Jouluvaloja ja arvonnan voittaja


Täällä on pikkuhiljaa aloiteltu jouluvalmistelut. Black Fridaystä löysin aivan ihanan suuren watt &VEKE joulutähden (jollaisesta olen pitkään haaveillut) peräti 25% alennuksella. Tähti antaa pehmeää tunnelmavaloa joka suodattuu kivasti sen sakaroiden pienistä reiìstä ja saa tähden näyttämään pitsimäiselle. Tykkään kun seinälle heijastuu hauska valokuvio. Toistaiseksi tähti on eteisen aulan penkin päällä, mutta taidan sen kuitenkin sijoittaa seinälle, kunhan saan päätettyä minne se sopisi parhaiten.
Vanhoja jouluvaloja on tullut pengottua varastosta ja mietittyä ottaisiko vai jättäiskö ja parvekkeelle olen etsinyt sopivaa vielä kaupoista. Nää jouluvalot on minulle jotenkin niin tärkeät tunnelman tekijät. Harmittelen tässä samalla, että parveke on meillä tila jota talvella tulee tosi harvoin käytettyä. Se ei vaan enää viehätä kesän mentyä. En tiedä miten siitä saisi enemmän talviasuttavan ja viihtyisän.
Viikolla hankin myös ensimmäisen hyasinttiruukun jossa on kolme vaalenpunaista hyasinttia. Meinasin hakea mökiltä sammalta ja havuja ja puuhastella viikonloppuna joulukukka-asetelmia peltiastioihin jollaisia näin Kanelia ja kardemummaa- blogissa. Jotain vihreää pitää ehdottomasti saada ja joulukukkien tuoksua ei voita mikään!
Mut kuvitelkaa huomenna ollaan jo joulukuussa miten ihmeessä tämä syksy on mennyt näin nopeasti, huih! Blogissa alkaa joulukalenteri. Vink, vink. Hehee ja tänä vuonna halusin tehdä siitä hieman erilaisen ja millainen siitä sitten tuli on pieni yllätys lukijoilleni. ;-) Pidän teidät kuitenkin jännityksessä huomiseen asti enkä vihjaa mitään ennenkuin kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa.
Lopuksi mennään odotettuun aiheeseen arvontaan jossa oli palkintona toinen Ilona Pietiläisen Tervetuloa jouluun! kirja Lämpimät kiitokset osallistuneille ihanista vastauksista jälleen kerran. ❤
Lukijoillani näytäisivät jouluvalmistelut lähteneet hyvin alkuun. Jouluvaloja on sielläkin viritelty ja leivonnaisia paisteltu. Hyvälle kuulostaa. :-) Tällä kertaa kirjan voitti Aikku MadeInKoti- blogista. Paljon onnea voittajalle!
Huomenna palataan sitten blogiin joulukalenterin merkeissä.

Huomiseen.. :-)
~Katja~




6 kommenttia

  1. Oi miten ihana tuo tähti, niin kauniin pehmeä valo! Onnea voittajalle:) Mukavaa marraskuun viimeistä päivää ja joulun odottelua♥

    VastaaPoista
  2. Onnea voittajalle! Tuo tähti on kaunis ja sopii kyllä tuohonkin. Meillä on jouluvaloja ripusteltu, mutta keittiön ikkunaan tuleva iso adventtitähti odottaa vielä ripustajaa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Onpa komea tähti!
    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa joulukalenteri, nyt on mielenkiintoista seurattavaa loppu vuodeksi!!!

    VastaaPoista
  5. Onnea voittajalle <3 Upea tuo joulutähti <3

    VastaaPoista
  6. Kirja on ihana ja kiitollinen voitostani. Laitoin siitä kirjasta blogiini juttua.

    VastaaPoista