Pietarinkirkko jäi tällä reissulla näkemättä, eikä pelkästään siksi, että olen sen edellisellä reissulla nähnyt vaan koska en halunnut jonottaa satoja metrejä päästäkseni pyhäkköön. Vaikka "kirkkojen
kirkon" jostain syystä missaisi on hyvä tietää, että tästä katolisten pyhiinvaelluskohteesta löytyy kymmenittäin lähes yhtä kauniita vanhoja, koristeellisia ja
pakahduttavan kauniita suuria kirkkoja joissa kannattaa poiketa vaikka vain ohikulkumatkallaan. Samalla se suo mukavan pienen hengähdystauon kaupungin hulinasta.
Perinteistäni poikkeamatta juurikin näin menettelin tällä kertaa. Pistäydyin useaan toinen toistaan loistokkaampaan kohdalle sattuvaan pyhäkköön tallustellessani ristiin rastiin Rooman eri osissa. En ole koskaan voinut sivuuttaa sitä tunnelmaa jonka aistii kun astun kadun hulinasta sisään upeaan koristeelliseen tilaan ja lumoudun joka kerta siitä mahtavuuden ja ikuisuuden tunteesta jonka voi näissä vanhoissa kirkoissa kokea. Ahmin silmilläni niiden kauneutta; värikkäitä frescoja, marmoripylväitä, patsaita, kultaa ja marmoria. Mikä työmäärä ja taito tähän kaikkeen onkaan satsattu, en voi kuin "huuli pyöreenä" ihmetellä.
En ole identifioinut seuraavaa kuvakavalkaadia kirkoittain vaan haluan, että nautitte kirkkojen ulkoisesta ja sisäisestä kauneudesta yksilöimättä. Toivottavasti ne saavat teidät myös tuntemaan ja ihmettelemään samoin kuin tämän "satunnaisen matkaajan".
Nautitaan vielä viimeisestä pääsiäispyhästä ennen arkea.
Kauniita kirkkoja, varmasti oikeasti mahtavia, näin kännykästä katsottuna ei saa tietysti yhtä hienoa kokemusta.
VastaaPoistaKyllä käsittämättömän upeita. Ihan pelkästään siitä syystä voisi vaihtaa katolisen kirkon jäseneksi. 😏
VastaaPoista