Paukkupakkasissa

Hei tuleeko paukkupakkanen nimitys siitä, että kovilla pakkasilla puiden rungot paukahtelevat? Muistan kuulleeni tuon jostain. Se voisi myös tarkoittaa paukkuvia lämpöpattereista tai jäätyneitä vesiputkia tai autojen moottoreita jotka saattavat "paukahtaa" näin kylmällä.. :-) Enivei kylmää on ja kun mittari näytti aamulla peräti -27 celsiusastetta, hrrr, olin varma, että jossain paukkui.

Vähän aina jänskättää miten puutarhakasvit pakkasesta selviävät. Onneksi lumipeite on paksu ja antaa hyvin suojaa maassa talvehtiville kasveille. Eniten huolestuttavat onnettomat hedelmäpuut joiden rungot ja oksat ovat paljaana. Olisi kurjaa jos Lumikki-kirsikka jonka viime kesänä istutin paleltuisi heti ekana talvena.

Eilen kävin kylmää säätä uhmaten kuvaamassa talvimaisemia. Oli aivan mahtavan kaunis aurinkoinen pakkaspäivä. Vaikka sormet meinasivat paleltua kameran nappuloilla, sain napattua muutaman kuvan. Lumiset maisemat olivat niin satumaisen kauniita kirkkaassa kevätauringossa etten voinut kuin huokailla ihastuksesta.

Kuvausretken jälkeen suuntasin mökille sulattelemaan näppejä, varpaita ja nuhanenää kuuman kahvimukin äärelle. Lähtiessä tuli pengottua varastossa vähän taimikasvatus tarvikkeita ja nappasin mukaani viime keväältä ja kesältä jääneet vihannesten ja kesäkukkien siemenpussit. Hyvä minä, että olin laittanut ne helppoon talteen niin, että ne löytyivätkin helposti. Nämä siemenvarastot täytyy tällä viikolla inventoida heti kun töiden jälkeen ehtii ja samalla muistella mitä kaikkea kivaa on kesällä kasvatellut. :-)

Pirtsakkaa pakkasviikkoa!

❤

Katja

Benjihyppyjäkö?

Tammikuu tuntuu minusta aina loputtoman pitkälle. Vielä ei ole oikein mitään puutarhajuttuja ja kevätkin antaa odottaa itseään. Kun pakkaset ovat kirineet yli kahteenkymppiin, ei ole tehnyt mieli vapaaehtoisesti työntää nokkaansa ulos kylmyyteen. Töistä palatessa ehtii juuri ja juuri näkemään pilkahduksen aurinkoa ennen kuin se laskee taas horisonttiin. 

Ehkä tämä pimeä väliaika saa pohtimaan asioita, porautumaan itseensä ja miettimään mitä oikeasti haluaa, missä nyt ollaan ja mitä haluaisi tulevaisuudessa tapahtuvan? Tämä aika on juuri sopiva siihen. Mutta kokemuksesta tiedän, että lievän kaamosmasennuksen siivittämänä nämä ajatukset voivat saada isot mittasuhteet. Mitä siitä sitten seuraa?

Olen aina ollut varman päälle eläjä ja ne rohkeimmat "elämän benjihypyt" ovat jääneet tekemättä. Torstaiaamun palaverissa piti keksiä jokin kuvaava adjektiivi jokaisesta työkaverista. Minä sain seuraavia adjektiiveja; kiltti, auttavainen, järkevä, luotettava. Siis oikeesti, olenko noin tylsä?! 

Elämäni on aina ollut täynnä unelmia ja haaveita ja niiden perässä juoksemista. Osa niistä on toteutunut osa ei ja se on riittänyt. En tunne, että olisin jäänyt koskaan mistään paitsi. Se mitä olen oikein kovasti toivonut on toteutunut. Mutta, tällä hetkellä, kun miettii mennyttä ja varsinkin tulevaa, meinaa iskeä paniikki. Tämä töihin-kotiin-nukkumaan- rumba tuntuu loputtomalta tasapaksulta jollotukselta. Tunnen, että olisin valmis siihen "benjihyppyyn" ja ottaisin rohkeasti isonkin riskin jos vain tietäisin, että siitä seuraisi jotain ihanaa. Mikä minua estää?

Iltaisin siinä unen ja valveen rajamailla ajatus lähtee väkisin laukkaamaan. Eniten on mietityttänyt mennyt elämä, mihin se kaikki aika ja vuodet ovat kuluneet? Olisi paljon helpompaa olla elämää vatvomatta ja jossittelematta liplattelisi vain rennosti elämän laineilla. Miten minä voin edes vaikuttaa enää mihinkään ja onko yli 40-vuotiaalla mitään mahdollisuuksia kääntää kelkkaansa ja tehdä sitä mitä oikeasti haluaa tehdä? Olenko liian vanha? Enkö osaa enää nauttia elämästä? 

