Mökin maalausremontti valmistui


Tänä keväänä päätin, että tulkoon valkeus ja valkeus tuli! Mökki sai valkean maalipinnan lattiasta kattoon ja jo 30 vuotta vanhat kellastuneet mäntypaneeliseinät peittyivät uuden maalipinnan alle. Seinien ja katon maalaus hoitui joutuisasti maaliruiskulla ja lattiat telaamalla ammattimiehen toimesta. Ikkunoiden maalaus oli koko maalausurakan aikaavievin vaihe jossa vierähti muutama päivä lisää koska puitteet täytyi ensin pohjata ja sen jälkeen maalata vielä kahteen kertaan jotta puunväri peittyi kunnolla. Takka käsiteltiin tulisijoihin tarkoitetulla Muurimaalilla.


Luonnontakan massiivinen ilme keveni käsittelyn myötä ja sulautui paremmin muuhun sisustukseen. 



Kokonaisilme muuttui  rauhallisemmaksi kun kirjavat paneelit saatiin peittoon ja uusi valoisampi ilme inspiroi sisustamaan ihan uudella levelillä.



Remontin aikana kypsyi myös ajatus mökin sähköistämisestä ja vaikka tähän asti ollaan pärjäilty aurinkovoimalla ja kaasulla sähköiset mukavuudet alkoivat houkuttaa. Sähköistys toisi niin paljon luksusta mökkielämään. Saisin toteutettua uuden keittiön sähkölaitteineen ja vanhat kaasulaitteet saisivat mieluusti lähteä. Ihanaa olisi myös saada mökkiin tasainen lämpö niin takan lämmitys jäisi pelkästään syysiltojen tunnelmointiin.



Tällaisin kesätunnelmin mökiltä (josta ei nyt millään malttaisi olla pois).

Terkuin Katja

Parvekeviidakko


Kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa parvekekasvatusta ja keväällä siemenestä kasvattamani paprikat ja tomaatit ovat valloittaneet kesän aikana lähes kokonaan parvekkeen aurinkoisen päädyn. Lisäksi parvekepuutarhassa kasvaa salaattia, yrttejä ja papuja, sekä (no mainittakoon vielä) yksi onneton pieni kurkku jonka "kaverit" paleltuivat alkukesän viileinä öinä ja jota en ole vielä hennonut heivata sinnikkyytensä ansiosta. Jospa se siitä..
Parveke on lasitettu ja suunta etelä-länsi paitsi, että etelän puolella olevan rakennuksen siipi varjostaa keskipäivän ajan kokonaan. Kasvit saavat suoraa auringonvaloa siis ainoastaan iltapäivisin. Tästä huolimatta kasvu on ylittänyt odotukseni täysin.

Paprikat ovat nyt noin reilu puolimetrisiä pensaita ja tomaatit yli kaksimetrisiä huitukoita. Tomaattien tukena toimii entinen metallinaulakko, joka jäi ylimääräiseksi eteisen remontista ja hoitaa nyt uuden "virkansa" mainiosti vaikka mokomat ovat jo ehtineet kiivetä sen yli. Onneksi naulakkoon kiinnitetyt narut jaksavat pitää kasvit vielä pystyssä. 

Isoissa saviruukuissa kasvaa punaista chiliä sekä tavallista keltaista ja punaista suippopaprikaa.
Paprikoiden siemenet ovat lähtöisin kaupan vihanneksista. Tomaatit kasvavat isommissa muoviastioissa kuten vanhoissa sangoissa, altakasteluruukuissa ja vadeissa.



Tomaatti kukkii parhaillaan ja joitakin pieniä raakileita on nähtävissä samoin kuin paprikoissa. Chileissä näyttäisi olevan jo useampi raakile. Ehtivätkö kaikkien hedelmät nyt sitten tämän kesän aikaan kypsymään se jää nähtäväksi? Mielenkiintoista seurata kasvua joka tapauksessa. Vielä tarvittaisiin paljon lämpöä ja valoa, kiitos.



Kasvatusastioiden juurelle olen kylvänyt papuja, persiljaa ja basilikaa. Tomaateista karsin pois alimpia lehtiä jotta aluskasvustolle tulee riittävästi valoa. Parvekkeella kasvaa myös matalassa muovilaatikossa salaattia jota syödään ahkeraan.

Mutta miten saisin joudutettua paprikoiden ja tomaattien kypsymistä? Yö lämpötilat ovat olleet koko kesän melko alhaisia joten olen pitänyt parvekkeen oven öisin auki etteivät kylmettyisi. Lisäksi olen kastellut kasvit iltaisin aina lämpimällä vedellä. Pitäisiköhän hankkia parvekkeelle jokinlainen lämmityslaite? Tai sitten pitää siirtää koko "viidakko" syksyllä sisälle ja hankkia samalla muutakin rekvisiittaa, (Tarzanihuutoa)!



Tilasin äskettäin kukkien siemeniä ulkomailta. Malttamattomana olen odotellut postia saapuvaksi. Pitäisi kolahtaa postiin näinä päivinä. Paljon ihanuuksia olisi tulossa joten en malttaisi olla kertomatta, mutta pidän teitä vielä jännityksessä..kuulemisiin ;-)
Iloisin kasviterveisin täältä pohjois-savosta.

Aurinkoista viikonloppua.
💚
Katja

Kukkaterveiset

Pienen tauon jälkeen palaan tänne kertoilemaan teille aluksi puutarhakuulumisia. 
Viime viikkojen sateet ja aurinko ovat herätelleet mökkipuutarhan kukkimaan. Tästä riemastuneena laitan tänne ensimmäiseksi kuvia mökin päädyn kukkaniitystä. 


Syksyllä raivasin alueelta pois kaikki pinkit ja roosat kukat ja siirsin ne rantapenkkiin. Ainoat punaiset väripilkut ovat pian kukkivat oranssit värililjat ja perinteiset samettikukat. Lisäksi sinisyyttä keventävät keltaiset ja valkoiset kukat jotka tuovat vaihtelua ja korostavat sinisten kukkien sävyjä. 


Niityllä on joitakin luonnonkasveja jotka ovat itsestään sinne kylväytyneet. Keväisin lannoittamalla  "villikot"  ilahduttavat runsaalla kukinnalla  joka vuosi. 


Keltapäivänlilja on yksi lempi kukistani. Se jaksaa kukkia aina yhtä runsaasti ja loistavan keltaisena. Kukkien tuoksu on kesäaamuisin hurmaava. 


Punakoison kukka on sinisistä kukista sinisin ja se kukkii pitkään. Tämän vanhanajan lääkekasvi on kuitenkin voimakas leviämään. Kasvi mielellään valloittaisi koko kukkamaan jos en sitä ahkerasti "paimentaisi". 


Siniset kukat ovat kauneimmillaan iltavalossa. 


Kaunista kesäviikkoa kaikille lukijoilleni ja ihanaa kun olette pysyneet mukana.

Kukkaterkuin

Katja