Kiviraput ja villasukat

Tällä viikolla on ollut niin pilvisen harmaita ja sateisia päiviä, että syksy on käynyt jo monta kertaa mielessä. Tiistai-iltana suuntasin kaupunkiin kun vettä tuli jo kuin saavista kaatamalla ja samalla tuuli niin navakasti pohjoisesta, että meinasi tukka päästä lähteä. Pihalla ei liikkunut kuin yksi nälkäinen orava joka kiireesti naposteli auringonkukansiemenet laudalta ja katosi sitten yhdellä pörröhännän heilauksella takaisin metsään. Tänään kaipasin jo mökkipuutarhaan jupisin ja manailin säätiedotuksia ja kuulostin varmaan itsekin ihan pikku oravalta. Viime päivinä olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja löytää ilonaiheita kiitollisuushaasteeseen johon Ulla Rannanpihasta blogista minut aiemmin haastoi. Mietin juuri mitä positiivista voin nähdä rankkasateessa? Hmm, no ainakin sain tämän villasukkaparin vihoviimein valmiiksi, ihan kiva juttu, nyt ei syysviimoilla pitäisi jalkojen palella.



Tämä viikko ei ole muutenkaan mennyt ihan harakoille. Sain nimittäin luonnonkiviraput rantaan valmiiksi! Haasteellisen siitä teki paitsi se, että omistan erittäin heikot riukuranteet myöskin se, että rantaan olin jo aiemmin tehnyt kapeammat raput joita nyt sitten levensin siten, että vanhat raput sulautuivat uusiin rappusiin. Haasteellista oli myös käyttää luonnonkiviä jotka ovat monimuotoisina niin hankalasti sovitettavissa askelmiksi.
Raput valmistuivat onneksi vielä hyvän sään aikaan mutta lopussa piti jo kiristää tahtia kun tummat pilvet alkoivat rynniä uhkaavina taivaalle.



Rappumateriaalia meiltä löytyi omalta tontilta jossa nimensä mukaisesti (Kallio) on kivi kiven vieressä. Mies ehti apuun kantamaan sopivia kiviä ja tekemään sementtilaastia. Eipä homma olisi muuten onnistunutkaan (pusu ja halaus vielä ❤-käpyselleni). Sementtiä rappuihin meni muistaakseni kymmenkunta säkkiä jotta niistä tuli tarpeeksi vahvat. Halusin raput nimenomaan luonnonkivestä koska se sopi minusta parhaiten miljööseen ja tyyliin/mentaliteettiin "omin käsin tehty".
Eipä tästä mikään taidonnäyte tullut ja moni kokenut kivirakentaja siellä varmaa naureskelee tälle luomukselleni mutta nyt on helpompi kulkea rantaan ja ylös terassille kun ei tarvitse sovitella jalkaa entisiin pieniin kiviaskelmiin, joten ihan hommansa hoitaa. Rappujen oikea puoli on siis reilu kymmenen vuotta sitten tehty ja uusi rappu erottuu siitä vaaleampana vasemmalla.



En pidä tuosta sementin ilmeestä ja tarkoitus olisikin, että se sammaloituu ja näin ollen sulautuu paremmin rinteeseen niinkuin vanhat raput aikanaan. Betonista valittiin siitä syystä hieman karkeampaa jotta siihen helpommin sammal pesiytyisi.



Kivirappujen reunaan olisi sitten tarkoitus siirtää tontilta keväällä kukkivaa vaaleanpunaista sammalleimua ja kirjovuohenputkea jota on jo ennestään rappujen oikealla puolella. Jos innostusta riittää niin muuraan rappujen reunaan jonkinlaiset kukkapylväät tai astiat luonnonkivistä joihin sopisi istuttaa kesäkukkaa. Pylväät sopisivat minusta hyvin siitäkin syystä, että kun näin leveisiin rappuihin ei ole tarvis tehdä kaidetta pari pylvästä tekisi siitä viimeistellymmän ja kenties vielä jämäkämmän näköiset.



Hieman on vielä selkälihakset kipeinä kivien pyörittelystä ja käsivarret mustelmilla mutta siitä huolimatta olen tyytyväinen kätteni töihin. Toivottavasti raput kestävät talven yli se jää vielä nähtäväksi.
Nyt pitäisi alkaa käydä sipulikukkatilausten kimppuun ja miettiä montako ja mitäkin tilaan. Voi olla että menee taas ihan överiksi, mutta kun ne on niin i h a n i a!

Lupsakkaa loppuviikkoa.

Katja