Raadollista raatamista




Kiirettä on pitänyt ja siitä syystä en ole taas hetkeen ehtinyt käydä teitä täällä tervehtimässä, vaikka usein olette mielessäni olleet.. 

Treenejä olen ahkerasti jumppaillut ja pumppaillut.  Rientänyt aamulla aikaisin töihin jotta ehtisin illalla ajoissa salille ja sieltä sitten kaupan kautta takaisin kotiin ruuanlaittoon ja näläntorjuntaan. 

Päivän viimeiset virkut tunnit olen kuluttanut sohvalla raatoani lepuuttaen ja tv:ä katsellen, eikä ole tullut pieneen mieleenikään tehdä mitään aivoja rasittavaa toimintaa, vaan antanut neulepuikot käsissä heiluen tv:n kaapata ne vielä hereillä olevat aivonosat, ennen kuin olen lopulta raahautunut zombina petiin. 

Nyt toivon, että tämä uusi viikko-ohjelma alkaisi jossain vaiheessa pikkuhiljaa rutinoitumaan ja sitä myöten tasoittumaan ennen kuin se menee liian raskaaksi ja alkaa maistumaan puulta. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Lisäksi olisin niin kiitollinen jos saisin näinä kiireisinä päivinä kaikki asiat paremmin organisoitua eikä kodinhoito olisi täysin hunningolla, koska se jos mikä kaiken muun lisäksi, rassaa tosi paljon säntillistä minääni.

Mies on ottanut onneksi "vähin äänin" tehtäväkseen viikkoimuroinnin, tiskaukset ym. varmaan tilanteen pakottamana poloinen kun ei tahdo hukkua "villakoiriin" ja likaisiin astioihin. Poden niin huonoa omaatuntoa siitä etten ole ehtinyt ja jaksanut olla apuna. Tästä johtuen olen vakavasti harkinnut robotti-imurin hankkimista meille. Jospa se toisi osaltaan helpotusta arkiaskareisiin. 

Ajatus imurista on vielä niin uusi etten ole ehtinyt tutustumaan imurimalleihin. Ainoan tietämykseni rajoittuu niihin hassuihin kissapätkiin joissa nämä karvakaverit huristelevat pitkin asuntojen lattioita robotti-imurin kyydissä. Laite on kuitenkin tarkoitettu ihan siivousavuksi eikä pelkästään lemmikkien viihdyttämiseen? Jos kellään siellä on robotti-imuri kotona kertokaa suosituksia, ottaisin mieluusti vastaan. Kannattaako hankkia ja millainen?


Näinä kiireisinä viikkoina en ole montakaan kertaa ehtinyt syksyistä luontoa kuvaamaan. Laitoin tähän nämä muutamat värikkäät ja kuuraiset syyskuvat matkanvarrelta koti - kuntosali.

Iloisin terveisin!
Katja

19 kommenttia

  1. Ihania kuvia :) Eiköhän se uusi rytmi lähde sujumaan, kun vähän aikaa menee. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä lähtee. ps. Kävin juuri osallistumassa arvontaan.

      Poista
    2. Kiva, että kävit <3 Olit onnettaren suosiossa :)

      Poista
  2. Ei meillä sellaista imuria ole joten siitä en tiedä mitään, mutta kauniita kuvia olet ottanut. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, pitänee tutkailla keskusteluja aiheesta jospa sieltä löytyisi osviittaa.

      Poista
  3. Kauniita syyskuvia! Eipä ole robotista kokemuksia...
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle. Robotti-imureita ei taida vielä olla monessakaan taloudessa onko sitten niin tehoton vempele vai miksi?

      Poista
  4. Voi että, robotti-imurin voisin kotiuttaa meillekin! Tsemppiä arkeesi ja iso hatunnosto, kun olet pystynyt integroimaan aktiivista liikuntaa töiden ja kotitöiden lomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jos tulen robotti-imurin hankkineeksi laitan käytöstä tänne toki kokemuksia.

      Poista
  5. Kauniita kuvia voi napsaista missä vaan, vaikka tosiaan välillä koti-kuntosali. Minun tapauksessa kuvat pitäisi ottaa ennen kuntosalia, koska kuntoilun jälkeen jaksaisin tuskin kameraa kantaa 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hee. Riippuu minulla ainakin siitä onko ollut käsi vai jalkapäivä. Tässä tapauksessa jalka. :-)

      Poista
  6. Oi miten ihania kuvia, niin kauniita ja syksyisiä♥ Tsemppiä kuntoiluun:) ja mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, sitä tarvitaan. :-)

      Poista
  7. Näihin suuriin upeisiin kuviin taas uppoaa!
    Robotista ei ole kokemuksia,noista kiireen hetkistä ja väsymyksestä kyllä. :)
    Jaksamisia.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  8. Kauniita kuvia! :) Pitäisi itsekin kehittää joku rutiini kuntoilun suhteen. Kaksi kertaa viikossa on kyllä juoksupäivä, mutta jumppaakin voisi johonkin väliin mahduttaa. Vauva, taapero ja koira ei vaan oikein hirveästi jätä ylimääräistä aikaa. Varsinkin, kun täällä blogimaailmassa on välillä ihan pakko pyörähtää. ;) Iloista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juokseminen on kyllä niin rentouttavaa, minulla se on nyt tyystin jäänyt tauolle ihan polvien takia, ehkä myöhemmin vielä. Aina ei kaikkeen vaan mitenkään riitä aika ja se pitää muistaa ja siten olla itselleen armollinen. Mukavaa bloggailua ja viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  9. Meillä on Neaton XV-sarjan robotti-imuri. Ihan fiksu ja hyödyllinen vehje etenkin kissataloudessa, jossa kissanhiekkaa ja karvoja tuntuu ilmestyvät kuin tyhjästä.. Ainoa miinus siinä on kulmaharjojen puute, eli imuroinnin jälki huoneenkulmissa ja seinien vieressä ei ole täydellinen. Eli suosittelisin hankkimaan sellaisen imurin, josta tämä ominaisuus löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Täytyy alkaa tutustumaan noihin eri malleihin. Mukavaa viikonalkua.

      Poista