistaneet lasten kanssa, oliko se vain pahvikuva, vai ihan muotoon tehty. Liekö ollut johonkin näyttelyyn matkalla tai sellaisesta pois, tai sitten oli johonkin mainostarkoituksiin. Niin yllättävä näkymä kuitenkin oli, että jäi mieleen erikoisena asiana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti mieleenpainuva kokemus, voin kuvitella! :-)

      Poista