Kevätpuro


Metsän läpi virtaa pieni puro joka keväisin tulvii sen sulavesistä.
Puron solina on yksi kevään iloisimmista äänistä. 
Vesi ryöppyää riehakkaasti sinne tänne metsän pohjalla kulkiessaan maaston muotoja seuraillen 
ja pärskyttelee sen pienissä putouksissa.


Kumpuileva maasto viivyttää puron etenemistä. 
Sen on kierrettävä mättäiden välistä, 
ohitettava kivet ja alitettava puunrungot, 
jatkettava yhä vain matkaansa polveilevaa rinnettä alas päästäkseen järvenlahteen.


Kyykistyn hetkeksi puron varrelle ja jään seuraamaan sen pienimuotoista elämöintiä. 
Alati liikkuva vesi hypnotisoi katseen, 
silmän liike lukkiutuu auringonvalonvälkkeeseen sen eloisalla pinnalla. 


Kosketan vedenpintaa puunpalasella, tunteakseni sen virtauksen voiman. 
Virta yrittää tempoa puunpalaa kädestäni, 
päästän lopulta irti ja se tempautuu vauhdikkaaseen laskuun kuin pieni rodeokajakki.


Sulavedet jatkavat kulkuaan kohti määränpäätään alas järvenlahteen. 
Raikas metsäilma, keväinen linnunlaulu, auringon kuivattama metsänpohja, 
kosteiden sammalmättäiden rehevä tuoksu kehystää tämän pienen hetken.
Peippo livertää kesän kutsun ilmoille, 
kiitos.

Metsä ei muutu minä muutun. 
Taas on tullut kevät ja aurinkoinen päivä välkehtii puron eloisalla pinnalla. 


Kaunista kevätviikonalkua teille rakkaat lukijani.
-Katja-










30 kommenttia

  1. Ihana puro ja ihana teksti! Kevät on niin hienoa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse. Siellä Ahvenanmaalla on varmaan kevät pitkällä. 🌼

      Poista
  2. Viehättävä puro kauniisti kuvattuna!
    Aurinkoista viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Tuollainen puro olisi ihana omalla pihallakin kiemurtelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, tämä metsäalue mökkitontin naapurissa kuuluu suojelukohteisiin. Alueelle on istutettu joitakin erikoisia puulajeja joiden kasvua seurataan. Puron solina kuuluu keväisin mökin äänimaailmaan.

      Poista
  4. Mukava seurata puron solinoo. Kauniisti sammalikossa kiemurtelloo. Kevät on ihanoo aikoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihan parasta aikaa. Lämmintä viikonloppua.

      Poista
  5. Ihana puro ja kauniisti olet sen kuvannut .Meidän mökkipihassa kulkee myös rajapuro ja sen solina on todella ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puron solinassa on jotakin niin keväistä se kuuluu ehdottomasti kevään top kymppiin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos kauniita asioita on ihan pakko pukea sanoiksi. Aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  7. Voi miten kauniisti osasitkaan pukea tuon hetken sanoiksi. Ja niin ihania kuvia!
    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sanoilla yritän luoda jonkinlaisen "valokuvan" ajatuksistani, kuvien lisäksi.

      Poista
  8. Vesi on ihana elementti. Kauniita kuvia ja kaunis kuvaus hetkestäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vettä on vaikea kuvata kun se on niin eloisa, onneksi kamerat ovat kehittyneet jotta saa poimittua pikseleiksi juuri sen minkä silmä näkee.

      Poista
  9. Purot ovat ihania, olet saanut hyvin kuvattua veden liikkeen! Puit keväisen hetken kauniisti myös sanoiksi!! Meilläkin valtaojan puro on äitynyt lähes pieneksi koskeksi ja sen kohina kuuluu pihaan saakka! Ihanaa tämä kevätaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila kevättä on niin kiinnostavaa kuvata sekä sanoin, että kuvin. Lämmintä ja aurinkoista loppuviikkoa sinne.

      Poista
  10. Tuo on sellaista ihanaa hetkeen pysähtymistä. Ympärilleen katsomista ja siitä viehättymistä. Niitä parhaimpia asioita elämässä, kun niihin tarttuu täysillä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkoista ja oikein mukavaa helstorstaita sinne. 🌼

      Poista
  11. Ihania kuvia ja teksti!
    Mukavaa helatorstaita! :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis kevätpostaus! :)
    Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vietetään oikein ihanan aurinkoinen helatorstai. 🌼

      Poista
  13. Niin kaunista kevät tunnelmaa♥ On tämä vaan ihana vuodenaika! Kaunista ja leppoisaa helatorstaita♥

    VastaaPoista
  14. Mukavan keväinen tunnelma ja suloiset sinivuokot. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista