Parvekeviljelmät + arvonnan voittaja




Aurinko on hellinyt parvekevihanneksia kuin myös puutarhuria. :-) Tomaatit ja paprikat ovat asustelleet partsilla nyt kolmatta viikkoa ja kasvaneet kokoa ihan silmissä.

Olin niin helpottunut, että sain taimet vihdoinkin ulos, ei niinkään tilanpuutteen vuoksi vaan siksi, että täällä oli jo silmät, nenä ja suu täynnä kukkakärpäsiä, eikä kellään enää kivaa. Joten onneksi lasitettu parveke varastoi lämmintä jo sen verran, että uskalsin muuttaa kasvit ulos pelkäämättä kylmiä öitä. Tarpeen vaatiessa voin tuoda mökiltä sinne pienen lisälämmittimen tai keksiä ihan mitä tahansa muuta ratkaisua, kunhan ei vaan tarvitse enää ottaa noita lentäviä pikkuriiviöitä takaisin alivuokralaisiksi.


Tomaatti chocolate cherry alkoi availemaan pieniä kukkaterttujaan tällä viikolla ja chileissä näyttäisivät kukkanuput pullistelevan hyvää vauhtia. Jos siis hyvin menee ensimmäisten tomaattien pitäisi kypsyä kahden kuukauden päästä, siis ennätys pian jo heinäkuun lopulla! Pölytyksen olen varmistanut ravistelemalla kukkaterttuja kevyesti, sen pitäisi kuulemma riittää. Lannoitteena käytän mullan joukossa kananlantaa ja kastelulannosta annan joka toisella kastelukerralla.


Taimikasvatuksen aloitin paprikoilla 19.2 ja tomaateilla 5.3. 

Tänä toisena parvekekasvatus kesänä (voiko tuota edellistä kurjan sadon vuoksi edes laskea) kasvattelen kahta lajia tomaatteja Incas F1 ja Chocolate cherry, chilejä Habanero lemon ja Ring O Fire,  sekä paprikoita Yellow California, Astor F1, kaupan pitkulainen punainen ja iso keltainen paprika. Lisäksi olen kylvänyt paljon basilikaa, koska siitä meillä tykätään ja sitä kasvaakin sitten monessa paikassa; vadeissa ja ruukuissa ja tomaattien juurilla. Ai niin ja meinasin ihan unohtaa mökillä on minikasvihuoneissa tulossa avomaankurkun taimia jotka pääsevät myös partsille kunhan ne siellä varmasti tarkenee. Viime vuonna kurkku kasvoi isoksi mutta ei ehtinyt tehdä satoa kylmän sään vuoksi joten sitä on ehdottomati kokeiltava uudestaan tänä kesänä.

Minusta kotiviljelyssä pitäisi kasvattaa kasveja joista tykkää, miksi kasvattaa edes sellaisia jotka jäävät syömättä?


Lopuksi arvonnan tulokset. 
Paljon kiitoksia osallistuneille ja Docendolle yhteistyöstä.
Oulankajoki-kirjan voitti Ulla Rannanpihassa blogista. Onnea!
Paljon viihtyisiä hetkiä sinulle upeiden maisemakuvien ja mielenkiintoisten tarinoiden äärellä. :-)
Laittaisitko minulle osoitetietosi blogin sähköpostiin paleredrose@yahoo.com niin saan kirjan sinulle lähtemään.
Ja niille lukijoilleni joita valitettavasti ei arpaonni suosinut tässä arvonnassa 
ja jotka kirjasta kiinnostuivat voivat hankkia kirjan omakseen verkkokaupasta Docendolta täältä.

Lämmintä ja virkistävää viikonloppua ihanat!
💚
~Katja~

26 kommenttia

  1. Minulla myös tomaatti kukkii ja nyt olisi tarkoitus ostaa hänelle pieni kasvihuone ja siirtää ulos. iso on vaikka ruukku on varsin pieni. Hyvältä näyttää sinun viljelmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimet kasvavat mittaa tosi nopeasti kun pääsevät ulos aurinkoon. Sopivasti vaan lisäilet lannoitetta ja vettä niin kohta jo kukkivat. Onnea kasvatuksille.

