Mökkikeittiö uudistui


Hei taas! Tässä tulla tupsahtaa lupaamani postaus uudistuneesta mökkikeittiöstä jonne sähköistymisen myötä on nyt saatu "nykyaikaisia" mukavuuksia. :-)


Mökkikeittiö on tosi pieni minkä vuoksi remontin suunnittelu aiheutti meille hieman päänvaivaa jotta sinne saatiin mahtumaan kaikki tarpeellinen. Tarkoituksena ei ollut tietenkään tehdä mitään luxuskeittiötä vaan juuri mökin tyyliin sopivan yksinkertainen. Ensin nurkasta piti purkaa pois vanha Siro-liesi jotta keittiöön saatiin mahtumaan tuikitarpeellinen jääkaappipakastin. Vanha liesi tupsautteli savua ja oli siksi tosi harvoin käytössä joten siitä ei ollut vaikea luopua. Vanhan kaasulieden tilalle hankittiin uusi induktioliesi joka on yhtä nopea kuin kaasu ja vielä lisäksi turvallinen ja helppo käyttää. Kaasusta ei kuitenkaan ihan kokonaan luovuttu vaan sillä voi edelleen kokkailla kodalla tai sitten kaasugrillissä ulkona.


Kylmäsäilytyksen ja lieden väliin mahdutettiin pieni häkkikaappi kattiloille, uunivuokille ja pienille keittiökoneille. Mikro löysi samalla passelin paikan hyllykön päältä joten sekään ei rosvoa tilaa työtasolta.Vanhat kattilat ja paistinpannu menivät lähes kaikki vaihtoon, kun eivät toimi uudella liedellä, mutta onneksi niitä voi käyttää vielä kodalla.


Mäntyinen avohyllykkö maalattiin valkoiseksi samoin kuin vanha mäntylipasto työtason alla. Korkea ja leveä lipasto on tosi käytännöllinen. Siihen mahtuvat kaikki aterimet, leivinpaperit, pyyhkeet, matalat vuoat, lautaset, kauhat ja kapustat jne. Tilavat kierrätysastiat sopivat päällekkäin työtason alle. Lisäksi peltinen roskis kätkee sisäänsä kolme erillistä astiaa roskien lajittelua varten. Lieden vasen puoli jätettiin tarkoituksella tyhjäksi jotta sinne voi tarpeen mukaan sujauttaa vaikka ruokakassin, kylmälaukun tai keittiötikkaat tieltä pois.
Hyllykköön hankin lisää lasipurkkeja ruoka-aineille jotta hyllyt pysyvät siisteinä, paperipussit kun tuppaavat usein vuotamaan jostain saumasta.


Viikonloppuna aion sitten testata uutta liettä ja kenties samalla pyöräyttää jonkin marjapiirakan uunissa ihan kokeilumielessä. Vadelmat ja mustikat odottavat jo poimijaa. Mukavaa viikonloppua, tsaudii ihanat..

~Katja~



Kukkia siellä kukkia täällä..



Loma se hurahti huiskis vaan ohi ja huomenna olisi palattava takaisin töihin ja arvaa mitkä fiilikset, kääk?!  Tämä kesä on ollut yhtä salaman nopeaa kukkaloistoa, kun ei yhden kauneutta ole ehtinyt kunnolla ihailemaan kun on seuraava pukannut kukkimaan. Kamera pitäisi olla koko ajan mukana, mielellään otsaan integroituna, niin tulisi kuvattua sitä mukaan kun puutarhassa puuhailee, muuten se auttamatta unohtuu työn touhussa ja monta ihanuutta jää siksi ikuistamatta.

Jo nyt kukkivat nauhukset vaikka normaalisti niiden aika on vasta elokuun puolessavälissä tai vielä myöhempään. Lämmin kesä on hellinyt luultavasti myös perhosia ja kimalaisia sillä niitä on näkynyt edelliin kesiin nähden huomattavasti enemmän.  Näin myös nokkosperhosen ensimmäisen kerran moneen kesään ja useat perhoset ovat lennelleet puutarhassani normaalia aikaisemmin. Varsinkin kauniinvärisiä hopeatäpläperhosia on ollut erityisen runsaasti kun taas niitä jahtaavia sudenkorentoja tavallista vähemmän, onneksi.


Erityisen ylpeä olen tämän kesän ruukkuistutuksista ja varsinkin omista petuneista, tuoksuherneistä, krasseista, sievikeistä, orvokeista ja samettikukista. Vauhtiin päästyään kukinta on suorastaan ryöpsähtänyt. Petuniat ovat kasvaa horottaneet jo niin pitkiksi, että niille on pitänyt viritellä tukisysteemejä kun en ole raaskinut typistää yhtään kukkaoksaa pois. No mökillä saavat kukatkin olla rennosti. :-)


