Himmeleitä ja himailua


Iloinen tervehdys! Loma-aika hurahti kotona kuin siivillä remontin ym. puuhastelun merkeissä. Oli suorastaan balsamia mielelle kun sai niin sanottua omaa aikaa ilman limiittiä. Eteisen maalausremppa saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja samaan syssyyn järkeistettiin sen toimivuutta niin, että olen lopputulokseen tosi tyytyväinen.

Lomaviikolla värkkäilin myös himona himmeleitä. Kävin kirjastosta lainaamassa Pirkko Kuuselan himmelikirjan. Kirjassa perinteisestä himmelistä oli luotu viehättäviä kodin koriste-esineitä joita saattoi pitää esillä  ympäri vuoden ei vain pelkästään jouluisin. Kirjasta löytyi paljon inspiroivia kuvia joissa himmeleitä oli ripusteltu kodin eri huoneisiin jopa kylpyhuoneen koristukseksi. Ihme kyllä se näytti sopivan sinne ihan täydellisesti!

Kirjassa himmeleitä oli askarreltu muovisten mehupillien lisäksi järviruokosta. Lisäksi mukaan oli yhdistetty yllättäviä koristeita kuten kirkkaita kristalleja, helmiä, tupsuja ja jopa valoja tuomaan lisää ilmettä. Uudet materiaalit ja mallit saivat ne näyttämään tosi moderneilta.

Kauppareissulta löysin juuri sopivan ohuita valkoisia muovipillejä, joista valmistui kuvan tähtimalli. Tämä siro tähti oli yllättävän helppo ja se valmistuikin innostuksen puuskassa ihan pika pikaa. Kirjan ohjeet olivat selkeät. Vaativin homma taisi olla muovipillien pätkiminen sopivan pituisiksi. 

Himmeleiden valmistus on kieltämättä aikaa vievää puuhaa ja vaatii hieman keskittymistä ja kärsivällisyyttä mutta valmis työ palkitsee kyllä vaivan. Toinen pillihimmeli on nyt parhaillaan työn alla ja matskua näyttäisi olevan vielä ehkä kolmanteenkin jos vaan intoa ja aikaa riittää.

Terkuin
Katja

4 kommenttia

  1. Todella kaunis himmeli, eikä näytä kyllä yhtään helpolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Kannattaa joskus kokeilla tehdä. Materiaalit ovat ainakin halpoja ja jos ei pillihimmeli onnistu niin sitten voi järjestää mehukekkerit :-)Olen joskus tehnyt himmelin ihan perinteisistä oljista joten kokemus ehkä auttoi hieman. Pillit ovat huomattavasti helpompia työstää kun ovat tasalaatuisia eivätkä mene niin helposti rikki. Valmis tuote säilyy myös ehjänä pitkään. Toki aito olki tai järviruoko voi joidenkin mielestä olla kauniimpi ja onhan se perinteinen. Kiitos vielä viestistäsi ja kivaa viikonloppua Ingi!

      Poista
  2. Hieno himmeli! Tuollainen kirja olisi kyllä hyvä, vaikka ihan omana, kun tulee himmelivimma, niin olisi helppo alkaa väkertää. Pilleistä onkin varmaan helpompi tehdä kuin oljista, oljet kun tahtovat haljeta leikatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hankkia tai lainata kirjastosta. Kävin viikolla lainaamassa myös Eija Kosken himmelikirjan jota voin myös lämpimästi suositella. Molemmista kirjoista löytyi aivan ihastuttavia malleja joista oli vaikea valita juuri se oma malli kun olivat kaikki niin ihania. Ei kun vaan himmeleitä väkertämään :-) Kivaa viikonloppua sinulle Huopalintu!

      Poista