Kasvihuoneen kulmilla


Tänään perkasin kasvihuoneen läpikotaisin, poistin tomaatin varkaat ja ylimääräiset lehdet, typistelin paprikat ja virittelin lisää tukilankoja, jne. Olipas sinne kehkeytynyt melkoinen viidakko muutamassa viikossa, huh. Onneksi heräsin ajoissa ja aloitin puuhan heti aamuvarhain, niin ehdin saada sen valmiiksi ennen kuin aurinko kääntyi porottamaan kasvariin, mutta olihan se silti hikistä hommaa kosteassa ilmastossa. Arvatkaas tuntuiko sen jälkeen pulahdus viileään järveen suorastaan taivaallisen ihanalle.

Ensimmäiset paprikat alkoivat kypsymään pari viikkoa sitten. Lajikkeita on taas montaa sorttia ja täytyy tunnustaa etten ole aivan varma mitä kaikkea kasvattelen. Satoa näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Osa paprikoista on kasvatettu kaupan paprikoiden talteen otetuista siemenistä, itivät muuten tosi hyvin.

Enivei kylvin paprikat itämään tammikuussa. Osa aluista kuukahti heti kättelyssä, niinkuin aina, luultavasti valon puutteeseen vaikka kasvivalo oli käytössä. Sinnikkäimmät yksilöt 8 kpl selvisivät ja tuottavat nyt satoa. Kiitän itseäni, että aloitin kasvatuksen keväällä ihan hyvissä ajoin, niin ehdin jo nyt satoa maistelemaan.

Chilejä kasvaa samoin ihka iloisena sekamelskana, ei voi tietää mitä yllätyksiä löytyy. Niissäkin osa kaupan chileistä. Pitänee kohta alkaa maistella, mutta varovasti, kun ei voi arvata miten tulisia niistä tulee.


Paprikat ja chilit kasvavat 10 ja 5 litran muovisangoissa ja juurelle olen kylvänyt basilikaa ja oreganoa. Yrtit viihtyvät mainiosti kasvihuoneen lämmössä ja samalla tulee koko multatila hyödynnettyä.

Tomaatteja tulee kolmea sorttia; sitä ihan tavallista runkotomaattia, terttuja ja pihvitomaatteja. Tomaatit kasvatan kätevissä kasvusäkeissä, joissa ei tarvitse huolehtia lannoituksesta. Tomaattien raakileet kasvavat kokoa jo kovaa vauhtia ja niiden kypsymistä odottelen vesi kielellä. Jos lämpöä ja aurinkoa riittää niin pian alkavat punastelemaan ja pääsee niitäkin maistelemaan.


Avomaankurkku kasvaa kasvihuoneen vieressä, samoin koristekurpitsa ja kesäkurpitsa kasvavat ulkona isoissa koreissa. Kesäkurpitsan kanssa on ollut koko ajan ongelmia, kurpitsapötkylät mädäntyvät sitä mukaa kun alkavat kehittyä. En tiedä mistä moinen ohtuu ja sama ongelma oli viime kesänä, siis toista kesää peräkkäin. Mikä lie mystinen vitsaus vaivaa kurpitsoitani?

Kasvihuoneessa on kasvamassa vielä pari litteän mallista keltaista kurpitsaa. Ne kukkivat kovasti, mutta tekevät satoa vaatimattomasti, no parempi sekin kuin ei mitään. 

Tänne on luvattu ukkoskuuroja ja sadetta ainakin sunnuntaihin asti, mutta onhan kesää vielä jäljellä.

Kuulumisiin..
Katja




Kasvimaan kuulumisia



Sateiset viileät päivät ovat saaneet kasvun pomppaamaan ihan silmissä. Vihannekset suorastaan rakastavat tätä kosteaa ja viileää säätä mikä on saanut ne melkoiseen kasvuvauhtiin.

Lavakauluksissa kasvattaminen on toiminut mökillä jo usean kesän ajan ja erityisen tyytyväinen olen ollut lavakauluskasvimaan helppohoitoisuuteen. Enää kun ei tarvitse kyykkiä maanrajassa kitkemässä ja kuopimassa ja muutenkin vihanneksia on kevyempi/ siistimpi hoitaa kun ne ovat kompaktissa "paketissa".

Tänä kesänä kasvatan paljon keräsalaattia joka on mukavan rapeaa ja paranee vain syksyä kohden. Keräsalaatti alkaa nopeasti muodostamaan löyhää lehtiruusuketta joten sisemmät salaatinlehdet pysyvät puhtaina kun eivät rötkötä mullan päällä. Yksi kerä riittää hyvin salaattiin.