Lämpö on ihanasti hellinyt puutarhaa (en valita helteestä, en) ja siitä johtuen parasta puutarhahoitoaikaa ovat olleet viileät aamut ja illat, muuten on ollut liian lämmintä puutarhailuun. Vettä olen pumpunnut puutarhaan Kallavedestä kuutioittain mutta siitä huolimatta etenkin hedelmäpuut ovat kärsineet kuivuudesta. Lämminjakso näyttäisi kuitenkin vielä jatkuvan joten kastelureissuja tulee viikollakin mökille. Samalla käyn popsimassa kypsiä herneitä kasvilavasta ja poimin salaattia töihin evääksi. :-)

Maanantaina alkavat työt pistävät arjen pian taas uuteen järjestykseen. Eka viikko menee aina töihin tutustumiseen ja arjen rytmin opetteluun. Lopuksi vielä, en malta olla vinkkaamatta, mökin pikkukeittiö saatiin kesän aikaan remontoitua valmiiksi ja innolla odotan, että pääsen sen esittelemään teille. Siihen asti oikein rentoa sunnuntaita kaikille ja leppoisaa loman jatkoa niille onnekkaille joilla se vielä jatkuu. :-)

Tsau, tsau!
💛
-Katja-

Pisalla

Mökiltä käsin teimme pienen päiväretken Pisan jylhiin maisemiin jonne linnuntietä on vain pari kilometriä.  Jylhä rinne kohoaa järven pinnasta 170 metriin ja kun sen jaksaa reippaasti kavuta ylös ja jumpata vielä ne viimeiset jyrkät rappuset rinteen laelle avautuu ihka upeat näkymät. Pisalle johtaa useampi polku jotka kaikki ovat hyvin merkittyjä joten kovin suurta eksymisen vaaraa ei satunnaisellakaan kulkijalla ole. Polut ovat helppokulkuisia mutta saattavat olla paikoitellen hieman kosteita ja liukkaita joten suosittelen hyviä kumisaappaita jalkineeksi. Lähdimme reissuun aikaisin aamulla jotta ehtisimme pois ennen iltapäivän hellettä ja sää oli mitä mainioin kuvaukseen, joten pitemmittä puheitta mennään katselemaan. Let`s go!

"Välillä on virkistävää ottaa puutarhasta etäisyyttä 
ja luoda katseensa horisontin taakse."

Jos alue kiinnostaa tarkempia reittiohjeita ja muuta syventävää tietoa Pisan luonnonsuojelualueesta voit käydä kurkkaamassa TÄÄLLÄ , TÄÄLLÄ ja TÄÄLTÄ.


Täyssinän rauhan rajakivi, jossa Ruotsin ja Venäjän edustajien merkit. Ympäröivistä kallioista voi myös tarkkasilmäinen löytää Pisan kulkijoiden muinoin kiveen hakkaamia nimikirjaimia.



Nautitaan suven lämmöstä ja sen myötä lämpimästi tervetuloa mukaan uudet lukijani. <3

-Katja-

Arvonnan voittajat


Paljon kiitoksia kaikille kesäarvontaan osallistumisesta.
Ihanaa, että kiinnostusta löytyi siitäkin huolimatta vaikka monella lukijallani parhaillaan lomat ja lomakiireet tai muuten vain kesäaika vienyt mennessään. ;-)

💛
 
Arvonnan voittajat tulevat tässä.

Kodin kaunis vintage tyyli- kirjan voitti Metsäntyttö, paljon onnea!
Laitatko minulle sähköpostiosoitteesi niin pääsen postittelemaan.

Yllätyspalkinnot menevät:
Elise H. ja Teija Hämäläinen, paljon onnea!
Laitatteko yhteistietonne sähköpostiini.



Lämmintä piisaa ja ensi viikolla näyttäisi vaan lämmöt nousevan,
joten taidanpa viettää lomaa kaulaa myöten järvessä. :-)

Kyllä täällä tarkenee..

💚

-Katja-

Kesäarvonta!


Kesäloman kunniaksi järjestän pienen arvonnan lukijoiden kesken. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan kirjan olen kustantanut ihan itse. Kirja sisältää hurjan ihania ja inspiroivia sisustuskuvia ja ideoita sisustamiseen sekä helppoja DIY ohjeita kodin tuunaamiseen ja koristeluun. Kirja on pullollaan silmänruokaa ja kivaa kesätekemistä. Yksi onnekas voi kirjan voittaa, lisäksi toiselle ja kolmannelle lupaan pienen yllätyspalkinnon. ;-) Tule mukaan!
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 12.7.

Arvonta ohjeet tulevat tässä

Yhdellä arvalla mukana 
Liittymällä blogini lukijaksi (klikkaamalla sivupalkissa Lue-nappia.)
Olemalla sitä jo ja jättämällä sen lisäksi komentin tähän postaukseen.
Kahdella arvalla mukana
 Toisen arvan saat seuraamalla ja tykkäämällä blogista Facebookissa.
Muistathan kirjoittaa kommenttiin oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla.
Anonyymit kommentoijat lisäisittekö s-postinne kommenttikenttään,
 niin tavoitan teidät jos arpaonni suosii.


Arvonnan voittajan ilmoitan 13.7.2018.
Huom, en lähetä voittoja ulkomaille.
~Katja~