Kesä 1/3 ja uusi perheenjäsen esittäytyy




Tervehdys kuin tuulahdus kaikille teille ihanat lukijani. ❤
Kesä on hurahtanut ohi, ihan liian nopeasti kuten aina, siis ihan pikavauhtia! Lomalla tuli silti paljon kuvattua joten, päätin tehdä kertyneistä puutarhakuvista pienen sarjan jottei kuvapläjäyksestä tulisi liian raskas. Kuvien myötä palaan takaisin kesämuistoihin ja kutsun teidät jakamaan menneet puutarhahetket kanssani. :-)

Tänä kesänä mökkillä ei ole tehty tai aloitettu mitään sen suurempia projekteja, onneksi. Mökillä on otettu tavallista rennommin, eikä puurrettu isointa aikaa hikipäässä kuten tavallista. Olen antanut puutarhalle vapauden kasvaa ilman jatkuvaa väliinsekaantumista; ilman kasvien siirtelyä, jakamista, versojen kitkemistä, yleensä kitkemistä jne. Mielenkiinnolla olen seurannut tätä kokeilua ja puutarhan rehottamista valtoimenaan ja mitä siitä seuraa.. Kuinka ollakaan puutarha voi hyvin eikä kukkapenkit huku rikkaruohoihin, ainakaan pahemmin. :-)

Suuri apu on varmaankin ollut myös siitä, että keväällä putsasin penkit aika perusteellisesti rikoista. Kuiva ja viileä kesä on myös hillinnyt kasvua samoin kirvat, joita on ollut ikävän paljon. Joitakin uusia kasveja olen hankkinut kuten valkoista syysleimua ja hortensian kukkaniitylle jotta saisin kuutamopuutarhatunnelmaa, muutenkin valkoiset kukat viehättävät tuomalla valoa ja korostamalla runsasta vihreyttä. Dramaattinen tummapunainen ja keltainen saavat jäädä antamaan mukaan vaihtelua. Nyt haluaisin kitkeä niityltä vielä loputkin siniset kukat ja istuttaa tilalle valkoisia, mutta se jääköön kevääseen.

Heinäkuussa meille saapui uusi perheenjäsen Otto-kissa joka on rodultaan persialainen. Otto on rodulleen tyypillisesti aika letkeä tyyppi ja ottaa rennosti kuten emäntänsä. Otto on saanut paljon kaipaamaansa huomiota ja valoittanut jo "mamin" ja "isin" sydämet ihan kokonaan. Hänelle tehtiin heti oma ulkoilualue aitaamalla ylä- ja alaterassit. Tästä huolimatta Otto sai ensimmäisen punkkitartunnan mistä koitui eläinlääkärireissu. Punkki oli porautunut pojan silmäluomen kulmaan niin ikävästi ettei sitä voitu omin voimin poistaa. Onneksi eläinlääkäri sai punkin napsaistua nätisti kokonaan irti eikä siitä koitunut sen enempää harmia.

Otto on nauttinut täysin rinnoin kesästä mökillä kuten emäntänsä ja paluu kaupunkiin oli selvästi sille ihan booring-juttu. Paluu arkeen on ollut kaikilla edessä, mutta onneksi kesä jatkuu ja viikonloppuisin päästään mökille ulkoilemaan. Ottokin pääsee taas mielipuuhaansa sudenkorentojahtiin, joita se on jo onnistunut pari nappaamaan, silloin kun on mamin silmä välttänyt.

Ihanaa kesäistä viiikonalkua kaikille ja ihanaa paluuta arkeen.


Katja 

22 kommenttia

  1. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Kesä piti jännityksessään, tuleeko lämmintä vai ei ja lopuksi tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Toivottavasti tulisi oikein pitkä ja lämmin syksy.

      Poista
  2. Kiitos, Otto on <3 Aurinkoista ja lämmintä viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta perheenjäsenestänne, mukavaa paluuta arkeen, sekä syyskesäisen lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan lämmintä luvassa, hyvää kesän jatkoa sinne myös. :-)

      Poista
  4. A Stunning Garden and a Pretty Kitty! :D

    VastaaPoista
  5. Kauniita puutarhan tunnelmia! Meillä myös puutarha on villiintynyt nyt vapaasti ja olen ollut yllättynyt miten hyvin se kuitenkin on pärjännyt.
    Onnittelut uudesta perheenjäsenestä ja aurinkoista viikon jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ja nautitaan aurinkoisesta ja lämpimästä viikonlopusta.

      Poista
  6. Kauniit kuvat puutarhasta! Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Puutarha on minusta loppukesällä kauneimmillaan vaikka kaikki on ylikasvanutta ja hieman repsottaa niin silti joka puolella kukkii ihanasti.

      Poista
  7. Onnea söpön Oton johdosta! Kauniita puutarhakuvia oli kiva katsella ja palkinnoksi saimmeksin sitten kuvia myös Otosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Otto pääsee tänään mökille nautiskelemaan lämpimästä loppuviikosta. Ihanaista viikonloppua sinne.

      Poista
  8. Oi, mikä söpöläinen tai pitäisikö sanoa komistus! <3 Kauniita ovat puutrahakuvatkin, mutta hullunkissanaisen mieltä aina lämmittää kissat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kissat on kyllä niin ihania. Ihananaista loppuviikkoa.

      Poista
  9. Kauniit on kuvat puutarhastasi. Mukavia kissanpäiviä, kissan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanan lämmintä kesänjatkoa sinnekin. :-)

      Poista
  10. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Kauniita tunnelmakuvia.

    VastaaPoista
  11. Onpa kauniita kuvia!
    Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista