Vaaleanpunainen hetki puutarhassa


Puutarhassani on nyt se aika kun saa hyvillä mielin rentoutua ja katsella rauhassa ympärilleen. Kesän ahkerointi palkitsee puutarhurin ja vaikkei kaikki olisikaan aina ihan valmista ja tiptop niin sekään ei ole niin tärkeää. Tärkeintä on, että osaa nauttia tästä kaikesta. Minun puutarhani ei valmistu varmaan koskaan joten tekemistä ja muokkaamista riittää aina. Se tässä kaikessa taitaakin olla homman juju joka jaksaa inspiroida vuosi vuoden jälkeen.

Mökkipuutarhassani on parhaillaan "vaaleanpunainen kausi".
Täpläkellot ovat juuri aukaisseet isot punaiset kellokukkansa,


isomaksaruohon tummat pinkit kukat houkuttelevat kimalaisia rannassa,


Sarah Bernhardtissakin on vielä muutama sateilta säästynyt viehkeä kukka korallikeijunkukka seuranaan


ja tummat keijuangervot saunapolun varrella ovat nekin täydessä kukassa.


Nyt on aika nauttia vielä loppukesän lämmöstä ennen syksyn tuloa. Oi ikävää puhua jo syksystä onhan kesää vielä jäljellä..lämpimiä päiviä, marjaretkiä ja kuutamoöitä ja kaikkea muuta kivaa.

Istahdin kuutamohortensian katveeseen hörppimään iltapäiväteetä ja haaveilemaan ja suunnittelemaan tulevia puutarhatöitä.


Leppoisaa kesäviikkoa kaikille ihanille lukijoilleni.
💛
Katja









23 kommenttia

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle ja aurinkoisia loppukesän päiviä. 🦋

      Poista
    2. Anniina poistin vahingossa viestisi (ei ollut tarkoitus) mutta ehdin sen lukemaan ja vastaamaan siihen myös. Bloggeri temppuaa enkä osaa korjata virhettä, anteeksi.

      Poista
  2. Viehättävä mökkipuutarha ja kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lämpimästi tervetuloa mukaan. Mukavaa kesäviikkoa.

      Poista
  3. Ihania kuvia! Todella kaunis puutarha. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oi, se on täpläkello! Minullakin on tuota samaa ja olen miettinyt sen nimeä, mutta nytpä se selvisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täplä tai pisama, en osaa erottaa noita kahta, mutta onko sen niin väliä kun ovat niin samannäköisiä? Kovasti jaksaa kukkia joka vuosi ja leviää ihan hillittömästi jos ei muista paimentaa. Lupsakkaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  5. Ihana kellokukka ja maksaruoho on upea. Taitaa olla venäläinen teeastiasto sinulla. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat ihanan vaatimattomia kasvatteja eivätkä vaadi lannoitusta ja silti kukkivat aina yhtä upeasti. Venäläinenhän se matkamuisto ajalta kauan kauan sitten. Vanhempani ovat sen reissuiltaan hankkineet. Löysin astiaston kaapin kätköistä ja otin oitis käyttöön, liekkö käyttäneet kertaakaan.

      Poista
  6. Ihanat täpläkellot, melkein kuulen pientä kellojen kilinää 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täpläkellot ovat kyllä näyttäviä ja kenties kilisevätkin jos oikein tarkasti kuuntelee. ;-) Lupsakkaa loppuviikkoa Ansu.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tykkään, lupsakkaa loppuviikkoa Vilma!

      Poista
  8. Voi miten on kaunista ja ihanan väristä♥ Tuo Täpläkello on kyllä suloinen kukka! Kaunista alkanutta elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja lupsakkaa loppuviikkoa.

      Poista
  9. Aivan ihania nuo täpläkellot! Meni heti hankintalistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat mutta kovia leviämään, kuten jo aiemmin kerroin, joten kannattaa istuttaa paikkaan missä saa kasvaa rauhassa eikä valloita muiden kasvien reviiriä. Minulla kasvoi aluksi kukkamaalla mutta levisi niin villisti, että siirsin sen lopulta ihan omaan penkkiin, kun en jaksanut paimentaa koko ajan. Lupsakkaa loppuviikkoa!

      Poista
  10. Onpas taas kauniit kuvat!
    Ihana teeastiasto!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, yritän parhaani. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  11. Meillekin istutettiin tänä keväänä kolme Sarah Bernhard pionia, toivottavsti kukkivat jo ensi kesänä. Kiitos kun kävit vierailulla blogissani. Minulla on täällä maalla tuskastuttavan huono nettiyhteys, pääsen harvoin lukemaan. Luenkin sitten samalla kerralla monta postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pionit on ihania mutta Sarah Bernhard on yksi kauneimmista. Aurinkoista loppuviikkoa. 🌸

      Poista