      Poista
  2. Ihanan näköistä sielä <3 Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä pitää tarkastaa uudet kukat ja jo ihan malttamattomana odottelen sadon kypsymistä. Samoin sinulle. <3

      Poista
  3. Varmasti mukava seurata noiden kasvamista:) Onnittelut arvonnan voittajalle:) Eilen kävimme Lieksan kirjastossa ja siellä osui tuo kirja silmiin palautettujen hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kasvien seuraaminen on tosi viihdyttävää. :-) Hyvä tietää, että kirja löytyy myös kirjastosta.

      Poista
  4. Oi mitä kaikkea ihanaa siellä jo kasvaa! Toivotaan että tulee oikein paljon kesäsatoa:) Onnea voittajalle! Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  5. Hurmaava vihreä keidas parvekkella!
    Lempeitä kesätuulia sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  6. Upeat viljelmät! Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan nyt mitä niistä tulee. Oikein ihanaa viikonloppua sinulle myös.

      Poista
  7. Onpa kattavat viljelmät!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Pikkuötökät ovat tosiaan taimien kotona kasvattamisen ärsyttävä lieveilmiö. Meillä ongelmaksi on tullut välillä myös home, kun taimipotit alkavat jossain vaiheessa pukata homekasvustoa, eikä sitä hajua siedä erkkikään. :D Tänä vuonna mekin istutimme kasvit ulos parvekkeelle jo toukokuun puolivälissä. Yleensä yöt ovat olleet sopivan lämpimiä vasta touko-kesäkuun taitteessa. Lasitettu parveke on kyllä tosi hyvä paikka kasvattaa tämmöisiä parhaiten kasvihuoneviljelyyn soveltuvia lajikkeita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasitettu parveke on melkein kuin kasvihuone ja pienellä suunnittelulla sinne saa mahtumaan yllättävän paljon kasvatettavaa, mutta oleskelutilasta joutuu sitten tinkimään. Toivottavasti kesä jatkuisi lämpimänä ja aurinkoisena niin saataisiin paljon satoa. 👒

      Poista
  9. Ihanan vehreä parveke ja varmasti tuottaa myös hienosti satoa. Pikkubasilikat ovat suloisia :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä parveke on kodin sydän ainakin meillä. :-))

      Poista
  10. Parvekkeesi on varmasti talon vihrein ja vehrein. Vaikka joudut tinkimään oleskelutilasta, uskon, että se on sen arvoista. Sen huomaa viimeistään sitten, kun ensimmäinen tomaatti on kypsynyt ja sen maku hellii koko sielua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveke muuttuu koko ajan enemmän ja enemmän viidakoksi, mutta kyllä sinne aina sekaan mahtuu, jos viitsii kumarrella ja varoa kukkapurkkeja, niin ihan hyvin, kyllä. :-))

      Poista
  11. Toivotaan hyvvee satoa parvekeviljelmästäsi, miekin viikolla tomatit sain mökkiin. Kiitos arvontavoitosta. Luven kirjan mielenkiinnolla ja lainoompa perheellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :-) Onnistuminen on nyt sääherran käsissä miten sadon kypsymien onnistuu. Laitoin sinulle postia.

      Poista
  12. Näyttääpä taimesi hyvävointisilta! <3 Upea sato tulossa, kunhan ei kylmät kelit yllättäisi. Mukavaa sunnuntaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta; toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta. Lisälämmitin oli jo viimeyönä partsilla hurisemassa. Mukavaa viikonalkua.

      Poista
  13. Upeat taimet. Minulla on kotona yksi tomaatintaimi myös lasitetulla terassilla. Saa nähdä miten minun onnistaa. Sinua on onnistanut ja varmasti saat hienon sadon.

    VastaaPoista
  14. Onpa upean vehreä parveke ja paljon herkullista satoa tulossa!

    Onnea Ulla arvontavoiton johdosta!

    VastaaPoista