Eläinten tunteet

Olen monesti pohtinut miten paljon sitä kuvittelee tietävänsä eläinten ajatusmaailmasta. Joskus lemmikin käyttäytyminen näyttää niin inhimilliseltä ettei voi olla ajattelematta etteikö sillä olisi samoja tunteita kuin meillä ehkä vielä jotain enemmän kuten vaisto tai herkkyys aistia mitä ajattelemme. 

Meillä oli Saku-japaninspanieli joka kävi kutsumassa vieraat kahville käpälällä jalkaa koskettamalla. Kun vieras oli kestitty ja siirryttiin olohuoneen puolelle Saku odotti maltillisesti noin tunnin ja kävi uudestaan vieraan jalkaa tassulla koskemaan, tämä ei kuitenkaan tarkoittanut uutta kahvikutsua, ei, vaan Saku halusi, että vieras lähtisi kotiin, jotta hän pääsisisi samalla lenkille. Tokihan tätä ei vieraalle kerrottu ettei loukkaantunut ;-)) Saku oli hoksannut, että meillä oli tapana lähteä vierasta saattamaan ja hän pääsi samalla mukaan lenkille. 

Toinen koiramme Bella-mopsi osasi tuoda vesikupin kun se oli tyhjä ja Hessu-kissa varasi itsensä päiväretkiltä ulkorappusille juuri ennen kun tulimme koulusta ja töistä.

Myöhemmin minulla oli kaloja (kiekkoja) jotka osasivat erottaa vieraat ja talonväen. Arkoina ne rymysivät kasvien taakse piiloon vieraitten silmistä, siten meillä kalat esiteltiin kuvailemalla niiden ulkonäköä samalla kun vieraat yrittivät katseellaan bongata niiden arkoja silmäpareja akvaarion vesikasvien takaa. Vieraitten lähdettyä kalat uivat pian takaisin näkösälle. :-) Keväällä oli huvittavaa seurata kalojen riemua kun napsivat hyttysentoukkia joita pyydystin elävänä altaaseen kevään lämpimistä sulalätäköistä.

Olen kuullut monesti ettei eläin tunne ja tiedä mitään ja ettei siitä voi/ saa ajatella kuin ihmisestä. Tämä saa minut automaattisesti ajattelemaan ettei henkilö oikeasti tunne eläimiä tai tiedä mistä puhuu. 

Eniten minua sieppaa kommentit jossa nisäkkäiden älykkyyttä tai tunteita vähätellään vertaamalla niitä ihmisiin. Valitettavasti tällainen vähättelevä ajattelu on oikeuttanut monien tuotanto eläimien kaltoinkohtelun. Nyt tiedetään etteivät älykkyys ja tunteet kulje käsi kädessä. Tutkijat ovat todistaneet eläinten tunteiden olemassaolon ja jopa päätelleet, että eläimillä voi olla hyvin voimakas tunne-elämä huolimatta siitä, että ne eivät ehkä pysty samanlaisiin älyllisiin suorituksiin kuin ihmiset. 


Minulla on tapana jutella eläimille, tietenkin enemmän ja vähemmän lässytellen :-) En tiedä miksi niille pitää puhua kuin ihmislapsille jotenkin se vaan tulee kuin luonnostaan. Ei ole edes väliä millainen eläin on kyseessä saatan jopa huomata höpötteleväni helyttävän näköiselle metsäsittiäiselle (kuvassa) kun sen puuhia jään hetkeksi seuraamaan (ja kun kukaan ei ole kuulemassa ja siksi hulluksi leimaamassa :-)). Eläimet ovat aina olleet minulle kuin ystäviä osa luomakunnan suurta perhettä johon itsekin kuulun. 