Tänään päätin, että tähän on tultava muutos. Mutta miten? Aloitan pienin askelin, ensin katson ympärilleni ja olen avoin kaikelle. Siis enemmän kyllä- ja vähemmän ei-vastauksia. Luotan enemmän omiin vaistoihini ja muistan kuunnelle sisäistä ääntäni, enkä mene virran mukana. Näillä pienillä muutoksilla aion aloittaa ja olen valmis "benjihyppyyn" vaikka päätä huimaisi. Katsotaan mitä tapahtuu. :-)

Positiivisin ajatuksin ja kaunista pakkasviikonloppua blogiystäväni.

 ❤

~Katja~

Kukka-ansassa pyristelyä

Käväisin pitkästä aikaa tutussa kukkakaupassa joka sijaitsee sopivasti työpaikkani aulassa. Olin ajatellut ostaa kimpun kauniita tulppaaneja töiden jälkeen kotiinviemisiksi. Myyjää odotellessani ehdin yleensä pyöriä liikkeessä tovin ja ahmia silmilläni kaikkea houkuttelevaa. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että liike on kukka-ansa pahimmasta päästä. Siispä olin tehnyt suunnitelman löytää tulppaaneiden luokse mahdollisimman nopeasti ja katsoa napottaa vain ja ainoastaan tulppaaneja siihen saakka kunnes myyjä ehtii paikalle ja siten välttyä heräteostoksilta.
Tällä kertaa kaiken piti mennä suunnitellusti ja olin päättänyt pysyä vahvasti suunnitelmassa kun marssin sisään liikkeeseen. Mutta missä tulppaanit! En löytänyt niitä katseellani ja vilkuilin hätääntyneenä ympärilleni. Samassa huomasin lasihyllyssä siinä ruusujen ja gerberoiden välissä kimpun tutunnäköisiä puutarhakasveja, tähtiputkia! Voi miten ihania, ihan kuin kesällä puutarhassa. Sillä aikaa myyjä oli jo vaivihkaa hiippaillut selkäni taakse ja kysyi ystävällisesti: "Mitä saisi olla?" En vieläkään saanut silmiäni irti tähtiputkien sievistä kukinnoista ja ajattelin (valitettavasti ääneen): "Ai täällä on tähtiputkia, tulin ostamaan tulppaaneja mutta nuo tähtiputket ovat niin ihania."
Myyjä poimi sukkelasti muutaman kauniin oksan esille, enkä ehtinyt toppuuttellemaan kun hän jo asetteli ne somaksi kimpuksi eteeni. Tässä vaiheessa olisin voinut vielä olla kylmän viileä ja sanoa: "Onpas ne ihania mutta tulin ostamaan niitä tulppaaneja." vaikka hän oli ehtinyt poimia ne minulle vedestä, vaikka en varsinaisesti pyytänyt, mutta..eih, apua!
Mietin hetken eri vaihtoehtoja, miten kiemmurrella pois taas tästä kukka-ansasta, mutta se oli blondille ihan liian vaikea tehtävä liian lyhyessä ajassa. Tajuan, että nyt on myöhäistä perääntyä ja sanoin lopulta: "Otetaan ne."
Toisaalta olin harmissani häviöstäni, toisaalta innoissani kauniista tähtiputkista, jei! Lisäksi ostin ne tulppaanit jotka löytyivät ihan liian myöhään tiskin edestä vesisaavista ovelasti piilotettuina.
Myyjä siirtyi tiskin taakse laittamaan kukkia pakettiin. Onneksi ehdin pelastaa vielä jotain ja sain topakasti sanottua: Ei tarvitse sitoa kimppua koska tulee itselle."
Huh. Hyvä minä! :-))

Tervetuloa mukaan uudet lukijani. ❤

~Katja~

Pakkaspäivien kimallusta

Aurinko saa pakkaslumen kimaltelemaan kauniisti, halusin kovasti ikuistaa sen kameralla. Huomasin samalla miten vaikeaa se oli, mutta yritin kuitenkin. :-) Käväisin lammella kuvaamassa kuuraisia näkymiä aika napsakassa 16 asteen pakkassäässä. Kauempana jäällä istui mies pilkillä, se taisi kiusaantua kaislikon katveessa oudosti hyörivästä kuvaajasta ja siirtyi vaivihkaa pois "paparazzin" näköpiiristä. Hento ohut pakkaslumi kimalteli silmissäni ja tuntui kuin aurinko olisi jo hivenen lämmittänyt tumman untuvatakin selkää. :-)

 ...

Ihanaa miten innokkaasti puutarhablogeissa odotetaan uutta kasvukautta, niin myös täällä. Viime kesä oli menestys, tuleeko tästä sellainen ja voiko tulla peräkkäin kahta noin ihanaa kesää? Kyllä voi! Moni on innoissaan jo rapistellut siemenpusseja ja suunnitellut tulevan kesän kasvatuksia. Innokkaimmat ovat ehtineet kylvämään jopa ensimmäiset siemenet esikasvatukseen, täällä ei ihan vielä. Voin olla varma, että ihan pian alkaa täälläkin viherpeukkua syyhyttämään kun lueskelee innostavia blogeja puutarhaharrastajien suunnitelmista. Ennen tämän kevään kylvöjä ehtii kuitenkin vielä vaikka mitä ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. :-)

Ihanan talvista pakkasviikonloppua kaikille ja ulkoilijat muistakaa pukeutua lämpimästi.
 ❤
~Katja~