Lettuja ja loppukesän tunnelmia


Suloinen suvi on pian muisto vain. Tämä kesä oli mikä oli eikä hellepäiviä saatu vaikka kuinka uskottiin ja toivottiin. Viikonlopuksi luvattiin kuitenkin ihan suht lämmintä näin loppukesän kunniaksi. Viileästä kesästä huolimatta puutarha on kukoistanut yllättävän hyvin. Tuholaisia kuten meillä tuttuja kirvoja ei ole liiemmin näkynyt ja monet kukat ovat jaksaneet kukkia viileästä kesästä huolimatta.  Marjoja näyttäisi tulevan kohtalaisesti ja mikä parasta tänä kesänä ei ole tarvinnut kastella ainakaan niin paljoa kuin helteisinä kesinä. Vettä on tullut taivaalta riittävästi ja no viime aikoina hieman liikaakin.


Illat alkavat pimentyä kiihtyvää vauhtia ja yöt ovat jo lähes pilkkopimeitä. Tällä viikolla olen saanut ihailla punertavia auringonlaskuja ja usvaisia aamuja.


Marjat ovat kypsyneet metsissä ja kesän lakat on meillä kerätty ja pakastettu. Niitä tulikin tänä vuonna hyvin. 


Viikolla jäi myös aikaa nautiskella hämärtyvästä illasta takkatuvassa saunan jälkeen. Tämä pieni tila on mukavan tunnelmallinen, harmi kun sitä tulee niin harvoin käytettyä. 


Saunan päälle maistui täytetyt letut. Täytteenä oli tällä kertaa riisiä, tonnikalaa, tomaattia, avokadoa ja kyytipoikana hieman valkosipulimajoneesia. Tämä simppeli purtava on helppo ja nopea pyöräyttää iltapalaksi vaikka mökkivieraille illanistujaisiin. Täytettä voi sitten soveltaa oman maun mukaan. Varsinkin paistetuista sienistä suppilovahveroista ja kanttareista tulee ihan jubilee herkku, kannattaa kokeilla. Loput letut maistuvat kernaasti hillon kanssa aamukahvipöydässä niinkuin meillä tehdään.


Aurinkoista viikonloppua teille rakkaat lukijani.
Katja


24 kommenttia

  1. Olen huomannut, että myös puistoissa ja tien varsilla olevat kesäkukkaistutukset ja perennat ovat olleet hyvässä hapessa eli ei niitä kasveja haittaa, vaikka ei helteitä olisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siltä vaikuttaa, että hyvä lannoitus ja kastelu riittävät ja pitkät valoisat kesäpäivät. ☘️

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia ja ämpärillinen Lakkoja <3
    Suvi on tosiaan takanapäin ja ihan hämmstyttää huomata kuinka illat alkavat jo kovin hämärtyä.
    Leppoisaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies on innokas marjastaja ja meillä pääsääntöisesti kerää marjat. Minä huolehdin sitten jatkokäsittelystä ja jalostuksesta.
      Samoin sinulle. 🌼

      Poista
  3. Voi, teilläkö on lakkojakin! Ne on niin ihania. Meillä ostetaan muutama purkki vuodessa, kun on lettujen kanssa ihan parasta! Hyvännäköisiä on teidän suolaiset letutkin!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, lakkahilloa ja lettuja. Tuli ihan vesi kielelle. Tykkään myös lakkakiisselistä kera riisipuuron tai kermanokareen. Kiitos samoin sinnepäin. 🌸

      Poista
  4. Voi mitä kuvia!!♥ Ihania ja nuo herkut...nam,lakat ja letut..noita lakkoja kun pääsee maistelemaan niin on ne vaan melkoista luonnon "kultaa":)) Kaunista viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakat on kyllä hyviä ja niillä saa tehtyä vaikka mitä herkkuja. Kiitos samoin. ☘️

      Poista
  5. Kalenterin mukainen kesä alkaa kääntyä lopulleen, mutta säät saattavat usein syyskuussakin olla hienot ja kesäiset. Ei siis vielä anneta syksylle ja talvelle periksi, vaan nautitaan täysillä.
    Vihdoin sain kirjauduttua vakiolukijaksi kivaan blogiisi. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana saada uusia lukijoita. Tervetuloa mukaan! Juu ei anneta syksyn vielä tulla kun kesää on jäljellä. 🦋

      Poista
  6. Voi, noita täytettyjä lettusia minäkin olen aiemmin tehnyt useinkin. Mihin ihmeeseen olen unohtanut nuo herkut. Nam, maistuu varmasti hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irene! Letut kuuluu meillä aina kesään ja täytetyt letut on helppoja pyöräyttää vaikka yllätysvieraille. Lupsakkaa viikonloppua. 🌼

      Poista
  7. Ihanan näköinen takkatupa, niin suloisen tunnelmallinen. Ja heii, arvaa kenen alko tekee mieli täytettyjä lettuja??? Hjam!
    Tervetuloa tutustumaan myös Maatiaiskanasen Elämää blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja kiitos kutsusta tulen mieluusti vastavierailulle. Lupsakkaa viikonloppua. ☘️

      Poista
  8. Nyt on niin kauniista, etten tiedä mitä sanoisi. Lettujakin tekisi mieli!

    VastaaPoista
  9. Mä niin tykkään sun ottamista valokuvista! <3 Tuo takkahuoneen sohva näyttäisi kovin houkuttelevalta. Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  10. Hei, löysin tien blogiisi, ja selailin enemmänkin kuvia kauniisti kukkivista liljoistasi! Hillaherkut viimeistään saivat minut lukijaksesi! Kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku ja sydämellisesti tervetuloa mukaan.

      Poista
  11. Herkullisen näkösii lettuja, ja muutenkin kauniita kuvia. Huastoin siut viimepostissani Kiitollisuushaasteeseen, jos kerkiit ja oot muuten innostunu, otahan huaste vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla, kiitos kun muistuttelit otin haasteen vastaan. Pikkasen pitää vielä pohtia tuota aihetta joten hieman aikaa menee ennen kuin ennätän aiheeseen paneutumaan. Kiitos vielä haasteesta.

      Poista
  12. Hyvältä näyttää herkkusi, mutta minua kiinnostaa mikä on sohvasi päällä onko se leveä poppana vai mikä. Upea on joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvan päällä on puuvillainen peitto joka on niin ohut, että sitä voi pitää hyvin myös pöytäliinana. Olen saanut sen joskus lahjaksi. Peite kestää hyvin pesua ja on tosi pehmeä.

      Poista