Ilahdun aina löytäessäni eläinten puolestapuhujia kuten Helena Telkänranta joka on tehnyt kiitettävää tutkimusta eläinten tunteista ja käyttäytymisestä. Aihetta tarkemmin tutkinut ja siitä kirjan kirjoittanut evoluutiobiologi on kirjoittanut kirjan nimeltään Millaista on olla eläin? Se antaa paljon vastauksia eläinten käyttäytymiseen ja mielenkiintoisia esimerkkejä eläinten tunteista ja älykkyydestä. Itse luin kirjan mielenkiinnolla ahmien löydettyäni sen äskettäin lähikirjastosta. 



Varislintujen tiedetään olevan erittäin leikkisiä ja älykkäitä ne jopa pystyvät päättelemään näkeekö toinen lintu maassa olevan herkkupalan ennen kuin he ehtivät nappaamaan sen. Kaarina Davis on parhaillaan mukana tekemässä kirjaa variksesta, odotan kirjaa mielenkiinnolla. Tarkemmin kirjasta TÄÄLLÄ KLIK








Nisäkkäät jotka leikkivät tuntevat mielihyvän lisäksi surua, iloa, pelkoa ja vihaa. Kissat, koirat ja monet linnut leikkivät mutta myös kalat, liskot ja mustekalat osaavat leikkiä!
Koirat osaavat tulkita isäntänsä tunnetiloja eleistä ja ilmeistä. Linnut eivät kuitenkaan laula minua ilahduttaakseen eikä oravat tiedä, että "mami" laittaa herkkupähkinöitä laudalle heitä varten, vaikka kuinka haluaisin niin kuvitella. Ei ole todistettu, että nisäkkäät tuntisivat monimutkaisempia tunteita kuten kaunaa ja siten hautoisi kostoa huonosta kohtelusta. Nisäkkäät surevat mutta eivät ymmärrä kuolemaa, koira ei ymmärrä miksi yksi laumasta on poissa.
Eläinten tunteiden tutkimuksesta löytyy Yleltä juttu täällä KLIK ja tuoreempi Iltalehden juttu aiheesta täällä KLIK. On hienoa, että tätä aihetta on alettu nyt tutkia tarkemmin ja eläinten tunteet tunnustetaan tieteellisesti, vaikka tokihan kaikki lemmikkien omistajat ovat asian aina tienneet. 


Tänään laitoin tänne tämän eläinaiheisen postauksen, koska tiedän, että lukijoissani on muitakin eläinystäviä joille eläimet ja luonto ovat tärkeitä. 

Postauksen vastauksena olisi kiva kuulla teidän tarinoita eläinten tunteista ja älykkyydestä.

Kuvat ovat Kuopion museosta viime lauantailta :-)

Mukavaa viikonloppua ihanat!
Katja






Marraskuu



Marraskuu
Maisema ruskean sävyinen kuollut. 
Odottaa valkeaa lakanaa alastoman ruumiinsa verhoksi. 

Kyynelet oksien kärjissä,
 saatamme poisnukkujaa.

Kuu katselee kaukaa kaihoisasti. 
Se valaisee hiljaista saattojoukkoa. 

Tähdet saapuivat.

Metsä huokaisee ja kohauttaa väsyneitä harteitaan. 
Kivet seisovat järkähtämättä paikoillaan.

Tuuli tuli sittenkin.

Metsänväki vetäytyi jo pois.

Nukkuuko kaikki vai olenko yksin hereillä? 

Hiljaisuus painaa, hengitys huuruaa. 
Odotan hetken vielä, menenkö vai jäänkö? 

En haluaisi päästää irti kylmästä kädestäsi. 

Tuuli lohduta. 

Osa minusta on täällä. 
Näissä puissa, kivissä, puiden oksissa, tuulen kuiskeessa.

Myöhästyin ja lumen alle jäin.

Katja


Osallistun samalla Pieni lintu blogin MAKROTEX/ Marraskuu haasteeseen. Lisää osallistuneiden kuvia voit käydä katsomassa TÄÄLTÄ.


