Talven valoa, kevät tulee

Eilen iltapäivällä oli niin kaunis valo, että töiden jälkeen pakkasin kameran reppuun ja kiipesin kotini lähellä olevalle kukkulalle kuvaamaan lumista metsää. Olisin voinut kuvitella olevani jossakin kauempanakin kuin aivan kotini lähimetsässä. Kiivetessäni ylös jyrkkää lumista rinnettä pääsin pikkuhiljaa keskelle pehmoisinta lumimetsää. 
Lumi suodatti hyvin liikenteen melua ja pieni metsä nukkui rauhassa hiljaista talviuntaan. Pakkasta oli juuri ja juuri ja paikoitellen auringon lämmittämien puiden oksilta tipahteli pieniä lumimöykkyjä muodostaen kraatereita ehyen hangen pinnalle. Männynrungot hehkuivat ihanan lämpimän punaisensävyisinä. Maisema oli puhtaan lumen valkoinen. Nyt olisi otettava pian muutama kuva ennen kuin aurinko ehtii laskea liikaa. Kaivoin kameran repustani ja aloin zoomailla. Muutamassa minuutissa olin ottanut jo lähemmäs 30 kuvaa. Katselin puiden oksia näkyisikö oravia, ei vilaustakaan. Menneet varmaan jo pesään nukkumaan. Jäniksen jäljet, käpälän muoto erottui selvästi. 
Vielä muutama kuva ilta-auringon kimalluksesta lumihangella. En olisi millään malttanut lopettaa. "Assistentti" alkoi ilmeestä päätellen pikkuhiljaa väsymään. Varjot muuttuivat punertaviksi, kaunista. Olisipa mukaan tullut termarillinen kuumaa kahvia olisi niin sopinut tähän hetkeen. Vielä muutama kuva ja sitten sitten vielä yksi. Kamera takaisin reppuun ja suuntasimme kotiin kahvinkeittoon. 



Ilahtuisin paljon viestistäsi jos vierailit täällä. 
Terkuin Katja

Nukkekodin toinen huone

Vihreässä kabinetissa katsellaan usein vanhaa perhealbumia ja kuunnellaan gramofonimusiikkia. Koska talon emäntä rakastaa kukkia ja puutarhan hoitoa tämän huoneen yhteydessä on lisäksi pieni viherhuone josta on näkymä talon kukkapuutarhaan. Pieni huone kylpee auringonvalossa joka tulvii sisään viherhuoneen etelän puoleisista erkkeri-ikkunoista. Talvisin huone on yksinkertaisten ikkunoiden vuoksi hieman kylmä ja vetoinen joten tähän huoneeseen oli tarpeen tehdä suuri takka lämpöä tuomaan.

Ilahtuisin kovasti viestistäsi jos vierailit blogissani.

Ajatuksia ja kuvia makuuhuoneen sisustuksesta



Tänään halusin laittaa tänne kuvia makuuhuoneestani. Pidän sisustuksessa kauniista esineistä ja pienistä harkituista yksityiskohdista sekä vaaleista pehmeistä sävyistä mutta en kuitenkaan kokonaan valkoisesta. Väriä saa siis olla. Tyylini ei ole minimalistinen vaan klassinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Tekstiilit ja materiaalit saavat kodissani tuntua ja näkyä. Inhoan yli kaiken sähköisiä kankaita jotka ritisevät ja rätisevät kun niitä käsittelee. En myöskään pidä turhista koriste-esineistä vaan muutama kaunis harkittu esine riittää. 



Makuuhuoneen sänky sai uuden elämän duunauksen myötä. Maalasin valkoisen metallisängyn ensin ruskeaksi jonka jälkeen pehmustin ja verhoilin sängynpäädyt. Minusta tulos on aika onnistunut. Voitteko uskoa, että tämä on vanha Ikean sänky?

Inspiraatio vuodeverhoihin tuli italian matkalta. Matkan jälkeen etsin kuvia vuodeverhoista ja kuvien pohjalta aloin suunnitella omia verhoja. Pinterestistä löysin paljon upeita vuodekatoksia. Sopivia verhopidikkeitä sivuille ja ripustussysteemiä en kuitenkaan sitkeän etsiskelyn jälkeen löytänyt, joten päädyin tällaiseen omaan ratkaisuun. 
Kerron mielelläni verhosysteemistä tarkemmin jos vaikka haluatte sellaisen tehdä kotiinne.



Makuuhuoneen seinävalaisimet olen tilannut finnish design shopista. Tämä viuhkamalli 
passasi minusta kivasti vuodeverhon yläosaan joka sekin on hieman tuollainen viuhkamainen. Eikä valaisimista heti äkkiseltään huomaa, että ne on valmistettu pahvista :-) Valaisin tuli kotiin osina litteässä pikku paketissa ja se piti koota itse.



