Oi miten ihanaa upottaa sormet lämpimään hiekkamultaan!


Onko täällä muita jotka malttamattomana odottavat, 
että pääsevät pian istutuspuuhiin? 
Kädet ilmaan hep!


Kevät on jo mukavan pitkällä ja monen puutarhaystävän kodin on kuin huomaamatta vallannut taimiarmeija. On ollut kiva seurata kuinka monen puutarhabloggarin ikkunalaudat ja muut valoisat tilat ovat täyttyneet kesän vihreistä unelmista. Esikasvatukset näyttäisivät olevan hyvällä mallilla ja uusi mielenkiintoinen kasvukausi tulossa.


Chilin ja paprikan siemenet laitoin itämään 19.2 ja tomaatit 5.3. Kantapään kautta olen oppinut, että esikasvatuksessa on hyvä noudattaa siemenpussin ohjeistettua kylvöajankohtaa jotta taimista ei kasva pitkiä ja honteloita valonpuutteen vuoksi. Tästä syystä mitä pohjoisemmaksi mennään on esikasvatus hyvä aloittaa aikavälin loppupuolella, jos ei ole lisävaloa saatavilla.

Mistä mahtanee johtua, että jotkin taimet tuntuvat jupottavan sirkkalehtivaiheessa tuskallisen pitkään? 

Alla chilinalut jotka viimein ovat päässeet kasvuvauhtiin.


Onneksi esikasvatus ei ole kaikille kasveille tarpeen mutta jotkin pitemmän kasvukauden tarvitsevat lajit on välttämätöntä esikasvattaa. 

Matti myöhäisille tiedoksi, että monet kesäkukat ehtii esikasvattaa hyvin vielä toukokuussa.


Tänä vuonna laitoin krassit itämään jo kuun alussa, mutta ne olisivat ehtineet toukokuussa vielä mainiosti esikasvattaa, samoin kuin tuoksuherneet. Yleensä olen kylvänyt krassit kesäkuussa suoraan maahan.


Jokainen kasvukausi, on aina hieman erilainen ja on mielenkiintoista kokeilla uusia lajikkeita. Tänä keväänä olin ensimmäisen kerran tehnyt suunnitelman mitä kasveja ja mihin aikaan aion esikasvattaa. 

Suunnittelusta huolimatta tulee tehtyä heräteostoksia ja mietittyä siemenpussi hyppysissä, vieläkö ehtii? 

Viikonloppuna kylvin sametti- ja silkkikukat sekä sievikit. Dahlian mukulavarpaat pääsivät myös kosteaan hiekkamultaan versomaan. 

Petunian ja orvokin alut ovat vielä pienen pienet ja nyt hieman huolettaa meneekö kukinta miten myöhäiseksi. 

Onneksi taimia saa valmiina puutarhoilta niin ei tarvitse asian kanssa liikaa stressata. Kurkun ja kesäkurpitsan esikasvatuksen jätän suosiolla toukokuun alkuun. 



Jokainen kesä on mahdollisuus, vaikka se täällä pohjolassa on joskus säiden vuoksi melkoista säätöä ja vääntöä, mutta kun on hyvät esikasvatetut taimet saa huomattavasti paremmat mahdollisuudet onnistua.

Iloisia taimikasvatteluja sinne itse kullekkin ja toivotaan oikein paljon aurinkoisia päiviä jotta saadaan topakoita alkuja.

~Katja~

25 kommenttia

  1. Minä en ole kymmeneen vuoteen kasvattanut samettikukkia, nyt piti taas hairahtua. Multapeukalo on sairaus josta luulee parantuneensa ja sitten oireet taas palaa! Hienoja taimia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettikukat ovat yksi lemppareistani, se sopii melkein minne vaan ja kukkii koko kesän ahkerasti. Jokaisessa meissä asuu pieni puutarhuri. :-) Kiitos <3 Onnistuneita kasvatuksia sinne.

      Poista
  2. Siinäpä se, pähkinänkuoressa. Sinulla on oikein hyvän näköiset taimet. Minä vein eilen osan omista taimistani ulkoilemaan rapulle. Ihana kun on niin lämmintä vaikka lunta onkin vielä puolisääreen. Ja tänään on vielä sopivasti puolipilvistä, niin ei tarvitse harsollakaan varjostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on lämmintä piisannut ja kevät edennyt kovaa vauhtia. Yöpakkaset saisivat loppua niin lumet sulaisivat nopeammin. Täällä lunta paikoitellen polveen asti joten istushommiin ei ole kiirettä.