The Hatter


Iloinen tervehdys harmaaseen marraskuuhun!
Laitoin tänne kuvia hämyisten marrasiltojen puhdetöistä. Täällä on taas puikot heiluneet ahkerasti sohvannurkassa ja hattuja on valmistunut tiuhaan tahtiin. Käsityöt ovat niin sopivan rentoa puuhaa työpäivän ja kuntosalin jälkeen, ihan parasta mindfulnesia! 

Olen napannut näihin malleihin ohjeet Novitalta, baskeriin lisäsin palmikkoreunan resorin tilalle. Valmiita malleja on ihanan helppo seurata eikä tarvitse itse vaivata päätä kavennuksissa ym. 

Harmaan lippamallin tein itselle, baskerin palmikkoreunalla äidille ja sininen pipo on tulossa miehelle. Kolme kerää valko, musta, harmaa kirjavan kukertavaa lankaa odottaa vielä käsityökopassa, katsotaan mitä niistä vielä syntyy, ehkä pitkä kaulahuivi ja myssy. Malli vielä hakusessa.

Reipasta viikonalkua kaikille ihanille lukijoilleni. 
Terkuin Katja

Elämän laihdutuskuuri


Miten paljon helpommalla sitä pääsisi kun ei olisi niin paljon kaikkea tavaraa? Koti olisi selkeämpi ja siistimpi, elämä olisi yksinkertaisempaa ja kenties tililläkin olisi enemmän rahaa.

Tätä samaista aihetta sivuttiin sopivasti myös viime Perjantai-ohjelmassa, satuitteko katsomaan? Aiheena: Vähemmän on enemmän. Luovu turhasta tavarasta, turhasta työstä, stressistä ja löydät onnen. Ohjelmassa mentiin kuuluisaa KonMaria syvemmälle kulutuksen syihin ja seurauksiin. Siinä rinnastettiin tavaramäärä ja ns. työorjuus eli se, että meidän pitää jatkuvasti tehdä enemmän työtä jotta saavutettaisiin tietty elintaso joka tekee meidät onnelliseksi. Miksi meidän on saatava kaikki, miksi emme voi tyytyä vähempään? Naapurilla/ työkaverilla/ ystävällä on uusi auto/ omakotitalo/ mökki/ koira/ jne. minunkin on saatava, onko näin?
  

Miksi pitää näyttää, että meillä menee paremmin kuin muilla, kun vähemmälläkin tulee toimeen ja ilman turhaa velkaantumista?


Olen pikkuhiljaa alkanut systemaattisesti perkaamaan kotiani poistaen kaiken sellaisen jota en oikeasti tarvitse. KonMarittanut olen aiemmin myös mutta silti syystä tai toisesta tavaraa tuntuu olevan aivan liikaa. Osan tavaroista olen vienyt kirpparille, myynyt Torilla tai kuskannut punaisen ristin Konttiin. Osan olen antanut halukkaille ja loput kenellekkään kelpaamattomat tavarat olen kylmästi laittanut kierrätykseen tai roskiin. 


Tavarasta eroon pääseminen on paljon vaikeampaa kuin sen hankkiminen. Minusta kun ei ole eettisesti oikein heittää mitään suoraan roskiin, kuten Marie Kondo kirjassaan neuvoo, vaan ensin on yritettävä keksiä kaikki muut keinot ja sitten vasta. Samalla se toimii opetuksena siitä, että tavaran hävittämisestä joutuu kantamaan vastuun ja se vastuu laittaa harkitsemaan seuraavaa ostopäätöstä kenties tarkemmin.




