Keskikesän aikaan
lauantai 29. kesäkuuta 2019
Tällä viikolla sadetta on täällä itäisessä suomessa saatu ihan kreivin aikaan ja puutarha on kasvanut suorastaan silmissä. Pian on se aika kesästä jota aina malttamattomana odotan. Kutsun sitä puutarhan ruuhka-ajaksi, silloin suurin osa perennoistani kukkii samaan aikaan.
Kukkaloistoa odotellessa olen kitkenyt, kitkenyt ja kitkenyt. Tuntuu, että homma ei lopu koskaan. Rönsyleinikki ja varsinkin kivikkokilkka ovat ikuinen vitsaus ja tänä kesänä ne ovat ryöhänneet ennätyksellisen voimakkaasti. Salaa kasvillisuuden lomassa kivikkokilkka on luikerrellut koko kukkamaan alueelle. Viime vuonna luulin kitkeneeni ne lähes tyystin kokonaan, mutta no, kivikkokilkka ei tarvitse kuin pienen alun niin se kasvaa pian uudestaan takaisin. Miten joku kasvi voikaan olla niin elinvoimainen kuin kivikkokilkka? Kasvia on siis ihan mahdotonta saada kitkemällä pois kun se on kerran puutarhaan kotiutunut, se on vaan hyväksyttävä.
Kitkemisen lomassa tuli myös rakennettua uusi vesiaihe josta tykkään tosi kovasti. Soliseva pieni vesiputous sopii kivasti rehevien perennoiden siimekseen. Lammikkoon on kotiutunut viitasammakko joka käy kurkistelemassa vedenpinnassa ja sukeltaa heti syvemmälle kun havaitsee pienintäkin liikettä. En saanut siis "kaveria" kuvattua. Viekas heitukka. :-)
Tämän kesän inspiraatioita ovat kanadanruusut ja kivikkokukkaistukset ruukuissa. Ruukkuihin sain idean espanjan reissulta ja pienestä vinkistä innostuneena uskaltauduin vihdoinkin kokeilemaan myös ruusujen kasvatusta. Aurinkoiset paikat ruusuille löytyivät rantapenkeistä. Voisinkin esitellä ruusut myöhemmin ihan erikseen, minusta ne ansaitsevat kokonaan oman postauksensa.
Maanantaina alkaa kuuden viikon kesäloma ja tänä viikkonloppuna ollaan valmistauduttu uuden karvaisen perheenjäsenen tuloon. Huomenna käymme hänet noutamassa uuteen kotiin. Pitkä sunnuntaipäivä siis edessä ja monta sataa kilometriä. Ihanaa <3
Kuulumisiin..
-Katja
Hyvää juhannusta!
perjantai 21. kesäkuuta 2019
Hattuarvonnan voittaja!
maanantai 17. kesäkuuta 2019
Kesähattuarvonta on päättynyt, paljon kiitoksia kaikille osallistujille ja vielä kiitos kannustavista ja ihanista kommenteistanne. ❤ Ensimmäisenä asiakkaana Pieneen hattukaupaan pääsee "astelemaan" ja hatun valitsemaan MT Ainasoja Viikarivartti blogista. Paljon onnea voitosta, täältä lähtee sinne toivomasi kirjava hattu (laitoin viestiä tulemaan).
Lisäksi haluan lahjoittaa extrahatun Annille Inkalililja Love- blogista (toivomasi musta punakukallisen) ja toivottaa paljon jaksamista ja aurinkoisia päiviä.
Niille jotka jäivät paitsi ja sekös hatuttaa niin suosittelen poikkeamaan uudessa hattukaupassani täällä siellä se vaiva lähtee toivottavasti. :-) Lisää hattuja tulossa kauppaan (myös niitä monen suosikkeja mustapunakukallisia ) ihan lähiaikoina ja kesänmittaa ompelukone surisee ompeluaitassa ahkerasti. :-) Hattukauppa on tästä lähtien auki 24/7 kaikille halukkaille ja jos mieleinen sieltä löytyy laita meiliä osoitteeseen paleredrose@yahoo.com niin hattu lähtee täältä pikapikaa luoksesi.