      Poista
  3. Heippa Katja!
    Tulin vastavierailulle ja jäin lukijaksi. :)
    Hienoja taimia sinulla jo. Muutaman kukkasen laitoin kanssa siemenestä kasvamaan ja kivasti jo vihertää täälläkin.Toiveissa olisi saada ne myös jossain vaiheessa kukkimaan. Katso kuinka käy! :)

    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis piti kirjoittaa, katsotaan kuinka käy! :D

      Poista
    2. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Pidetään peukkuja taimikasvatuksille, että kaikki onnistuu. Samoin sinne. 🌱

      Poista
  4. Kyllä siellä jo varmasti malttamattomana odotellaan!
    Itsekin jo polte parvekekukkasiin on kova!
    Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta :-) Parveke pitäisi täälläkin siivota ja järjestellä kesäkuntoon, sitten pääsisi sitäkin pikkuhiljaa somistelemaan. :-) Kiitos, samoin sinne!

      Poista
  5. Kyllä tämä taimeilu on ihanaa! :) Tuskallisen hitaasti minulla vaan tomaatin taimet kasvaa...
    Ihania inspiroivia kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkalehtivaihe tuntuu joskus turhauttavan pitkälle mutta sitten kun on taimet koulittu ja aloitetaan lannoittamaan kasvu pääsee vauhtiin. Kiitos 💚

      Poista
  6. Olen ollut tänä vuonna varsin maltillinen taimetusten kanssa, kohta alkaa kasvarikausi ja sitten varmaan mopo keulii, kun saa mullan kanssa oikein puuhastella. Ihanaa aikaa nyt kun viimein sää lämpeni ja aurinko ilahduttaa! Suloisia taimia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila 💚 Aurinkoiset päivät saavat monet viherpeukut villiintymään. 😂

      Poista
  7. Paljon on siulla taimia kasvamassa. Mie en tuohon chilin kasvatukseen oo oikein rohjennu. Juohtuu joka kerta mieleen yks amerikan matka ja chilijauhe pitsan piällä. Suu ol auki vielä seuraavana päivänäkin! Vähän liioteltuna. Ihe kun taimia kasvattaa suap taimia paljon edullisesti ja se onnistumisen ilo, minkä kanssa suap. Tulloo joskus epäonnistumisiakin, miulla yks lajike kesäasterii ei oo itäny. Oisko siemenet vanhoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekasvatetut taimet ovat myös monesti paljon kestävämpiä kuin puutarhalta ostetut. En tiedä mistä tämä sitten johtuu. Täällä puolet tuoksuherneistä itänyt toinen puoli miettii vielä. Pitänee ostaa lisää herneitä ja kokeilla talouspaperin päällä idätystä niin näkee paremmin mitkä itää ja mitkä ei, ennenkuin pistää herneet multaan.

      Poista
  8. Hep hep täälläkin. Ihanaa laittaa kädet multaan 😀. Minulla on vasta muutamia kesäkukkia ja tomaatteja kylvettynä, muut odottelevat vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vielä ehtii esikasvatella vaikka mitä. Olen tässä tuuminut pitäisikö pavutkin esikasvattaa niin saisi nopeammin satoa. 🌱

      Poista
  9. Minä sain lahjaksi tomaatin taimia! Pääsen mukaan tähän taimi-innostukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Itsekasvatetut tomput on niin makoisia. Toivottavasti tulee meille lämmin tomaattikesä. 🍅

      Poista
  10. Löysin tieni ihanaan blogiisi! Sinulla onkin jo hyvä vauhti päällä esikasvatuksen suhteen ja kaikkea ihanaa kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, hienoa että olet löytänyt blogini, lämpimästi tervetuloa mukaan.

      Poista
  11. Olen jo laittanut itämään joitakin jo toisenkin kerran kun eivät onnistuneet. Osa jo koholavassa peitteen alla muhimassakin. Meillä tosin tämä kevät lähti vauhdilla eteenpäin ja on noin 1 kk aikaisemmin kuin siellä Suomessa, mutta hiljaa hyvä tulee :) Kiva kun löysit blogini ja toivon että siellä viihtyisit, itse jäin tänne sinua seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi siellä onkin kevät ihanan pitkällä. Aurinkoista ja lämmintä on ollut viime päivinä täälläkin ja kevät edennyt kovaa vauhtia. Onnistuneita kasvatuksia sinne ja lämpimästi tervetuloa mukaan.

      Poista
  12. Minullakin on petunian taimet tosi pieniä kun itivät tosi hitaasti. Tomaatit ovat myös minulla pieniä mutta odotellaan. Muutenhan sinulla näyttää olevan hyvä tilanne siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti ne pyrähtää sitten kasvamaan kun sirkkalehtivaihe menee ohi ja pääsee koulimaan ja lannoittamaan. Kiva kun kävit moikkaamassa. Paljon aurinkoisia päiviä sinne taimikasvatuksiin.

      Poista