Minulle omaisuudella ja sen määrällä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Asiat jotka ovat minulle tärkeitä eivät vaadi suuria pääomia eikä niitä voi rahalla edes ostaa. Voisin luopua paljosta siitä mitä minulla nyt on ja olisin edelleen yhtä onnellinen. Tunnustan etten ole koskaan oikein pitänyt työstäni vaikka se tarkkaa ja haastavaa onkin se ei ole siltikään tehnyt minua onnelliseksi. Vuorotteluvapaa laittoi arvomaailmani lopullisesti järjestykseen. Huomasin, että onnellisimmillani olen kesällä mökillä puutarhan ja luonnon ympäröimänä kädet upotettuina pehmeään multaan tai tekemässä jotakin sellaista johon tarvitaan luovuutta ja sitä sisäistä intohimoa joka saa tekemisen tuntumaan mielekkäältä. Vapaan aikana menoissa joutui myös pihistelemään huomasin miten vähällä sitä loppujen lopuksi tuleekaan toimeen eikä turhia ostoksia juurikaan tullut tehtyä.


Ohjelmassa puhuttiin omaisuuden tuomasta statuksesta joka usein suoraan rinnastetaan yksilön saamaan arvostukseen. Tästä syystä mielenkiintoisen ohjelmasta teki juuri haastateltavat vieraat. Toinen oli omaisuudestaan kokonaan luopunut entinen mainostoimiston johtaja (vuositulot ennen muutosta 200 000 eur) nykyinen joogaopettaja ja toinen virassa oleva kauppatieteiden professori yliopiston rehtori (vuositulot 100 000 eur). Mielenkiinnolla seurasin heidän perustelujaan elämänvalintaansa. Sympatiani olivat täysin tuon habitukseltaan vaatimattoman joogaopettajan puolella ja suorastaan nautin siitä tilanteesta kun tuo kauppatieteiden professori silminnähden kihisi raivosta katsellessaan ja kuunnellessaan tämän joogaopettajan rauhallista, varmaa, viisata ja elämään tyytyväistä olemusta.



Joogaopettaja pyysi ohjelmassa jokaista meistä pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään. Jos se käskee lopettamaan tämän kaiken rahan perässä juoksemisen sitä on syytä totella, mutta se on vaikea päätös ja vaatii rohkeutta. Onnellisuus vs. velvollisuus kumpi voittaa? Mikä on sinun valintasi?




Onnellista viikonloppua kaikille, 
olkaa hyviä itselle ja läheisille.


Katja






Raadollista raatamista




Kiirettä on pitänyt ja siitä syystä en ole taas hetkeen ehtinyt käydä teitä täällä tervehtimässä, vaikka usein olette mielessäni olleet.. 

Treenejä olen ahkerasti jumppaillut ja pumppaillut.  Rientänyt aamulla aikaisin töihin jotta ehtisin illalla ajoissa salille ja sieltä sitten kaupan kautta takaisin kotiin ruuanlaittoon ja näläntorjuntaan. 

Päivän viimeiset virkut tunnit olen kuluttanut sohvalla raatoani lepuuttaen ja tv:ä katsellen, eikä ole tullut pieneen mieleenikään tehdä mitään aivoja rasittavaa toimintaa, vaan antanut neulepuikot käsissä heiluen tv:n kaapata ne vielä hereillä olevat aivonosat, ennen kuin olen lopulta raahautunut zombina petiin. 

Nyt toivon, että tämä uusi viikko-ohjelma alkaisi jossain vaiheessa pikkuhiljaa rutinoitumaan ja sitä myöten tasoittumaan ennen kuin se menee liian raskaaksi ja alkaa maistumaan puulta. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Lisäksi olisin niin kiitollinen jos saisin näinä kiireisinä päivinä kaikki asiat paremmin organisoitua eikä kodinhoito olisi täysin hunningolla, koska se jos mikä kaiken muun lisäksi, rassaa tosi paljon säntillistä minääni.

Mies on ottanut onneksi "vähin äänin" tehtäväkseen viikkoimuroinnin, tiskaukset ym. varmaan tilanteen pakottamana poloinen kun ei tahdo hukkua "villakoiriin" ja likaisiin astioihin. Poden niin huonoa omaatuntoa siitä etten ole ehtinyt ja jaksanut olla apuna. Tästä johtuen olen vakavasti harkinnut robotti-imurin hankkimista meille. Jospa se toisi osaltaan helpotusta arkiaskareisiin. 

