Kansainväliset suurmarkkinat Kuopiossa


Iloiset terkut Kuopion torilta!

Viikonloppuna kansainväliset markkinat tarjosivat paljon mielenkiintoista nähtävää ja herkullisia makuelämyksiä Kuopiolaisille. Tapahtumasta on muodostunut perinne ja tokihan siellä täytyi minunkin poiketa kun lähistöllä asun. Tänä vuonna paikalla oli myyjiä jopa 35 eri maasta ja kaikki nuo ihanat värikkäät kojut houkuttivat tutustumaan lähemmin.

Olin vakaasti päättänyt pitää itseni kurissa ja jättää suosiolla makeat herkut ja keskittyä ruokakojujen antimiin. En kuitenkaan voinut tietää, että tarjolla oli herkullista pistaasigelatoa, joka jos italiassa olette käyneet on ihan super hyvää. No ainutkertainen tilaisuus perusteli tämän ainokaisen hairahduksen johon oma mies oli vielä osasyyllisenä houkuttelemassa. :-)


Perinteiset saksalaiset brezelit leivottiin paikan päällä ja voitte kuvitella mikä herkullinen tuoksu leijaili kojun ympärillä. Nämä brezelit eivät olleet mitään pikkupurtavaa vaan jo yhdessä oli kunnolla syömistä.


Ja niin englantilaista; kukikkaita teekuppeja, marmelaadeja ja peltirasioita tietenkin englanninlipunväreissä. 


Fudgekojun ympärillä käy aina kuhina. Tämä herkullinen toffeemakeinen on yllättävän painavaa tavaraa, joten kappalehinta saattaa yllättää.



Joiltakin oli näköjään kengät jääneet torikiveykselle. Onneksi ei törmätty tuon ison kenkäparin omistajaan. :-))


Herkullisia makkaroita ja juustoja oli tarjolla monessa kojussa. Ihmettelen miten olivat viitsineet raahata tänne asti noin valtavia juustotahkoja. Jos omistaisin kellarin niin olisin mielelläni tarjoutunut ostamaan yhden kokonaisen juustotahkon ja pyöritellyt sen näppärästi torin poikki ja nakannut auton peräkonttiin. En silti nähnyt kenenkään niin tekevän, joten en kehdannut juustotahkon hintaa tiedustella. Harmittaa ujouteni, sillä kuvittelin jo itseni pimeinä talvi-iltoina sitä pala palalta viinilasillisen kera nautiskelemassa ja samalla fiilistelemässä Veikko Huovisen Hamstereita. :-))


Mitä markkinoilta jäi mieleen? Kaunis aurinkoinen elokuunpäivä, italialaiset äänekkäät kauppiaat, värikkäät kojut, ihanat juustot, herkulliset fudget (joita edelleen kaiholla himoitsen) ja muuten lupsakka savolainen tunnelma.
Näihin tunnelmiin.. kivaa viikonalkua ja kuulumisiin.

Katja

18 kommenttia

  1. Tuollaiset markkinat on sitten aivan ihanat, niin paljon nähtävää ja ihasteltavaa! Herkkuja olisi vaikka mitä tarjolla. Itse olen ihastunut noihin englantilaisiin fudge-toffeisiin, vaikea on aina päättää mitä kaikkia makuja ottaisi:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fudget on tosi hyviä, itse myös niitä himoitsen ihan joka kerta. :-) Samoin sulle. <3

      Poista
  2. Markkinat ovat kyllä ihania,kun olisikin usein. Kiitos postauksesta.Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, seuraavaksi odottelen Kuopion syysmarkkinoita ja niiden herkkulaareja. :-) Samoin sinne. <3

      Poista
  3. Markkinatunnelmassa on kyllä taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat on aina elämys ihan kaikille aisteille. Lupsakkaa viikkoa. <3

      Poista
  4. Ihania kuvia markkinoilta. Nuo fudget on kyllä niin houkuttavan näköisiä, mutta totta hinta voi yllättää. Täällä etelässäkin oli jokunen aika sitten nuo samaiset markkinat. Markkinatunnelma on niin mukava!
    Leppoisaa viikkoa sinulle Katja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät ole laadultaan kovin hyviä kun kännykällä kuvasin. Nämä markkinat kiertää ilmeisesti ympäri suomea ja keskieurooppaa? Lupsakkaa viikkoa sinne myös. <3

      Poista
  5. Samoilla markkinoilla käytiin mekin. Maistelimme vaikka mitä ihania herkkuja, mutta harmiksemme huomasimme, että monien tuotteiden hinnat olivat nousseet huimasti edellisistä markkinoista. Mukavaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs satuttu töräämään markkinoilla, olisi ollut mukava tavata. :-) Totta hinnat on nousseet ja markkinat laajentuneet vuosi vuodelta. Samoin sinulle. <3

      Poista
  6. Joensuusta ne sinne Kuopioon varmaan tulivat! On mahtavat markkinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tapahtuma, ihan on kun ois käynyt ulkomailla. :-)

      Poista
  7. Ylihuomenna alkavat Oulussa. Kuvasi olivat niin houkuttelevia, että pitäneeköhän sinne lähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä ei tiedä vaikka mitä kivaa löytyy ainakin valikoimaa on. :-)

      Poista
  8. Varmaan oli hienot markkinat, mahtavia kuvia... sinne tekisi kyllä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä markkinat ovat aina elämys joten siellä kannattaa ehdottomasti käydä jos sattuu lähistölle. Tervetuloa mukaan!

      Poista
  9. Paljon olet ottanut hienoja kuvia. Otatko kuvia kameralla vai puhelimella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili.<3 Nämä kuvat on otettu kännykällä kun en halunnut herättää huomiota kameralla, näin sain otettua paremmin tilannekuvia, vähän niin kuin salaa. :-)

      Poista