Here I am!

Hei taas! Tänään päätin tulla viimein ulos "kaapista" muiden bloggareiden joukkoon. Olen ihan tieten tahtoen halunnut pitäytyä tähän asti vain kameran takana ja pitänyt vauhdin hiljaisena jotta voin rauhassa paneutua tähän blogimaailmaan ja miettiä mitä minulla on siihen annettavaa.

Tämä sai minut taas jälleen kerran pohdiskelemaan asioita, mm. mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä? Mikä tekee meidät onnellisiksi ja mitä onnellisuus tarkoittaa?

Olennaisinta kaikessa taitaa olla oikea asenne. Se miten suhtaudumme itseemme ja omaan olemiseemme. Millainen itsetunto meillä on ja mitä me tahdomme elämältä. On rohkeutta olla juuri sellainen kuin on ja hyväksyä oma itsensä puutteineen kaikkineen. Unohtamatta hyvää elämänfilosofiaa jonka avulla selviää elämän pienistä ja isoistakin haasteista. Löytämällä omat vahvuutemme, hoitamalla kehoamme ja rakastamalla itseämme sellaisena kuin olemme jokaisen meistä on mahdollista tuntea itsensä onnelliseksi.

Minut tekevät onnelliseksi aivan pienet arkiset asiat. Tänään se oli kevätauringon sokaisevan kirkas valo ja lämpö joka sulatti lunta tummilta pinnoilta.
Kerro mikä tekee sinut onnelliseksi tänään?

Ihanaa alkavaa viikkoa!
💕
Katja





Vaaleanpunaista ystävänpäivää

 Haluan toivottaa aurinkoista ja iloista ystävänpäivää kaikille lukijoilleni.

 Katja
💗

Appelsiiniaurinkoa viikonloppuun



Rakastan appelsiineja ja joka kauppareissulla poimin hedelmätiskiltä pussillisen noita oransseja herkkuja jotka ovat nyt parhaimmillaan. Koskapa niitä tulee popsittua välipaloina useampi päivässä syntyy myös kohtuu paljon kuorijätettä. Osan kuorista olen kuskannut mökkikompostoriin mutta osalle olen alkanut miettimään muuta käyttöä. Kuitupitoinen appelsiinin kuori kun on täynnä flavonoideja, kalsiumia ja vitamiineja kuten C-vitamiineja niin tuntuu haaskuulta jättää kaikki nämä tehoaineet hyödyntämättä.  
Netistä löytyikin kuorille monenlaista käyttöä. Kuoria voidaan käyttää leivonnassa ja jälkiruoissa ja valkoisen kuoren voi jopa hienontaa smoothien joukkoon jos mielii saada 100 %:sti kaikki vaikuttavat aineet talteen. Kuorijauhoa voidaan kokeilla myös omatekoisissa kasvonaamioissa ja kuorinnoissa sillä C-vitamiini kirkastaa ja auttaa ihoa uudistumaan. Näissä ohjeissa kannattaa tietenkin hyödyntää vain luomuhedelmänkuoria jotta välttyy haitallisilta torjunta- ja säilöntäkemikaaleilta. 
Myös muille kuin luomukuorille löytyi hyviä käyttövinkkejä. Kuoria neuvottiin käyttämään pääsääntöisesti kodin puhdistukseen. Höyryttämällä tuoreita kuoria pienessä vesiastiassa puhdistui ja desinfioitui mikro. Lämpimässä appelsiinikuorivedessä lasiastiat saatiin jälleen kirkkaiksi. Niillä raikastui vaatekomero ja sukkalaatikko. Kuoriuutteesta tehtyä torjunta-ainetta käytettiin kirvojen torjuntaan. (Tätä vinkkiä aion kokeilla kesällä ruusuille.)
Parhaillaan minulla on astiallinen kuivattuja ei luomu appelsiininkuoria odottamassa jatkojalostusta. Jauhan ne ensin yleiskoneella hienoksi jauhoksi ja käytän sitten myöhemmin eri tarkoituksiin. Meinasin ainakin ensin lisätä jauhetta jalkakylpyyn ajatuksena, että sitruunahappo pehmentäsi ihoa ja antaisi samalla hyvän tuoksun jaloille. 

Onko teillä lisää hyviä vinkkejä miten kuoria voisi hyödyntää tai mihin itse olette niitä  käyttäneet?

Mukavaa viikonloppua!