Ajatus imurista on vielä niin uusi etten ole ehtinyt tutustumaan imurimalleihin. Ainoan tietämykseni rajoittuu niihin hassuihin kissapätkiin joissa nämä karvakaverit huristelevat pitkin asuntojen lattioita robotti-imurin kyydissä. Laite on kuitenkin tarkoitettu ihan siivousavuksi eikä pelkästään lemmikkien viihdyttämiseen? Jos kellään siellä on robotti-imuri kotona kertokaa suosituksia, ottaisin mieluusti vastaan. Kannattaako hankkia ja millainen?


Näinä kiireisinä viikkoina en ole montakaan kertaa ehtinyt syksyistä luontoa kuvaamaan. Laitoin tähän nämä muutamat värikkäät ja kuuraiset syyskuvat matkanvarrelta koti - kuntosali.

Iloisin terveisin!
Katja

Reippailija Hemuli löytyi


Heipsan kaikille pirtsakoille lukijoilleni siellä!
Monia varmaan on jo ihmetyttänyt minne olen viikoksi kadonnut joten täytyy nyt hieman avata sitä mitä olen täällä salaa puuhastellut.

Syy siihen on ollut se, että olen aloittanut tooosi pitkän tauon jälkeen kuntosaliharjoittelun. No tämä alkuinnostus on tietysti vienyt "tällaisen helposti syttyvän" täysin mukanaan ja heti töiden jälkeen olen porhaltanut intopiukeena ja tukkaponnarilla salille.


Ihan alkuviikosta tehtiin kehonkoostumusmittaus ja sitten laadittiin treeniohjelma kuntosalivalmentajan kanssa. Alkuun pääseminen on aina vaikeaa ja silloin on hyvät neuvot tarpeen siistä syystä turvauduin tässä tapauksessa ammattilaisen apuun. Tiedän, että vaikka kuinka varovasti aloittaa niin lihakset tulevat takuuvarmasti alussa kipeäksi mutta tiedän myös kokemuksesta ettei heti pidä alkaa lannistumaan sillä pian kropan pitäisi alkaa tottumaan harjoitteluun ja tehoja voidaan lisätä.

Kuntokeskuksessa on tarjolla lisäksi kehon huoltoa jumppareiden vetäminä, joista syvävenyttely ja pilates ovat ainakin minulle palautumista helpottavia. Tarjolla on myös monenlaista jumppaa joista löytyy varmasti ihan jokaiseen makuun sopiva. Kunhan ilmat viilenee eikä enää ulkoliikunta huvita, otan niitä takuuvarmasti mukaan ohjelmaan, niin mielenkiintoisia uusia treenejä oli tarjolla. Kaiken tämän rehkimisen vastapainoksi pitäisi tietenkin malttaa pitää niitä lepopäiviä jotta lihas saa aikaa kasvaa ja kehittyä. Tärkeää on myös syödä oikein ja riittävästi, sitä olenkin tässä alkanut opettelemaan pikkuhiljaa. Hiljaa hyvä tulee.


Minulla ehdottomasti heikoin kehonosa on ylävartalo ja siellä nimenomaan kädet, vaikka luulisi, että puutarhassa puuhailu olisi käsille kehittävää se ei näköjään ainakaan minulla riitä. Sen sain kehonkoostumusmittauksessa pettymyksekseni huomata, vaikka se toki terveellistä hyötyliikuntaa onkin, se ei yksin riitä lihasta kasvattamaan.


Tämä viikko on ollut vielä sellaista kevyttä pumppailua pienillä painoilla, tutustumista ja tunnustelemista ja testailua mikä tuntuu hyvältä. Uudessa kuntosalissa on paljon sellaisia laitteita joita en ole aiemmin käyttänyt joka tekee harjoittelusta entistä haastavampaa kun pitää ensin opetella niiden turvallinen käyttö, säädöt ja painot jne. Olo on ollut aivan mahtava kaikesta huolimatta ja tuntuu kuin olisi taas löytänyt itsestäni sen pienen "reippailija Hemulin" joka janoaa uusia haasteita uuden liikuntaharrastuksen parissa.

