Mökin maalausremontti valmistui


Tänä keväänä päätin, että tulkoon valkeus ja valkeus tuli! Mökki sai valkean maalipinnan lattiasta kattoon ja jo 30 vuotta vanhat kellastuneet mäntypaneeliseinät peittyivät uuden maalipinnan alle. Seinien ja katon maalaus hoitui joutuisasti maaliruiskulla ja lattiat telaamalla ammattimiehen toimesta. Ikkunoiden maalaus oli koko maalausurakan aikaavievin vaihe jossa vierähti muutama päivä lisää koska puitteet täytyi ensin pohjata ja sen jälkeen maalata vielä kahteen kertaan jotta puunväri peittyi kunnolla. Takka käsiteltiin tulisijoihin tarkoitetulla Muurimaalilla.


Luonnontakan massiivinen ilme keveni käsittelyn myötä ja sulautui paremmin muuhun sisustukseen. 



Kokonaisilme muuttui  rauhallisemmaksi kun kirjavat paneelit saatiin peittoon ja uusi valoisampi ilme inspiroi sisustamaan ihan uudella levelillä.



Remontin aikana kypsyi myös ajatus mökin sähköistämisestä ja vaikka tähän asti ollaan pärjäilty aurinkovoimalla ja kaasulla sähköiset mukavuudet alkoivat houkuttaa. Sähköistys toisi niin paljon luksusta mökkielämään. Saisin toteutettua uuden keittiön sähkölaitteineen ja vanhat kaasulaitteet saisivat mieluusti lähteä. Ihanaa olisi myös saada mökkiin tasainen lämpö niin takan lämmitys jäisi pelkästään syysiltojen tunnelmointiin.



Tällaisin kesätunnelmin mökiltä (josta ei nyt millään malttaisi olla pois).

Terkuin Katja

14 kommenttia

  1. Kiitos Ingi, olen niin tyytyväinen kun saatiin remontti viimein valmiiksi. Kivaa alkavaa kesäviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi miten upealta näyttää!!♥ Niin ihanan valoisaa ja kaunista! En kyllä yhtään ihmettele ettei tuolta malttaisi edes lähteä:)) Leppoisaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti saadaan pian sähköt niin pääsee keittiötä sisustamaan. Kivaa kesäviikkoa!

      Poista
  3. Kyllä tuli nättiä! Käytitte maaliruiskua; oliko helppo saada tasaista jälkeä? Montako maalikerrosta vaati?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse. 🌼 Paneelipinnoille tuli kaksi kartaa Multistop pohjamaali ja yhden kerran pintamaali. Ruiskulla tuli kerralla tasainen tulos ja nopeasti. Lupsakkaa viikonalkua!

      Poista
  4. Nättiä! Trendikästä ja mukavan maalaisromanttistakin. Maalipintojen uusiminen uudistaa koko paikan ilmettä tosi paljon.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että muutkin ovat tykänneet. Lupsakkaa viikkoa sinnepäin!

      Poista
  5. Todella kaunista!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kyllä kannatti! Meillä tehtiin mökillä sama homma muutama vuosi sitten. Hetkeäkään en ole katunut. Lattia jäi puun väriseksi, takka punaiseksi ja ikkunanpuitteet puun väriseksi, mutta ihan ok näinkin. Maalasimme itse katon kahteen kertaan ja seinät kolmeen kertaan. Sataneliöisessä kaksikerroksisessa mökissä se oli valtava urakka. Sähköt jää meillä haaveeksi, koska hinta olisi tähtitieteellinen. Kaasulla ja aurinkosähköllä pärjäämme hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voin vaan kuvitella mikä urakka teilläkin on ollut. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja oli tosiaan kaiken vaivansa väärtti. Kaasulla ja aurinkosähköllä meilläkin on pärjätty yli kymmenen vuotta ja aina vannotettiin ettei sähköjä oteta mutta mies oli nyt sitä mieltä, että sähköt olisi ihan hyvä juttu. Oikein lupsakkaa viikkoa sinnepäin!

      Poista
  7. Ihanan valoisa ja raikas ilme tuli. Me myös laitoimme valkoiset paneelit mökille neljä vuotta sitten kun ostimme mökin. Se oli aika kauheassa kunnossa silloin. Mutta nyt on ongelmana ollut haju mökissä. Sähkömies sanoi meille, kun uusimme sähköt ja sähköistimme muut rakennukset, että panelien alla olevat lastulevyt voivat haista. Nyt tulee eteen varmaan seinien ja katon purku paneeleista. Meillä on myös ionisaattori jota on käytetty, mutta ei se tehoa seinien läpi. Hyvä että teillä ei ole sitä ongelmaa. Takka on aivan ihana meillä on pieni kamiina, mutta tehokas lämmön antaja. Kiva kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nila ja tervetuloa mukaan! Harmi tuo haju ongelma teillä, toivottavasti ongelma ratkeaa parhainpäin. Meillä jossakin vaiheessa harkittiin takan purkua ja pönttöuunin hankkimista jolla olisi saanut mökin lämpimäksi nopeammin. Tämä iso kivitakka läpiää hitaasti mutta varaa lämpöä sitten useammaksi päiväksi, sitten kun tulee sähköt ja lämpöpatterit niin takka saa jäädä pelkästään tunnelmointiin. Lupsakkaa viikkoa sinulle ja kuulumisiin!

      Poista