ARVONTA


Lukijoiden iloksi järjestän täällä blogihistoriani ihka ensimmäisen arvonnan jossa on tästä syystä jaossa kolme ihanaa palkintoa.

1. Palkinto 
Hanna Raskun upea kirja Kaunista ja vihreää
Kirjan esittelyn löydät TÄÄLTÄ.



2. Palkinto 
Susanna Uusitalon ja Ritva Tuomen kirja Luonto sisustaa
Tämän kirjan esittelyyn pääset TÄÄLTÄ.



3. Palkinto
Pienenä muttei vähäisinpänä, Body Shopin yllätyslahja (joka sopii varmasti kaikille).



Arvonnan säännöt 

Yhdellä arvalla mukana
Liittymällä blogini lukijaksi (klikkaamalla sivupalkissa lukijat kohdassa lue-nappia). Olemalla sitä jo ja näiden lisäksi jättämällä kommentin tähän postaukseen. 
Otan kommenteissa mielelläni vastaan sekä risuja että ruusuja avuksi blogini kehittämiseen. 

Kahdella arvalla mukana
Toisen arvan saat seuraamalla pale red rose blogiani blogit.fi:ssa (jonne pääset klikkaamalla sivupalkissa olevaa Blogit.fi-sinistä pikalinkkikuvaketta).

Kolmella arvalla mukana
Kolmannen arvan saa edellisten lisäksi vielä kertomalla tästä arvonnasta omassa blogissa tai liittämällä siitä kertovan linkin tai kuvan oman blogiin (esim."rahaamalla" ylin arvontailmoituskuva ensin työpöydälle ja siitä siirtämällä oman blogin sivupalkkiin bloggerin muotoilutyökalun avulla).

Arvonta aika on 1.9.2017 - 8.9.2017 klo 24 asti.

Muista kirjoittaa kommenttiin samalla kuinka monella arvalla olet mukana 
sekä anonyymit kommentoijat muistakaa lisätä s-postinne kommenttikenttään myös.

Arvonta suoritetaan lauantaina 9.9.2017 ja onnettarena toimii minun oikea käteni.

Huom! En lähetä voittoja ulkomaille.

Arvonta alkaa nyt.

Onnea arvontaan, JIIIHAAAA!

Katja




92 kommenttia

  1. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Aurinkoista syksyä!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Kiva arvonta. Kahdella arvalla mukana. anneli.airola@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukaan blogit.fi ja bloggerin lukijana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä mukana. Sulla on kiva blogi ja mukava kun olet vielä samoilta kulmilta :)

    VastaaPoista
  5. Mukana
    (Merijaakonaho@gmail.com)

    VastaaPoista
  6. 1 arpa. Upea arvonta!

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mainio arvonta! Osallistun kahdella arvalla. Risuja ja ruusuja blogin kehittämiseen: Jos teksti olisi tasattu vasempaan reunaan, sitä olisi helpompi lukea kuin keskelle tasattua. Kuvasi ovat tosi nättejä, isoja ja valoisia. Niitä katselee mielellään. Keep on going. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Tuo tekstin muotoilu vaihtelee minulla eri postauksissa. Se voi olla vasemmalla, keskellä tai tasattuna.
      Usein kirjoitankin tekstit vasemmalle tasattuna joka monen mielestä on se ainut oikea tapa. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan.

      Poista
  9. Kahdella mukana! mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella mukana! Niin tykkään tuosta blogin yläosasta, kiva ja selkeä jaottelu ja vielä kauniisti pale rose. Kauniita kuvia!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Hyvää syyskuun alkua! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Mukavia palkintoja, kahdella arvalla mukana! Minäkin voin vain kehua kauniita kuviasi ja tuo upea nukkekoti, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi. Nukkisharrastus jatkuu taas syksyn tullen. Onnea arvontaan.

      Poista
  13. Ihanan blogisi lukija jo olenkin ja nyt kävin liittymässä tuonne blogit.fihin myös lukijaksi:) Joten kahdella arvalla mukana�� Oikein mukavaa alkanutta syyskuutta ja kivoja bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana, kiitos kivasta arvonnasta ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kiitos blogivierailusta. Yhdellä arvalla mukana liityin lukijaksi toisestakin syystä. Nukkekotiharrastus on toinen intohimoni. Käy vuorostaan vilkaisemassa blogiani Näprääjän muistiinpanoja (vaapulavissun.gmail.com). Herättelen sen henkiin näin pihakauden loputtua, vähitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun vinkkasit blogistasi ja on mukavaa saada tänne lisää innokkaita nukkekotiharrastajia. Nukkisharrastus jatkuu täällä syksyn tullen. Pysyhän kuulolla ja onnea arvontaan.

      Poista
  16. Kahdella arvalla mukana ihanien kirjojen arvonnassa.

    VastaaPoista
  17. Kauniita kirjoja, kiitos vierailustasi blogissani.

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana arvonnassa mukana.
    Kauniita syyspäiviä!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  19. Hei, kiva arvonta ja kahdella mukana! Ihan mahtavaa kukkaloistoa on saatu seurata blogissasi ja samalla on myös oppinut noista kukkasista jotakin...
    Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon on aina ihana kuulla, että postauksista on ollut myös hyötyä. Onnea arvontaan.