Tänään tein aikaisin aamulla tehokkaan ylävartalotreenin ja nyt pitäisi suunnata ulos pikkulenkille ja sen jälkeen saunan lämmitykseen, tämä se on elämää!

Ihanan virkistävää viikonloppua teille ihanaiset.
Katja


Syksyä minimaailmassa



Viimepäivien värikkäät syysmaisemat inspiroivat ideoimaan tämän syysasetelman. Lyhdyt saivat mallinsa kaupan yksinkertaisista valkoisista peltilyhdyistä. Lampaantaljasta tein pitkäkarvaisen ja värikkäitä vaahteranlehtiä väsäilin niin paljon, että sain niistä tehtyä myös kuvan seppeleen. Penkki odottaa maalia pintaansa mutta näyttää ihan kivalta noinkin, joten saa nähdä maalaanko sitä kuitenkaan.  Kurpitsat olen valmistanut viime syksynä.

Värikästä syksyä ihanat lukijani ja miniystävät. 

Autumn nature is inspirational. Lanterns got their model from simple white tin lantern. The sheep's skin became long-haired and I made colorful maple leaves so much that they were enough to wreath. The bench is still waiting for the finish, but looks just as good as it is. Pumpkins have prepared for last Halloween.


Lovely Autumn to my Readers.

Katja





Ero

Katsoin Yle Areenasta dokkarin joka kertoi erosta. Ohjelma oli nimeltään: Joka toinen. Ohjelman otsikko siis kertoi, että joka toinen pari eroaa täällä suomessa.

Usein tulee pohdiskeltua elämän virrassa vastaan tulevia asioita ja ilmiöitä, hieman syvällisemmin, vaikka minun ei tarvitsisi välittää ne silti koskettavat ja herättävät ajatuksia joita on vaikea pitää sisällään. 

Tästä ero asiasta on ajan mittaan kertynyt minulle sarja ratkaisemattomia dilemmoja joiden ristiriitaisuuksia olen pyöritellyt pienessä päässäni yrittäen etsiä asioihin jonkinlaista järkeä. Kuitenkaan sitä koskaan löytämättä kuten en ihmismielen monimuotoisuuteenkaan.

Ihmissuhdeasiat ovat kiinnostava osa tämän päivän populaarikulttuuria jonka ilmiöitä tullaan tutkimaan ja kirjoittamaan tuleviin historiankirjoihin ja siitä syystä tämän ajan seuraaminen, siinä mukana olo, vaikka vain hiiskumatta hiljaa sivusta seuraten on äärimmäisen mielenkiintoista. Toivottavasti tämä aihe koskettaisi myös teitä lukijoita ja toisi mieleen ajatuksia joita voisi jakaa täällä. Toivon kuitenkin, että kommentointi pysyisi asiallisena vaikka aihepiiri onkin asiallisen asiaton. Huh, en osaa paremmin tätä aihetta nyt pohjustaa. Onko siis ok jos nostan nyt pidemmittä puheitta ”ison ja pörröisen kissan pöydälle"?

Uskotko sinä vielä ikuiseen rakkauteen vai  onko usko hiipunut kasvavien erotilastojen myötä, kun pian tuohon kauniiseen satuun eivät usko edes lapset prinsessaleikeissään? Onko paljon todennäköisempää löytää baarista raitis mies kuin suomesta pariskunta joka ei koskaan eroaisi? 

Eroamisesta on tullut yhtä arkipäiväinen asia kuin mistä tahansa muusta perhetapahtumasta.
Ajatellaan, että jokaisella on oikeus onnelliseen elämään ja elämä on liian lyhyt ja kallisarvoinen tuhlattavaksi huonossa parisuhteessa. Parisuhde ei ole enää pitkään aikaan ollut tahdon asia ja tämän niin naurettavan kysymyksen: "Tahdotko rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä?” voisi jo vihdoin kuopata. Ennen tahdottiin, mutta nyt vain rakastetaan ja sitten kun ei rakasteta niin erotaan, ei tahdota, yksinkertaista? Onko tämä yksi syy, että kirkkohäät ovat vähentyneet?