Aurinkoisia kesää kaikille ja muistakaa suojautua auringolta.
Kuulumisiin taas pian. :-)
-Katja
Pienen hattukaupan avajaiset ja arvonta!
maanantai 10. kesäkuuta 2019
Kevään aikana olen ommellut kesähattuja. Innostus lähti siitä kun en löytänyt kaupan hyllyltä mieleistäni joten päätin ommella hatun itse. Ensin kokosin lehdistä ja netistä hattukaavoja ja räätälöin niistä mieleisen mallin. Lisäsin hattuun vielä kunnon lierin jotta se suojaisi kasvoja mahdollisimman hyvin auringolta ja haitalliselta UV-säteilyltä. Olin valmiiseen hattuun niin tyytyväinen, että ompelin samaan syssyyn äidille ja ystävälle hatut lahjaksi. :-) Eikä hattuinnostus tähän lopahtanut vaan päätin perustaa Pienen hattukaupan blogini yhteyteen ja ommella hattuja sinne muillekin halukkaille, jotka haluavat suojata kasvonsa auringon porotukselta.
Hattukauppa aukeaa virallisesti viikon päästä maanantaina 17.6 ja sen kunniaksi järjestän arpajaiset jonka voittajan julkistan avajaispäivänä. Arvonnan voittaja pääsee valitsemaan itselleen hatun ensimmäisenä kaupan asiakkaana ennen kuin kauppa virallisesti aukeaa. Arvonta alkaa tänään. Yhden arvan saa kun kertoo kommenttikentässä minkä hatun haluaisi Pienestä hattukaupasta (click) sekä laittaa mukaan yhteystiedot josta kommentoijan tavoitan jos arpaonni suosii.
Voittajan julkistan maanantai-iltapäivänä jolloin hattukauppa aukeaa virallisesti.
Hattuja valmistuu kesän mittaan lisää joten kaikki halukkaat voivat käydä hankkimassa omansa ja toivon ettei yhtäkään jää hatuttamaan. :-)
Sydämellisesti tervetuloa tutustumaan hattukauppaan ja mukaan arvontaan.
❤
Katja
Myrskyn jälkeen..
maanantai 3. kesäkuuta 2019
Olen niin odottanut tätä hetkeä kun pääsen julkaisemaan tänne kuvia kevätkukkijoista ja ihanista tulpuista. Darwinit ovat nyt täydessä kukassa ja suorastaan hehkuvat pistävän punaisina ja suurikukkaisina kevään heleänvihreää taustaa vasten.
Tuulinen viikonloppu täällä savossa riepotti kasveja ja riepoi myös puutarhuria napatessaan mukaansa kaikki vähänkin kevyemmät esineet; muovipurkit, pussit, harsot, siemenpussit, puutarhakäsineet ym. lentelivät pitkin pihoja ja silmissä oli ajoittain multaa kun tuuli pöllytti sitä kasvoille istutuspuuhissa, arg! Kuvassa vielä ehjä päivänvarjo sai sekin tuta tuulen raivon kannakkeiden napasahtaessa rikki tuulenpuuskan voimasta. Mutta mikään, ei sitten mikään estänyt puutarhatöitä, kun pääsin vauhtiin. Tälle optimistipuutarhurille oli just sopivan viileä työilma ja mikä parasta ei hyttysiä. :-)
Tuulen tuivertaessa hyörin kuin tuuliviiri pihamaalla, istutin esikasvatetut kesäkukan taimet suojaiselle ja lämpimälle alaterassille, kylvin loput kesäkukansiemenet kukkapenkkeihin sekä kunnostin kasvilavat ja kylvin niihin herneet, pavut ja salaatit lämpimän harson alle. Sadetta tuli välillä niin ettei tarvinnut edes kastella.
Tämän viikon lämpöaalto antaakin hyvin vauhtia pavunsiementen itämiseen ja muidenkin kasvien kasvuun. Loppuviikolla meinaan keskittyä ei niin kivaan hommaan, mutta tosi palkitsevaan, nimittäin kukkapenkkien kitkemiseen, huraa!
Mukavaa aurinkoisen ja lämpimän suviviikon alkua ja tsemppiä puutarhatöihin.
~Katja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)