Kiitos kaikille lukijoilleni ihanista juhannustervehdyksistä. 💚 Juhannus oli täälläkin sateinen ja hyvin tuulinen niinkuin ennustettiin. Säästä piittaamatta istuttelin kesäkukkia vaikka tuuli riepotteli tienoita ja vettä tuli ajoittain kuin saavista kaataen. Instaankin sain otettua pari kuvaa suojaiselta terassilta.
Juhannuksen myötä alkoi niin sanottu iso kesä. Yöt lyhenevät mutta ilmat lämpenee ja saadaan ne heinäkuun helteet (toivottavasti) ja kasvu hyppää yks kaks kovaan vauhtiin varsinkin jos vielä sopivasti sataa. Pimenevien öiden myötä puutarha hurahtaa hurjaan kasvuvauhtiin ja niin myös rikkaruohot.
Rikkaruohojen kitkemiseltä olen yrittänyt välttyä monin tavoin, se ei ole varmaan kenenkään mielihommaa, paras konsti on istuttaa kasvit niin tiheään ettei rikkaruohot mahdu sekaan kasvamaan. Jotkin rikat ovat kuitenkin varsin sitkeitä ja pukkaavat vaikka minkälaisen kasvuston väliin. Kaksi sinnikkäintä mökkitontin valloittajaa ovat ehdottomasti nokkonen ja rönsyleinikki. Nokkonen viihtyy erityisesti mökin saniaisrinteessä ja kurottautuu korkeiden kotkansiipisaniasten välistä jopa reilun metrin korkeuteen, ennenkuin käyn sen sieltä pois nyhtäisemässä. Rönsyleinikki taas ryömii sissinä salaa kasvillisuuden alla ja pukkaa yks kaks ylös iloisen keltaiset kukkansa. Kun rönsyleinikin nostaa maasta lähtee mukaan yleensä myös kasvin rönsytertut, jotka ovat jo katalasti aloittaneet kukkamaan valloituksen. Nämä pahimmat riesat työllistävät kitkijää joka ikinen kesä, vaikka kitkisi kuinka huolellisesti niin aina ne löytävät jotenkin tiensä istutuksiin.
Ei siis ole oikotietä onneen vaan on kitkettävä ja ahkerasti. Kitkemisen aloitin sunnuntaina kun sateen jälkeen maa oli sopivan kuohkea ja rikat irtosivat maasta helposti nostamalla. Leinikin saa parhaiten kitkettyä ujuttamalla sormet juurimättään alle ja nostamalla koko kasvi ylös näin saa usein koko juuritertun kokonaisena. Toinen konsti on käyttää apuna puutarhatyökalua jolla pääsee koukkaamaan juuren alle esim. voikukkaraudalla. Nokkonen taas on hieman hankalampi kitkettävä se kun tekee pitkän ränsyjuuren joka katkeaa helposti. Nokkosen ehyenä ylös saaminen on haastavaa ja vaikka kuinka huolellisesti kitkisi ei tarvitse jäädä kuin pieni juuren kappaleita maahan niin jo kohta kasvi versoo siitä. Parasta olisi jos saisi rikkaruohon juuret maasta mahdollisimman kokonaisena.
Mökkipihassa käyn joka kesä tätä loputonta taistelua viheliäisiä rikkoja vastaan, vielä en kuitenkaan ole kitkentämyrkkyihin sortunut vaan ihan luomuna kitken. Myrkyt eivät tulisi myrkyttömästä periaatteestani edes kyseeseen, joten kitkentähommia piisaa. Jonnekin mökkitontin laitaan saa aina jäädä nokkospuska jos toinen sillä se on tärkeä ravintokasvi monille perhosentoukille. Sen säästäminen auttaa lisäämään perhoskantaa, joten ei siis haittaa vaikka ei ihan kaikkea koskaan onnistuisi kitkemään, saadaanpahan lisää kauniita perhosia. :-)
Aurinkoista viikonalkua ja lepposia hetkiä puutarhassa.
Katja