Makuuhuoneessani on kokolattiamatto. Älkää vielä kauhistelko ennen kuin kerron neljä hyvää syytä miksi tähän ratkaisuun päädyin. 
1. Matto on lämmin. Omiaan siis tällaiselle vilukissalle joka kulkee kesät talvet kotona villasuissa :-)
2. Kyllästyin pikkumattoihin jotka eivät pysyneet paikoillaan ja jotka imuri meinasi aina syödä. 
3. Lisäksi matto sitoo hyvin liikkeessä leijuvaa pölyä ja josta se on helppo imuroida pois tiheän nukan päältä. Villakoiria ei siis vilistä nurkissa eikä pölyhiukkasia nouse lattialla tassutellessa huoneilmaan.
4. Minusta matto näyttää hyvältä.
En kuitenkaan suosittele kokolattiamattoa lemmikki tai pikkulapsikotiin.





Käväisin eilen Viherlandiassa katselemassa samalla reissulla kun poikkesin asioilla Jyväskylässä. Sieltä ostin tämän jätti kimppu jossa on lukematon määrä pieniä oransseja ruusuja. Ne olivat niin pirteän oransseja etten voinut vastustaa kiusausta. Onneksi eivät paleltuneet kotimatkalla. 

Lasihelmet ovat Muranon lasitehtaan valmistamat. Näihin "karkki" helmiin ihastuin niin kovasti, että ne lähtivät mukaan Firenzen matkalta.



Eivätkö olekin ihania?



Makuuhuoneen silkkisamettisen päiväpeitteen olen tilannut Pottery Barnista. Se on aivan suloisen pehmeä. Peitettä on myytävänä monen eri värisenä. Valitsin itselleni tämän kermansävyisen. Sen alle on ihana käpertyä päikkäreille ja plussaa on vielä se ettei se ole sähköinen.



Mikä sen ihanampaa kuin pujahtaa vastapestyihin, sileisiin ja raikkasiin lakanoihin saunan jälkeen.



Nämä puput tulivat minulle Lontoosta. Ensin hankin yhden ja sitten seuraavalla reissulla kävin Hamleysista ostamassa pupulle pupukaverin :-) 

Iltalukemisena on tänään sisustuskirja Uutta ja vanhaa moderniin kotiin. Tämä kirja on omasta kirjahyllystäni. Tykkään selailla tätä aina silloin tällöin. Oiva kirja retrosisutuksesta kiinnostuneille. Kirja löytyy varmaan myös kirjastoista.




Mukavaa viikonloppua kaikille ja ihanaa kun kävitte lukemassa blogiani. Olen iloinen jos jaksatte kommentoida ja vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin. Terkuin Katja

Nukkekodin ensimmäinen huone

Hei vain kaikille ja mukavaa loppiaista.
Laitoin tänään tänne kuvia nukkekodistani. Ajattelin esitellä sen näin huone kerrallaan. Kaiken kaikkiaan nukkekodissani on neljä kerrosta ja kymmenen huonetta. Kaikki huoneet ovat valmiita mutta aika ajoin saatan vaihdella sisustuksia tai tapetteja.  Näitä pikku huoneita on aina hieman haastavaa kuvata, mutta yritän parhaani jotta saisin teille kuvia pikkuhiljaa.
Olkaa hyvät tarjoan kahvit/ teet vaaleanpunaisessa kabinetissa suklaamurokeksien kera :-)


Olisi ihanaa jos laittaisitte viestiä jos kävitte. Terkuin Katja












Uusi vuosi 2016 alkaa bloggaillen





Hei kaikille. Tätä ensimmäistä postaustani haluan juhlistaa runsailla kesäisillä kukka kuvilla matkoiltani ja täältä suomen ihanasta kesästä ja samalla haluan tuoda teille kaikille kesäisen lämpimän tuulahduksen tänne kylmän ja pimeän talven keskelle. 
Oli ihanaa etsiä näitä kuvia matkakuvien ja kesä kuvien joukosta ja samalla palautella mieliin niiden lämpimiä tunnelmia.  
Joten tässä lähetän teille paljon kukkia Pariisista ja Versaillesin puutarhasta, mantelipuun Roomasta, paljon ruusuja Bremenistä, kukkivan jakarandapuun Malagasta ja sinistäkin sinisemmän sinivaleunikon omalta mökiltäni ja samalla haluan toivottaa kaikille lukijoille ihanaa alkavaa vuotta 2016 ja toivottaa teidät tervetulleeksi uuteen blogiini. 
Parhain terveisin Katja