Nyt on hankittu jo osa ensi kesän "toivoista" ja paprikat itämässä. Tulevana kesänä olisi tarkoitus kasvattaa neljää eri paprikalajiketta ja kolmea eri chililajiketta. Paprikoiden joukkoon valitsin muutamia uusia lajikkeita joita en ole aiemmin kasvattunut ja nyt on mielenkiintoista nähdä miten niiden kasvatus sujuu.
Ohjeista poiketen en liottanut siemeniä ennen kylvöä, vaan laitoin ne suoraan kosteaan multaan, 2-3 siementä per purkki. Hieman yllättynyt olin Lord Nelsonin paprikansiemenpussin sisällöstä joka sisälsi kokonaiset neljä siementä! Ensin ajattelin saaneeni virheellisen pakkauksen ennen kuin hoksasin pussin kyljessä lukevan ihan selvästi: sisältää 2-4 siementä. Toivottavasti itäminen on sitten 100 prosenttista muuten on aika heikoilla onnistuminen, enkä takuu varmasti lähde uutta siemenpussia kaupasta noutamaan, jos eivät idä, sen verran tyyritä olivat.
Chileistä kokeilen yhtä kaupasta ostamaani tosi pientä ja pippurista punaista, siemenkaupasta ostamieni kahden muun chilin lisäksi. Tarkempaa raporttia paprikoista laitan heti kun nähdään miten lähtevät kasvuun.
Kesäkukkien siemeniä olen haeskellut eri kaupoista ja metsästäessäni tietyn värsiä petunioita olen rampannut läpi kaikki mahdolliset lähistön siemenkaupat. Tarjolla näyttäisi olevan enimmäkseen värilajitelmia joten sellaisen ja pinkin petunian lopulta nappasin mukaani(kun en muuta saanut). Petuniat pitänee laittaa esikasvatukseen ihan lähiaikoina.
Sievikkejä en ole aiemmin esikasvattanut mutta ihastuin muutaman pussin kuvaan siinä määrin, että päätin kokeilla niitäkin. Sievikit ovat kyllä sieviä, harmi kun ovat yksivuotisia.
Tomaateista lähti mukaan kätevä pitkulainen ja tietenkin suklaa kirsikka ihan nimensä houkuttelemana, namskis.
Viime kesän paprikankasvatus kokeilu parvekkeella onnistui kohtalaisesti kylmästä kesästä huolimatta (voit käydä kurkkaamassa parvekkeen kasvua täällä) tästä syystä paprikat tulevat olemaan vahvoja ennakkosuosikkeja ensi kesän parvekeviljelyssä.
Nyt odotellaan peukut pystyssä paprikoiden itämistä. Ensimmäisten reippaiden pitäisi kokemuksen mukaan ponnahtaa mullan pinnalle jo viikon päästä kylvöstä. Itämisen aikana pitää muistaa huolehtia sopivasta kosteudesta joten siemenet muhivat ruukuissa kosteassa mullassa muovin alla :-) Itämisen jälkeen siirrän ne valoisaan ja karsin samalla ylimääräiset pois, yksi taimi per purkki, siitä se sitten lähtee.
Täällä kovasti nyt odotellaan pikku taimia ja peukutellaan.👍
Pirtsakkaa pakkasviikkoa kaikille puutarhaystäville. 💚
Katja