Elokuun kukkaloistoa


Salkoruusut availevat täällä suloisia kukkanuppujaan ja viime päivinä olen seurannut jännittyneenä kukkien aukeamista täyteen loistoonsa. Elokuu on alkanut lämpimänä ja myöhään kukkivat gladioluksetkin taitavat ehtiä kukkaan vielä ennen syyskylmiä, niiden kukkavanat alkavat olla jo tosi korkeat. Keltaisesta on kovaa vauhtia tulossa loppukesän väri. Kun nauhukset (kallio- soihtu- ja valtikkanauhus) aloittavat kukinnan se saa kimalaiset, perhoset ja puutarhurinkin taas hullaantumaan niiden auringonkeltaisista kukista.


Ilmassa alkaa olla jo oikeita syksyn merkkejä, vaikka kuiva kesä sai puiden lehdet kellastumaan ennen aikojaan. Aamukaste, lämpimät päivät ja viileät hämärät elokuun yöt ovat täällä taas. Mutta eikö olekin ihanaa kun pian voi nauttia ulkovaloista ja viritellä lyhtyjä ja kynttilöitä. :-)


Viikonlopun tehtävälistaan voisi lisätä syyslannoituksen (täytyykin tarkastaa onko lannoitetta vielä varastossa jäljellä). Lisäksi pitäisi muistaa kerätä krassin ja samettikukkien siemenet talteen.
Dahliat kukkivat parhaillaan ja kukkia olen poiminut mökillä käydessäni kotiin viemisiksi. Dahlian kukat kestävät ihanan pitkään vaasissa. Viininpunaisten dahlioiden seuraksi sopivat hienosti myös parhaillaan kukkivat kultapallot.


Kukinta on vielä loppukesällä runsasta ja keltaisten kukkien lisäksi puutarhassa kukoistavat nyt monet muut loppukesän kukkijat. Kuutamohortensia, nukkajäkkärä, krassi, ukonhattu, väriminttu ja syysleimu, maksaruohoja unohtamatta. Nautiskellaan nyt täysillä näistä niin ihanan viileistä elokuun öistä ja loppukesän vielä hehkeästä kukkaloistosta.


Mukavaa loppuviikkoa.
💛
~Katja~







16 kommenttia

  1. Sinulla onkin kaunista ja vehreää. Ei laisinkaan helteiden kuihduttamaa kuivuutta.
    Syyslannoitteet on ostettu, vaan nyt odottelen sadetta tai ainakin vähän kosteampaa, kuin tämä +30 asteen helle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä on saanutkin letku kädessä olla. Syyslannoitus on ihan ehdoton ja kannattaa tehdä hyvissä ajoin jotta ravinteet ehtii liukenemaan maahan ja kulkeutumaan kasveihin. Helteet näköjään jatkuvat mutta sunnuntaiksi ja alkuviikoksi näytti jo sadetta.

      Poista
  2. Kaunista kukkaloistoa <3 Osaat ottaa tunnelmallisia kuvia. Iloista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kun on tunneihminen ei oikein osaa muutakaan. :-))

      Poista
  3. Onpas sinulla siellä upeaa! Salkoruusuun en olekaan tainnut aiemmin törmätä, nuput näyttävät hirmuisen kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkoruusut ovat upeita mutta kukkivat yleensä vasta myöhään loppukesällä joten niiden ihanaa kukintaa saa odottaa pitkään. Helppoja kasvattaa kunhan lähtevät itämään.

      Poista
  4. Ihanaa kukkaloistoa, joista kaikkein ihanin oli kyllä tuo aivan eka, salkoruusu! Mukavaa elokuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Ihania kukkasia ja mikä parasta, niin monta sellaista, mitä omasta puutarhastani puuttuu! Salkoruusujen kasvatus on ollut minulle ylivoimaista, en ole onnistunut, mutta toki moneen vuoteen en ole edes yrittänyt. Ovat ne upeita! Valkoiset kukat ovat hiipuneet kukkapenkeistäni ja daaliat kituvat kuivuudessa. Meillä on niin kuivaa, ettei kannulla kastelemisesta ole enää apua. Ihanaa, kun pihasi on vehreä ja kukkaloistoa on vielä tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkoruusut ovat ihania mutta niiden kukintaa saa odottaa pitkään. Ensimmäisenä vuonna kasvattaa lehtiruusukkeen ja vasta seuraavana kesänä kukkii, mutta silti niitä on ihan pakko laittaa. Kastelu on ollut tänä kesänä kaiken A ja O ja parhaillaan olen kastellut kaks kertaa päivässä, aamuin ja illoin, joten alan olla aika tympiintynyt siihen hommaan. Kiitos paljon sinulle. <3

      Poista
  6. Kaunista. :) Ihanaa elokuuta! <3

    VastaaPoista
  7. Tässä oli minulle hyviä muistutuksia. Salkoruusu on aina kiehtonut ja minun on pitänyt laittaa sitä, mutta aina unohtunut. Ja syyslannoitus, ihan pakko muistaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkoruusu on hieman kenkku kun kukkii vasta toisena kesänä mutta kyllä kukintaa kannattaa odottaa. Juuri äsken tein syyslannoituksen täällä ja seuraavaksi menen siemenkotia keräämään. Hommia riittää. 😀

      Poista
  8. Kaunista kukintoo. Miulla ol viimekesänä salakoruusua, ol vuan haalea keltanen. Kaunis kukka ja mukava nuppu auetessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden salkoruusut tilasin englannista ja ovat kaikki kerrottuja. Montaa eri väriä osa kukkii ylhäällä kukkamaalla ja punaiset rantapenkissä. Huonosti lähtivät keväällä kasvuun mutta onneksi osa edes selvisi. Mukavaa viikonloppua sinne. 😀

      Poista