Se, että meillä on vapaus valita on tehnyt parisuhteesta entistä herkemmän kriiseille. Meillä ei ole enää perinteisiä velvoitteita pysyä yhdessä, kun kaikki hoituu myös ilman. Tästä syystä pelkästään rakkaus, joka on valitettavasti hauras kuin saippuakupla, ei riitä pitämään pariskuntia yhdessä. Jo pikkulapsiarki voi olla niin stressaavaa kokemus, että se saa rakkauden hiipumaan ja moni eroaa parisuhteen alkumetreillä. Tästä aiheesta löytyi muuten mielenkiintoinen postaus Menoa ja mamailua blogista täältä 

Kuvailen lyhyesti seuraavaksi sarjan tyypillisiä erotapauksia joihin olen törmännyt niin mediassa kuin lähipiirissä. 
Tapaus 1
Salamarakkaus, nopeasti naimisiin (satuhäät), tehty heti perään lapset 1-3, pikaero lasten ollessa 3-4 vuotiaita tai jopa ennen. Eron syitä: rakkaus loppui, toinen ei osallistu kotitöihin, seksi ei suju, väsymys pikkulapsi arkeen.
Tapaus 2
Ollaan oltu yhdessä kouluajoista asti. Molemmat kiireisiä suorittajia. Kasvetaan erilleen. Eletään lasten kautta. Eron syitä: Lapset muuttavat pois kotoa. Ei enää mitään yhteistä.
Tapaus 3
Pitkä turvallinen parisuhde jossa ei mitään vikaa. Toinen puoliso ihastuu yllättäen. Toinen saa tietää pettämisestä. Pariterapiaa kokeillaan. Eron syitä: Epäluottamus hajottaa suhteen tai petetty puoliso kostaa pettämällä.
Tapaus 4
Parisuhde alkaa kotibileissä. Molemmille alko maistuu. Toiselle puolisolle vuosien kuluessa liiankin hyvin. Eron syitä: Alkoholiongelma alkaa pitemmän päälle rassaamaan suhdetta. Raitistuminen ei onnistu. Toinen kyllästyy ja lähtee.
Tapaus 5
Pariskunnan toinen osapuoli on sairaalloisen mustasukkainen. Vähitellen mukaan tulee myös väkivalta. Eron syitä: Nainen on yleensä se jota lyödään joissakin tapauksissa myös mies (mutta siitä ei puhuta).
Tästä päätellen syitä eroon löytyy varmasti ihan jokaisesta parisuhteesta. Miksi sitten puolet eroaa ja puolet ei? Onko niin, että ero on niin arkipäiväistynyt, että siitä helpompi tehdä ongelmien ratkaisuväline numero 1? Kukapa nyt huonossa suhteessa kituuttaisi kun ei kerta ole pakko. 

Onnelliselle parisuhteessa asetetaan yhä enemmän vaatimuksia. Enää ei riitä, että perheessä on tasa-arvo ja kotiaskareet hoidetaan tasapuolisesti. Vaaditaan, että perheessä pitää kaikki toimia tai muuten on helposti kriisin paikka ja unelma täydellisyydestä lopahtamassa. Aivan kuin elämä olisi kuin jonkinlainen fitnesskilpailu siitä miten hyvän ja täydellisen siitä voisi muokata siinä osana tietenkin täydelliset ihmissuhteet.


