Arjen juhlaa ja ihmeellisyyksiä


Arjesta tekee juhlaa kunnon kotiruoka. Siis sellainen rakkaudella ajan kanssa tehty eikä nälkäisenä kiireellä väsätty, jossa on vähän mitä nyt sattuu jääkaapista tai kaupasta kiireessä löytymään, niinkuin valitettavan usein meillä.. Siispä eilen kun tilanne antoi myöten lähdin töistä hieman aikaisemmin jotta ehdin kauppaan ennen ruuhkaa ja sitten kotiin valmistamaan kunnon illallista.

 Teki niin kovasti mieli jotain hyvää, 
mieltä ja sydäntä lämmittävää, 
koleaan ja sateiseen lokakuun viimeiseen päivään. :-)

Tällä kertaa päätin tehdä halloween teemaan sopivasti myskikurpitsakeittoa. Paloittelin myskikurpitsan ja sipulit kattilaan ja keittelin ne hiljalleen kypsäksi. Lopuksi lisäsin joukkoon muutaman chilipalon ja tuorejuuston sekä lorauksen kasvisfondia ja soseutin kaikki sauvasekoittimella samettisen pehmeäksi. Soseutuksen jälkeen lisäsin vielä keittoon muutaman desin kypsiä rusettimakaroneja antamaan kaivattua suutuntumaa. Keiton lisukkeeksi paistoin mehevän suppilovahveropiirakan ja kääretorttupohjan valkosuklaa-omenakääretortua varten jonka väsäsin saunakahville. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan tavallista arkea juhlistamaan. :-)

 ❤
Ja seuraavaksi voisin todeta, 
että kehitys kehittyy.

Lopuksi en malta olla kertomatta, että meidän perheeseen on hankittu pikkuapulainen. :-) Siis mikä?! No pölypallojen ja villakoirien paimentaja, uusi robotti-imuri! Imuri on merkkiä iRobot Roomba e5. Se on iRobot sarjan uusin tulokas ja sen pitäisi testien mukaan olla mainio siivousapuri, joten katsotaan saako se vakituisen pestin meidän huushollista. Mielenkiinnolla sitä nyt testailen ja hymy herkässä seurailen sen huristelua. Tuntuu vain niin riemastuttavalta kun se toimii ihan omin päin. :-))

Lisää raporttia ja käyttökokemuksia imurista tulossa heti seuraavassa postauksessa.

Tsau, tsau!


~Katja~









26 kommenttia

  1. Vai robottiaikaan on sitä siirrytty . Odottelen postausta.

    VastaaPoista
  2. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta. Arjessa parasta onkin kaikessa rauhassa nautittu herkullinen ateria. :) Robotti-imuri on varmasti hauska apuri. Sellainen saattaisi tosin kiinnostaa lapsia turhankin paljon.. Mukavaa loppuviikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet asiat kuten hyvä ruoka tekee arjestakin juhlaa. "Pikkuapulainen" vaikuttaa oikein ahkeralle ja nohevalle, seurataan..Samoin sinne. :-)

      Poista
  3. Kurpitsakeitto on niiiin hyvää :)kivan twistin sait siihen lisättyä. Hyvä ruoka, parempi mieli. Mielenkiinnolla jään minäkin odottamaan robo-postausta...tuntuukohan se että "joku" ylimääräinen liikkuu kotona? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myskikurpitsassa on hieno aromi. Robo tuntuu olevan aika noheva, tarkkaillaan. :-)

      Poista
  4. Myskikurpitsasta tulee ihana keitto!
    Robotti on varmasti hyvä kaveri!
    Ihanaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  5. Nyt kyllä tulee nälkä ja herkkujen mieliteko. Just yhdestä toisesta blogista löysin ihanan bataattikana-ruoan ohjeen ja nyt sinulla niin paljon herkkuja täällä, että en kestä.
    Robottipölynimurista olisi kiva tietää enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää juhlistaa arkea, ettei tunnu liian pitkille nämä pimeät viikot ennen joulua. Imurista lisää kokemuksia seuraavassa postauksessa.

      Poista
  6. Kotiruoka onkin ihan parasta! Voittaa einekset milloin vain. Itse tykkään tehdä ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä. Ehkä olen sinultakin joskus kopioinut jonkun reseptin, en ole varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien reseptien ja makujen testailu on mielenkiintoista. Täällä meidän lähistöllä on monta etnistä ruokakauppaa joissa on kiva poiketa ja ostaa vähän sitä sun tätä kotiin maisteltavaksi. Viimeksi löysin todella herkullisia taatelikakkusia.

      Poista
  7. Oi, mitä herkkuja <3 Makean ystävänä alkoi heti tekemään mieli tuota kääretorttua. Robotti-imuri olisi ihana; meillä koirankarvaa, leivänmuruja, hiekkaa ja ties mitä pyörii joka nurkissa lasten ja koiran jäljiltä ja koko ajan saisi olla imuroimassa. Tosin saattaisi käydä niin, että robo ei saisi tehdä työtään rauhassa, vaan joutuisi lasten pahoinpitelemäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robotti-imurit ovat kehittyneet paljon ja nykyisin on saatavilla erityisen tehokkaita jotka irrottavat jopa kissankarvat matosta. Imurit ovat myös paljon ketterämpiä ja kiipeävät hyvin esteiden yli eivätkä takerru matontupsuihin niinkuin ennen.

      Poista
  8. Hyvä hankinta! Meillä myös Roomba ja tykkään hulluna :)

    VastaaPoista
  9. Myskikurpitsa on meilläkin tämän syksyn hitti! Robotti-imurista olen kuullut hauskoja juttuja, tuntuu ihan eläväiseltä perheenjäseneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myskikurpitsassa on hieno maku. Meilläkin robotti-imuria puhutellaan jo pikkuapuriksi. :-))

      Poista
  10. Ihanan näköisiä herkkuja ❤ Rauhaisaa Pyhäinpäivää Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan. Kivaa viikonalkua sinne. <3

      Poista
  11. Oletpas laittanut perheelle ihanat herkut! Minäkin olen kuullut robotti-imureista, mutta suhtautunut niihin vähän varauksella... että kuinka tuo mahtaa koluta nurkat ja sängyn/sohvan aluset...että "fuskaako" hankalat paikat? Mielenkiinnolla jään odottamaan käyttökokemuksiasi uudesta apualaisesta. Rauhallista pyhäinpäivää sinulle ja läheiillesi! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on viikko testailtu imuria ja laitan pian tänne kokemuksia. Mukavaa viikonalkua ja kiitos. :-)

      Poista
  12. Minäkin tein kurpitsakeittoa ihan vasta. Keitot on vaan niin hyviä syksyisin ja talvisin. Suppilovahveropiirakkakin kuulostaa niin herkulliselta. Mutta..mutta, kun meidän isäntä ei syö sieniä. Itse minä rakastan sieniruokia. Usein kun mies on töissä, laitan itselleni tattirisottoa. Mukavaa sunnuntaita ja annahan robotin tehdä hommat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot lämmittävät mukavasti. Tattirisotto on varmasti ihanaa. Robotilla on pitänyt kiirettä. :-)

      Poista
  13. Nam, kuulostipas herkulliselta ja totta ajan kanssa on kiva valmistaa ruokaa ja/tai leipoa.

    VastaaPoista
  14. Herkullista. Sinulle on haaste blogissani Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta

    VastaaPoista