Unelmat ovat todellisia




Unelmoitko tänään jostakin? 
Unelmointi on tärkeää sillä se tuo positiivista ajateltavaa arjen keskelle. 
On hienoa kun on jotain minkä toteutumista voit odottaa. 
Se kertoo elämänhalusta. 
Joillekin unelma on kuin kukkula jolle sitkeästi kiivetään 
ja kun päästään perille tähyillään jo seuraavaa kukkulaa
Asetamme itsellemme päämääriä ja tavoitteita joihin pyrkiminen tekee onnelliseksi. 


Vaikka kaikkien unelmien ei ole tarkoituskaan toteutua, 
on hyvä olla sellaisia jotka kulkevat vain ajatuksissa 
ja sellaisia jotka toteutuvat. 
Sekä saavutettavia, että mahdottomia unelmia pitää olla. 


Lapsina meillä kaikilla oli paljon unelmia ja näimme maailmassa taikaa. 
Kuvittelimme ,että maailma on täynnä ihmeitä ja mahdollisuuksia. 
Kukapa ei olisi haaveillut lapsena tulevansa isona prinsessaksi :-) 
Aikuistuttuamme nämä suloiset lapsuuden haaveet unohtuivat. 



Meille opetetaan, että olemme sitä mitä omistamme 
ja että turhat haaveet joutavat jäädä jotta selviäisimme. 
Elintason tavoittelussa utopiat on unohdettava ja taisteltava selviytymisestä
Mitä jos kaikki toivoisimme hienoa tulevaisuuttailman terrorismia, sairautta, vastakaiutonta rakkautta, 
olisiko maailma parempi paikka? 



Elämä kuljettaa mukanaan ja tulevaisuus ei ole aina meistä itsestämme kiinni. 
Valinnat jotka teemme nyt vaikuttavat tulevaisuuteemme. 
Kaikkea emme voi koskaan saavuttaa. 
Siitä syystä on hyvä välillä pysähtyä miettimään, 
että missä mennään ja mihin ollaan menossa.

Toivottavasti teillä kaikilla rakkailla lukijoillani on paljon unelmia jotka ovat kenties jo toteutuneet, toteutuvat huomenna tai ei koskaan mutta jaksatte silti pitää niistä kiinni.

Talvista pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!
Muistakaa poismenneitä läheisiänne <3
Katja


8 kommenttia

  1. Unelmia pitää olla, toteutuivat ne tai ei. Hyvää pyhäinpäivää ja viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Huopalintu. Nautitaan lumisista maisemista :-)

      Poista
  2. Todella upea teksti! Mä olen samaa mieltä, että unelmointi kertoo elämänhalusta. :) Mukavaa viikonloppua!

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Emilia :-) Tervetuloa uudestaan!

      Poista
  3. Löytyipäs täältä kiva blogi! Ihan huikeita nuo nukkekoti kuvat, olet tosi taitava. :) Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi K, samoin sinulle ja sydämellisesti tervetuloa mukaan <3

      Poista
  4. Sullakin on tosi kiva blogi! Mielelläni jään seuraamaan :) Nyt aion lueskella vielä nuo vanhemmat postaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pauliina! Tervetuloa mukaan, on aina ihanaa saada uusia lukijoita <3

      Poista