Porkkanaa ja punajuurta pitää olla tottakai. Punajuurista kasvatan ainoastaan pitkulaisen mallisia jotka kasvutavallaan säästävät arvokasta multatilaa.  Juurikasvit kasvavat lavoissa tiheästi jotta niitä voisi alkaa heti alkusyksystä syömään samalla kun kasvustoa sopivasti harventelee.

Lisäksi on tulossa paljon makeaa sokerihernettä, se kun on niin herkkua. :-) Sitä kasvaa lähes jokaisessa lavassa. Yhden lavan varasin pelkästään kyssäkaalille. Siitä tulee mainiota gratiinia ja se sopii ihanasti myös monenlaisiin pataruokiin. Tilaa kyssäkaalille löytyi kun jätin kurpitsat lavoista pois ja päätin kasvattaa sen koreissa joissa se näyttäisivät menestyvän parhaiten.

Kesäkurpitsaa on tulossa kolmenlaista; sitä perinteistä vihreää pitkulaista (joka on tosi satoisaa), keltaista litteää ja ekstrana koristekurpitsaa tuleviin syysasetelmiin. :-)

Kasvihuonetta pitänee käydä siistimässä, ihan lähiaikoina, siitä on kehkeytynyt viidakko.. Samalla otan kuvia ja päivittelen satokuulumisia.

Ihanaa kesänviettoa kaikille lukijoilleni ja kuulumisiin pian.

-Katja

Kukkaterveisiä ja sadepäivien lokoisuutta

 
 

Sade tuli niin tarpeeseen, en voi kuin kiitellä luontoäitiä. Helleviikot ovat hellineet puutarhuria ja puutarhaa aivan ihanasti, vaikkakin olen viime viikot töiden jälkeen hiki päässä vedellyt kasteluletkua ympäri mökkipihaa vertaimevien öttiäisten piirittämänä, olen myös ehtinyt nauttimaan suloisista suvipäivistä; uimisesta, saunomisesta ja tietenkin kesän kukkaloistosta. Luonto suorastaan kirkui sadetta ja olin jo lopen kyllästynyt "kasteluletkujumppaan", joten sade tuli ihan kreivin aikaan, jes!

Mökkipuutarhasta on onneksi, vuosi vuodelta, tullut helppohoitoisempi. Kitkemistä on vähemmän kun perenna-alueet ovat kasvaneet pikkuhiljaa umpeen. Alkukesällä lannoitan ja kalkitsen ja loppukesällä typistelen runsaimmin kasvavia kasvustoja ja samalla siirtelen kasveja jos tarve niin vaatii.

Kesäkukiksi valitsin tänä kesänä vain helppohoitoisia; ahkeraliisoja, miljoonakelloja ja (jo perinteiset itsekasvatetut) krassit lisäksi auringonkukat ja jänönhännät.  Helppohoitoisimmat kesäkukat jaksavat kukkia koko kesän, ilman kuivien kukkien nyppimistä, kunhan muistaa kastella ja hieman lannoitella. Käytän monesti istutusvaiheessa kestolannoitetta joka kukittaa koko kesän.

Mutta ei kesä ilman puutarhatöitä tuntuisi kesältä. Ehei :-) Tänä vuonna siitä pitää huolen uusi kasvihuonekokeilu jossa riittää puuhaa koko kesäksi. Pikkuruinen kasvari on pullollaan, paprikaa, tomaatteja, kurkkua, yrttejä ja sitten on vielä lisäksi hoidettava lavakasvimaata jos mielii satoa saada.

Tänään aion nauttia lokoisasta sadepäivästä, rentoutua ja aika ajoin vain kurkistella mökinikkunoista puutarhan suuntaan miten siellä "kastelu" sujuu. Sadepäivän kunniaksi leivon iltapäiväkahville (kunhan taikina on kohonnut) muutaman pellisen hyvää vehnästä ja nautiskelen lämpimäisiä heti kylmän maidon kera, nam.:-)

Kevät ja alkukesä on varmasti ollut monille stressaavaa ja ehkä ikävääkin aikaa koronan ja kaiken siihen liittyvän vuoksi, mikä pistää ajattelemaan.. Minulla blogailu jäi tauolle, jotenkin ihan huomaamatta. Uusia asioita ja ajattelemista tuli eteen ja oli aikaa pysähtyä, kääntyä sisäänpäin ja kuunnella hiljaisuudessa omia ajatuksiaan.

Onneksi alkukesä on ollut säiden suhteen niin iki-ihana, oikea puutarhaihmisen unelma. Ihanaa kesän viettoa kaikille lukijoilleni siellä töissä tai lomalla parhaillaan oleville. Katsellaan hellepäivien puutarhakuvia ja nautitaan täysillä tästä sateisesta kesäpäivästä.

Kuulumisiin :-)

~Katja~