Tänään seurasin hetken mielenkiinnolla ja huvittuneena kimalaisten mesikekkereitä maksaruoholla.
Joka vuosi kun kukat alkavat avautumaan alkaa kallion kupeesta kuulua melkoinen pörinä ja surina.
Joka vuosi kun kukat alkavat avautumaan alkaa kallion kupeesta kuulua melkoinen pörinä ja surina.
Tuolloin kaikki lähiympäristön kimalaiset taitavat suunnistaa kukkien kimppuun,
sillä kauniilla säällä yhdestä kukkatertusta voi laskea jopa kymmenkunta pörisijää yhtä aikaa.
Olen myös pistänyt merkille, että kimalaiset eivät malta jättää mesibaariaan edes yöksi tai sadesäällä vaan nuokkuvat märkinäkin kasvilla ja
Tänään kaikki olivat taas täydessä työntouhussa eivätkä paljoa kuvaajasta häiriintyneet.
Olen myös pistänyt merkille, että kimalaiset eivät malta jättää mesibaariaan edes yöksi tai sadesäällä vaan nuokkuvat märkinäkin kasvilla ja
odottavat, että aurinko taas lämmittämään ja herkuttelu voi jatkua.
Tänään kaikki olivat taas täydessä työntouhussa eivätkä paljoa kuvaajasta häiriintyneet.
Kun tarkemmin katsoin huomasin miten erikokoisia kimalaiset ovat.
Oli pieniä noin sentin mittaisia ja jopa kolmen sentin mittaisia jättiläisiä.
Pienet yksilöt näyttivät olevan ketteriä ja isot melko kömpelöitä liikkeissään.
Jotkin törmäilivät kuvaajaan kun seisoin niiden lentoreitillä.
Onneksi mehiläiset eivät ole mitään hanakoita pistämään.
Pienet yksilöt näyttivät olevan ketteriä ja isot melko kömpelöitä liikkeissään.
Jotkin törmäilivät kuvaajaan kun seisoin niiden lentoreitillä.
Onneksi mehiläiset eivät ole mitään hanakoita pistämään.
Tällaisia pieniä luontohavaintoja halusin teille tänään kukkamaan hoidon lomasta kertoilla :-)
Välillä on ihanaa pysähtyä tarkastelemaan mitä kaikkea ympärillä tapahtuu.
Välillä on ihanaa pysähtyä tarkastelemaan mitä kaikkea ympärillä tapahtuu.
Aurinkoista keskiviikkoa pörriäisten kera toivoen ja toivotellen.
Katja
Kiitos kutsusta =) Vautsi miten ihanaa täällä on ja tuo mökkipuutarhasi näyttää niin runsaalta ja vehreältä. Täpläkello on suorastaan hurmaava =) Kimalaisten seuraaminen on niin koukuttavaa. Itseasiassa juurikin tänään mietin mehiläiskennoston hankkimista meidän potagerin laitaan. Pölyttäjät olisivat taattuja ja samalla pörriäisillä olisi melkoinen baari avoimena =)
VastaaPoistaHei jori ja kiitos :-) Mielenkiinnolla olen seurannut upean potagerin edistymistä ja on tosi hienoa kun vastasit kutsuuni :-) Meillä vierailee mehiläisiä pieneltä mehiläisfarmilta noin kilometrin päästä. En voi kuin ihmetellä miten ne jaksavat uskollisesti taittaa tuon työmatkan päivittäin, vielä osan matkaa synkän kuusimetsän läpi. Olen myös joskus harkinnut oman pöntön hankkimista mutta se on tyssännyt tiedon puutteeseen. Minun pitäisi varmaan aloittelijana ottaa paljon kaikesta selvää ennen kuin pääsisin edes alkuun. Aurinkoista keskiviikon jatkoa sinnepäin ja lämpimästi tervetuloa lukemaan juttujani kun taas puutarhanhoidolta ehdit. Katja
Poista