Kaikkiin parisuhteen ongelmiin on saatavilla apua. Apua etsitään enkeliterapiasta ero-oppaisiin, joiden tarkoituksena on pureutua parisuhteen ongelmiin ja jos se on myöhäistä niin sitten erosta eheytymiseen. Kaikkiin sovelletaan usein toimivaa ratkaisumallia jossa etsitään ensin ongelman syyllinen ja sitten kun se on löytynyt etsitään sopiva ratkaisu tai toimintamalli jotta saadaan asia pois haittaamasta elämää ja tie on jälleen kevyt kulkea. Asiantuntijoita koulutetaan auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa ja kenenkään ei enää tarvitse jäädä ongelmiensa kanssa yksin.
Miksi siis enää suuria häitä, kun on niin suuri riski, että se päättyy eroon? Miksi paheksutaan pettämistä, jos toista ei voi lopulta kuitenkaan omistaa? Miksi nämä erojutut ovat alkaneet kuulostamaan tylsiltä jorinoilta? Mitä tapahtuu ja mihin ollaan menossa? Tuleeko tästä maailma paikka jossa rakkautta ja parisuhteita kulutetaan surutta ja nakataan roskiin "parasta ennen päivän jälkeen"? eli sitten kun suhde on tehnyt tehtävänsä ja saattanut lapset maailmaan. Ollaanko me naiset vielä niin hölmöjä, että uskotaan siihen, että mies jaksaa rakastaa meitä elämänsä loppuun asti? Ovatko miehet niin hölmöjä, että kuvittelevat naisen kaipaavan pelkästään turvaa ja huolenpitoa? Olenko naiivi ja vanhanaikainen kun vatvon tällaisia asioita päässäni?
Kaiken tämän mylläkän keskellä tunnen itseni joksikin kummajaiseksi joka seisoo saman "vanhan" ukon rinnalla kun toiset parit ympärillä jakaantuvat kuin solut petrimaljalla, samalla kun lapset pyörivät mukana tässä aikuisten karusellissa isin ja äidin, exän ja nyxän, heidän lapsien ja sinun, minun, meidän ja isovanhempien ym. vieraiden sukulaisten kanssa ylös alas iloisessa sekamelskassa johon ovat tahtomattaan joutuneet. Siinä sitten joku vielä yrittää ymmärtää uusioperheiden perhedynamiikkaa jonka mutkikkuus pistää pyörälle jokaisen oppineimmankin pään, vaikka miten yrittäisi pysyä edes jollakin tapaa kärryillä.


Ollaanko me onnellisia tämän kaiken keskellä? Onko tämä se ideaali maailma jossa kaikki saavat rakastaa vapaasti ja ottaa onnensa mistä saavat? Entäpä ne petetyt ja jätetyt? Mikä on lopulta tärkeää ja mikä ei? Tietääkö lapset kohta ketkä ovat niiden sisaruksia, isiä ja äitejä, tätejä ja setiä kun suhteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin? Ollaanko palaamassa takaisin kivikautiseen yhteiskuntaan jossa naisten ja miesten pääasiallisen yhteiselon tarkoitus oli pelkästään suvun jatkaminen ja jossa elettiin moniavioisissa yhteisöissä? Useisiin kysymyksiin tarjotaan vastaukseksi sanaa vapaus, että ihmisillä pitää olla vapaus, lapsilla pitää olla vapaus, vapaus mihin, miksi?
Pitäisikö rakkausavioliitot kieltää ja siirtyä järkiavioliittoihin tai sopimuksiin, joissa ei vannota enää ikuista rakkautta, eikä luvata yhteistä tulevaisuutta vaan jossa päätetään yhteiset pelisäännöt ennenkuin homma lähtee ihan kokonaan lapasesta? 





Tämä kaikki on niin rajua ihmissuhdepeliä, 
että se saa tämän sivustakatsojan välillä pakenemaan maaston korkeimmalle kohdalle,
 ettei elämän virta joka tulvii ympärillä kahlitsemattomasti ryöpyten tempaise mukaan ja
vie sen julmiin pyörteisiin ja kuohuihin.

Sana on vapaa.
Sydämmellisin terveisin satunnainen elämänpohdiskelija.
❤ 
Katja