      Poista
  20. Kivat palkinnot!
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  21. awwww <3 ihana kilpailu <3 Kahdella arvalla mukana :) Ihania kuvia sinun blogissa ja tykkään sin tavasta kirjottaa <3

    VastaaPoista
  22. Kivoja kirjoja! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana.
    Selkeä ja valoisa ulkoasu. Siis sylillinen ruusuja, eikä yhtään risua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon otan ruusut ilolla vastaan. :-) Onnea arvontaan.

      Poista
  24. Ihanat palkinnot:) Kahdella mukana.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana. Ihanat palkinnot, ihan mikä vaan kelpaisi. Jännittävä tuo yllätyspalkinto :)

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukana. Tuo Sanna Raskun kirja on toivelistalla 😊

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi.

      Poista
  28. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihanaan arvontaan mukaan <3Kivaa syyskuun alkua sinulle <3

    VastaaPoista
  30. Ihania tuotepalkintoja ja todella kiva blogi sinulla :) Liityin lukijaksesi eli osallistun yhdellä arvalla arvontaan.

    VastaaPoista
  31. Kiinnostavia kirjoja molemmat! Kahdella mukana, lukija ja blogit.fi -seuraaja. Ihanaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana.
    Blogisi kuvat ovat aivan ihania ja nukkekotiharrastajana nukkekoti juttujasi on ihana seurata. :)
    (koivikonkatveessa@gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana. Kävin blogit.fi sivulla tykkäämässä.Upeat kirjat jotka itsekkin mielelläni lukisin. :)
    Täytyykin kailessa rauhassa tutustua blogiisi, mutta jo kahdrn luetun postauksen jälkeen näyttää ja tuntuu mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit käymään ja lämpimästi tervetuloa mukaan. 🌻 Onnea arvontaan.

      Poista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Hei, ja kiitos vinkistäsi postaukseesi ukonhattujen kukkien yllättävään sisukseen! En moisista papukaijoista ollut tiennytkään!

    Liityin samalla blogisi seuraajaksi ja osallistun arvontaan yhdellä arvalla!

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  36. Mukana yhdellä arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Mukaan yhdellä arvalla :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Seuraan sua nyt myös Blogit.fi:ssä. Siis kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana ehdottomasti. Olet uusi tuttavuus blogimaailmassa mutta blogisi sisältö upposi heti. Tuossa arvonnassa on ihan minun kirja - luonto sisustaa. Muutimme juuri lappiin vuodeksi ja olen ihan hullaantunut luonnosta.
    Tulen ehdottomasti seuraamaan sinua. Mia/ Tie Pohjoiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Mia. Lämpimästi tervetuloa mukaan ja toivotaan, että arpaonni suosii. 🌻

      Poista
  40. Kahdella arvalla blogiarvonnassasi
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Upea arvonta! :) Kahdella arvalla mukana! Toivottelen ihanaa syksyä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Yhellä arvalla mukana. Mukava arvonta.
    Kaunista syksyy!

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukaan, minä luen mielelläni kaikenlaisia sisustus ja puutarhajuttuja, mutta myös diy-jutut olisivat tervetulleita. Ne sun pikkuruiset diy-foliopallot olivat huikeita :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riiti. DIY-ohjeita on tulossa jatkossa lisää. Pysyhän kuulolla. Tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan.

      Poista
  44. Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa❤ p.s arvonta myös blogissani meneillään🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tulen osallistumaan. Onnea arvontaan.

      Poista
  45. Kivoja palkintoja. :) Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  46. Kiitos vierailusta blogissani, -ja arvonta vinkistä.
    Aivan ihanat voitot.
    Koitan onneani kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Blogissasi on kauniita kuvia aiheista, joita itsekin rakastan. Nukkis jutut ja puutarha<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan. Nukkistelut palaavat taas syksyn tullen. Onnea arvontaan.

      Poista
  48. Kiitos vinkistä, tietysti arvonnassa mukana! Osallistun palkintojen 2 & 3 arvontaan, sillä Sannan kirja minulta jo löytyykin. Ja lukijana yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana (uusi lukija blogger ja blogit.fi). Ehdin jo selailemaan hieman ja oi mikä nukkekoti sinulla on, enpä ole suloisempaa nähnyt. Selkeä tunnistepalkki vasemmalla, joten mieluiset aihealueet löytyvät helposti. Kuvasi myös upeita, kukkakuvia reissulta ym.
    Ihanaa alkusyksyä sinulle. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi ja lämpimästi tervetuloa mukaan. Onnea arvontaan.

      Poista
  50. Mukaan yhdellä arvalla.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukaan. :) Hyvää syksyä! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kahdella mukana :) Olen lukenut blogitfin kautta, mutta kirjauduin nyt myös bloggerin kautta :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukana :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  54. Luonto sisustaa -kirja kiinnostaa minua,joten arvonnassa mukana yhdellä arvalla :) Blogissasi on kauniita kuvia,joita on mukava katsella.

    VastaaPoista
  55. Kahdella mukana :) Mukavaa syksyä!
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onpa ihastuttavia kirjoja arvontavoittoina. Mukana kahdella arvalla
    seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista