Myrskyn jälkeen..


Olen niin odottanut tätä hetkeä kun pääsen julkaisemaan tänne kuvia kevätkukkijoista ja ihanista tulpuista. Darwinit ovat nyt täydessä kukassa ja suorastaan hehkuvat pistävän punaisina ja suurikukkaisina kevään heleänvihreää taustaa vasten.

Tuulinen viikonloppu täällä savossa riepotti kasveja ja riepoi myös puutarhuria napatessaan mukaansa kaikki vähänkin kevyemmät esineet; muovipurkit, pussit, harsot, siemenpussit, puutarhakäsineet ym. lentelivät pitkin pihoja ja silmissä oli ajoittain multaa kun tuuli pöllytti sitä kasvoille istutuspuuhissa, arg! Kuvassa vielä ehjä päivänvarjo sai sekin tuta tuulen raivon kannakkeiden napasahtaessa rikki tuulenpuuskan voimasta. Mutta mikään, ei sitten mikään estänyt puutarhatöitä, kun pääsin vauhtiin. Tälle optimistipuutarhurille oli just sopivan viileä työilma ja mikä parasta ei hyttysiä. :-)

Tuulen tuivertaessa hyörin kuin tuuliviiri pihamaalla, istutin esikasvatetut kesäkukan taimet suojaiselle ja lämpimälle alaterassille, kylvin loput kesäkukansiemenet kukkapenkkeihin sekä kunnostin kasvilavat ja kylvin niihin herneet, pavut ja salaatit lämpimän harson alle. Sadetta tuli välillä niin ettei tarvinnut edes kastella.

Tämän viikon lämpöaalto antaakin hyvin vauhtia pavunsiementen itämiseen ja muidenkin kasvien kasvuun. Loppuviikolla meinaan keskittyä ei niin kivaan hommaan, mutta tosi palkitsevaan, nimittäin kukkapenkkien kitkemiseen, huraa!

Mukavaa aurinkoisen ja lämpimän suviviikon alkua ja tsemppiä puutarhatöihin.

~Katja

24 kommenttia

  1. Ihanaa kukkaloistoa! Kiinnitin huomioni jo tuohon ekaan kuvaan, kun sen blogiluettelossani näin. Mukavaa alkukesää sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tulppaaneita ihastellessa sitä jo malttamattomana odottaa perennoiden kukintaa. Samoin sinne. <3

      Poista
  2. Upeita kuvia ja ihanaa kukintaa! Meillä darwinit lopettivat kukintansa jo reilu viikko sitten. Tuuli tuiversi kovasti täälläkin ja katkoi muutaman ruusupensaan ja herukan oksan. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuuli riepotteli kasveja mutta ihmeen hyvin kestivät eikä puitakaan kaatunut onneksi. Kiitos :-)

      Poista
  3. Hienoa kukintaa! Kitkemistä riitää minullakin, lopputulos niin palkitsevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkeminen on minusta ihan rentouttavaa kun tekee pikkuhiljaa ja muistaa myös välillä pysähtyä nauttimaan työnsä tuloksista. Kiitos :-)

      Poista
  4. Upeita kukkijoita! Tästä se kukkakesä alkaa. Ihanaa aikaa!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta tätä aikaa on niin odotettu. Samoin sinne. Kiitos :-)

      Poista
  5. Ihanaisia tulppaaneja ♥️ ♥️ ♥️

    VastaaPoista
  6. Aivan upeita keväisiä puutarhakuvia! Kaunista kesäkuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein ihanaa kesäkuuta sinne myös. :-9

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Miten ihana tämä alkukesän valo onkaan.
    Täällä tulppaanit ovat jo lähes kokonaan lopettaneet kukintansa. Tuuli on tuivertanut viime aikoina harva se päivä ja pari kertaa hurjalla voimalla. Onneksi ei mitään suuria vahinkoja sentään tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla ja aamulla on ihan paras valo puutarhan kuvaukseen. Nyt odotelleen lämmmintä ja sopivasti vettä niin kyllä kaikki kasvaa. Kevät myrsky on täällä yleensä riepotellut rikki kotkansiipisniaiset mutta nyt onneksi säästyivät. Kiitos :-)

      Poista
  8. Ihan syötävän suloisia tulppaaneita :) Olet hienosti kuvannut niiden hengen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tulppaani on minusta kauneimmillaan hieman nupulla.

      Poista
  9. Onkin ollut tosi kovia tuulia. Viimeksi eilen tuuli suoraan järveltä, ettei pihalla oikein viitsinyt olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järveltä pyyhkii aina kylmästi minäkin pelkäsin kotkansiipisaniaisten puolesta jotka ovat rannan tuntumassa. Monena keväänä kova tuuli on riepottanut ne ihan resuisiksi. Toivotaan, että saadaan parempia suvisäitä jatkossa.

      Poista
  10. Kaunista on siulla puutarhassa. Kovia tuulia onkin ollu ja toivottavasti ei mahottomia myräköitä ennee tulis. Itikat kyllä ei tuuliisella ilimassa kestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lämmintä on luvassa loppuviikolle ja jo tänään. Toivotaan, että ei tulisi enää yöhalloja. Viimeiset kesäkukat meinasin istuttaa ulos viikonloppuna. Aurinkoista viikonjatkoa. Kiitos :-)

      Poista
  11. Kauniisti kukkivat tulppaanit! Niistä voi olla iloa useammankin vuoden ajan, kun ovat darwineita. Onneksi pahimmat myrskytuulet ovat nyt ohi ja lämpöistä vihdoinkin tulossa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista